Lehti suomalaiselle sijoittajalle

– Saksa on hyvä esimerkki siitä, kuinka valtio tarjoaa elintärkeää tukea yrityksillä. Palkkatukea jatketaan maassa ainakin vuoden 2021 loppuun, toimitusjohtaja Paavo Nõgene sanoo. Kuva: Timo Porthan

Tallink laajentaa sopeuttamistoimiaan – irtisanomisia Virossa ja Latviassa, suomalaisten lomautukset riippuvat tukipaketeista

”Matkailualan kilpailukyvyn ylläpitäminen vaatii riittävää tukea valtioilta ainakin vuoden 2021 alkukesään asti”, toimitusjohtaja Paavo Nõgene toteaa.

Tallink-konserni kertoi aloittavansa neuvottelut irtisanomisista Virossa ja Latviassa. Suomen tytäryhtiössä on käynnissä mittavat lomautukset.

Suomen Tallink Silja Oy:ssä lomautukset jatkuvat koko- tai osa-aikaisina toistaiseksi. Ne koskevat lähes kaikkia yhtiön noin 1200 työntekijää, niin maaorganisaatiossa kuin Suomen lipun alla operoivilla kahdella laivalla: Silja Serenadella ja Baltic Princessillä.

– Alueemme pandemiatilanteen viimeaikainen paheneminen, kotimarkkinoidemme erilaiset lähestymistavat matkustusrajoituksiin ja matkustusohjeita koskeva sekalainen viestintä, ovat kaikki vaikuttaneet kielteisesti lipunmyyntiin viimeisen kolmen viikon aikana, Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene sanoo konsernin tiedotteessa.

– Koska päätöksiä valtioiden tukitoimista ei ole vielä tehty eri maissa, on se vienyt meidät pisteeseen, jossa meidän on optimoitava liiketoimintaamme nopeasti yrityksen taloudellisen kestävyyden varmistamiseksi.

Nõgenen mukaan on selvää, että nykytilanteessa ei ole taloudellisesti mahdollista jatkaa kaikkien syksylle ja talvelle suunniteltujen tuotteiden ja palvelujen tarjoamista.

– Teimme suunnitelmamme keväällä toivoen, että pystyisimme palauttamaan liikennöinnin Ruotsiin. Matkustusrajoitukset Ruotsiin ovat kuitenkin vielä voimassa ja lisäksi monet tekijät vaikuttavat kielteisesti matkustukseen Suomen ja Viron välillä.

Suomalaisten lomautukset riippuvat tukipaketeista

– Toivon vilpittömästi, että hallitustason keskustelut palkkakorvausjärjestelmistä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa myös johtavat pian myönteisiin päätöksiin, jolloin pystyisimme vähentämään irtisanomisia, uudelleenorganisointia ja lomautuksia. Suomen henkilöstön lomautusten laajuus ja kesto ovat täysin riippuvaisia mahdollisista Suomen merenkulun tukipaketeista.

Nõgene toteaa, että jos maiden hallitukset päättävät tukitoimista nopeasti tai markkinatilanne muuttuu, yhtiö on valmis tekemään uusia päätöksiä nopeasti.

– Olemme valmiita palkkaamaan ja kutsumaan töihin ihmisiä mahdollisuuksien mukaan, kun tilanne paranee.

Nõgenen mukaan matkailualan kilpailukyvyn ylläpitäminen vaatii riittävää tukea valtioilta ainakin vuoden 2021 alkukesään asti.

– Saksa on hyvä esimerkki siitä, kuinka valtio tarjoaa elintärkeää tukea yrityksillä. Palkkatukea jatketaan maassa ainakin vuoden 2021 loppuun.

Käynnissä olevat säästötoimet vaikuttavat yhteensä jopa 2500 työntekijään Tallink-konsernin eri maissa.

Lisää aiheesta:

Tallink seilaa tappiolla –  koronatuki ja kulukuuri apunaan

Suomi on kuin saari - lääkkeet kulkevat laivalla, kuten iso osa muustakin rahdista

Viking Line sai ensimmäisenä varustamona maailmassa luokituslaitoksen hyväksynnän pandemian ehkäisytoimilleen

Markkinasukellus Baltiassa

Q3/2019 Ennätysmäärä matkustajia ja kulujen lasku kohensivat Tallinkin tulosta

Lisää aiheesta "Markkinat"