Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Helsingin pörssin ruuhkainen tulosviikko päättyi. Yleisindeksi OMXH sulkeutui perjantaina 0,1 prosentin laskulla 9 681,76 pisteesen.

Tiukka tulosviikko huipentui

Pääsiäisen jälkeisellä tynkäviikolla huhkittiin läpi peräti 60 osavuosikatsausta.

Tynkäviikon tulossavotta huipentui perjantaina 24 yhtiön tammi-maaliskuun raportteihin. Torstain tapaan pääosa sai markkinoilta positiivisen vastaanoton eli kurssi sai osavuosikatsauksesta nostetta. Plussalle tulospäivänsä päätti tänään 11 yhtiötä, kahdeksan jouduttua ottamaan takapakkia.

Päivän nousijatähti oli senttiosakkeisiin lukeutuva teknologiayhtiö Digitalist Group, jonka kurssi ampaisi peräti 46 prosenttia vajaan tusinan kaupan siivittämänä.

Isommista ja vaihdetummista yhtiöistä sijoittajia miellytti eniten Kemiran, Valmetin, Konecranesin ja Fortumin tulokset.

Kemiran liikevaihto ja käyttökate kohenivat huomattavasti vuodentakaisesta, kun kemianyhtiö oli saanut hinnankorotuksia läpi kautta linjan. Valmet puolestaan petrasi kannattavuuttaan, vaikka liikevaihto ja tilausmäärät olivat laskeneet alkuvuonna.

Sen sijaan Konecranesilla ei ollut pulaa tilausvirrasta: uudet tilaukset kasvoivat yli viidenneksen vertailukaudelta, ja liikevaihto sekä tulos kohenivat reippaasti viime vuodesta. Fortumin ensimmäisen neljänneksen liikevaihto kasvoi ja vertailukelpoinen liikevoittokin nousi, vaikka odotukset oli viritetty sen pysymisestä vuodentakaisella tasollaan.

Päivän ylivoimaisesti suurimman pettymyksen tarjoili metsäyhtiö Metsä Board, jonka vaihdetumpi B-osake taittui 11,0 prosenttia – riistäen siten viikon pahimman tulospettäjän kruunun eilen reilut yhdeksän prosenttia rojahtaneelta Nokialta.

Metsä Boardin tulos ja liikevaihto laskivat vuodentakaisesta. Yhtiö julkisti osavuosikatsauksensa kylkiäisenä myös aiesuunnitelmat kolmesta investoinnista, joiden yhteisarvo olisi noin 2,0 miljardia euroa.

Myöskään elintarvikeyhtiö Atrian alkuvuoden suoritus ei tehnyt sijoittajiin vaikutusta. Tulos vajosi tappiolle ja liikevaihto laski vuodentakaisesta, kun myynti oli jäänyt vaisuksi kaikilla markkina-alueilla ja pääsiäinenkin ajoittui nyt huhtikuulle.

Hieman ehkä yllättäen miinukselle päätyivät myös tulostaan ja liikevaihtoaan kasvattanut UPM sekä historiansa parhaasta uusiutuvien polttoaineiden segmentin neljännestuloksesta kertonut Neste. Pientä pettymystä voi selittää se, että markkinoilla yhtiöiltä odotettiin vieläkin parempaa.

 

Tulosjulkistaja ja kurssimuutos Helsingin pörssissä (%)

Pettymykset:

Atria: -3,7 %

Evli Pankki: -2,4 %

Metsä Board B: -11,0 %

Lassila & Tikanoja: -3,2 %

Neste: -2,1 %

Sievi Capital: -3,5 %

Tecnotree: -2,5 %

UPM: -1,1 %

 

Ilopillerit:

Caverion: +3,6 %

Consti Yhtiöt: +5,3 %

Detection Technology: +3,5 %

Digitalist Group: +45,8 %

eQ: +1,1 %

Fortum: +2,3 %

Kemira: +10,8 %

Konecranes: +2,9 %

Next Games: +4,8 %

Pohjois-Karjalan Kirjapaino: +4,6 %

Valmet: +5,0 %

 

Lähes ennallaan (alle prosentin muutos)

Fiskars: 0,0 %

Neo Industrial: -0,9 %

Oriola B: 0,0 %

SRV Yhtiöt: 0,0 %

YIT: -0,4 %

Lisää aiheesta "Markkinat"