Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Talouden tulkit: Hyötyykö erityisesti autoteollisuus laskevista energiahinnoista?

Sähköautojen kysyntä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Kiihtyykö kysyntä entisestään, kun energian hinnat ovat lähteneet laskuun

Tällä viikolla talouden tulkit kääntävät katseensa energiamarkkinoille ja autoteollisuuteen. Viimeisen reilun vuoden aikana sähkön hinta on käynyt hyvin korkealla, mutta pudonnut alkuvuodesta 2023 maltillisemmille tasoille. Laskun arvioidaan myös jatkuvan. Samaan aikaan vihreä siirtymä on käynnissä ja näkyy erityisesti liikenteessä esimerkiksi sähköautojen kysynnän kasvuna.

Kysyimmekin asiantuntijoilta, hyödyttääkö energian hinnan lasku erityisesti autoteollisuutta.

Antti Saari

”En pidä tätä erityisen keskeisenä ajurina autoteollisuudelle. Auto ostetaan etupäässä tarpeeseen, ja trendit suosivat nyt sähköä käyttövoimana. Sähköauton lataaminen tulee kovillakin sähkön hinnoilla bensiiniä edullisemmaksi. Uskoisin, että bensiinin hintataso vaikuttaa enemmän siirtymän vauhtiin.” Antti Saari, pääanalyytikko, OP

Elias Rantapuska

”Halpa energia hyödyttää kaikkia teollisuudenaloja, jotka käyttävät paljon sähköä.” Elias Rantapuska, rahoituksen professori, Aalto-yliopisto

Timo Heikkilä

”Kyllä, jos muut tekijät pysyvät ennallaan, koska öljyn hintakin tulee silloin alas.” Timo Heikkilä, perustaja, Sijoittaja.fi

Lisää aiheesta "Markkinat"