Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Sateinen kesä ja Yhdysvaltain tullimaksut rasittavat Fiskarsin koko vuotta.

Taas satelee tulosvaroituksia – nyt vuorossa Fiskars ja Neo Industrial

Fiskarsin myynti ja Neo Industrialin tulos eivät yllä viimevuotisille tasoilleen.

Kuluttajatuoteyhtiö Fiskars leikkaa arviotaan koko vuoden vertailukelpoisesta liikevaihdostaan. Nyt yhtiö ennakoi liikevaihtonsa jäävän viime vuotta heikommaksi, kun aiemmassa ohjeistuksessa vertailukelpoisen liikevaihdon odotettiin olevan viimevuotista tasoa.

Yhtiö odottaa edelleen, että vertailukelpoinen käyttökate eli EBITA heikkenee tänä vuonna viime vuoden tasoltaan.

- Liikevaihdon kehitys Functional-segmentissä jäi Yhdysvalloissa kolmannella neljänneksellä odotettua heikommaksi. Kastelukategorian myynti ei parantunut heikon ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen. Myös Outdoor-liiketoiminnan liikevaihto laski edellisvuoden tasolta, lähinnä julkishallinnon kanavassa. Lisäksi myynti ei yltänyt odotuksiin tärkeän kouluun paluu -sesongin osalta. Kolmannen neljänneksen odotuksia alhaisempi myynti Functional-segmentissä heikentää koko vuoden vertailukelpoisen liikevaihdon näkymää, Fiskars kertoo tulosodotusten karkaamisen taustoista.

Fiskars julkaisee kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksensa 31. lokakuuta.

Tulostavoitteet karkasivat Neolta

Teollisuusyhtiöihin keskittynyt sijoitusyhtiö Neo Industrial puolestaan leikkasi arviotaan kuluvan vuoden liiketuloksesta. Nyt yhtiö ennakoi liiketuloksensa ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä jäävän viime vuoden tasoa huonommaksi.

Aiemmin Neo Industrial oli odottanut tuloksen ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä kasvavan vuodentakaisesta.

Neo Industrialin mukaan tulostavoite on karannut ”liikevaihdon kehittymisen” takia.

-Emme saa kiinni alkuvuoden jättämää, toimitusjohtaja Jukka Poutanen totesi tulosvaroitustiedotteessa.

Neo Industrial kertoo kolmannen neljänneksen tuloksestaan 22. lokakuuta.

Kurssit luisuun

Sekä Fiskarsin että Neo Industrialin osakkeet lähtivät tulosvaroitusten jälkeen luisuun Helsingin pörssissä. Neo päätti päivän 2,9 prosentin miinuksilla 2,00 euroon, mutta kurssi kävi alimmillaan kaupankäynnissä 1,90 eurossa.

Fiskars sen sijaan oikaisi alamäkensä ja päätyi 1,1 prosentin myötäisessä 12,56 euroon.

Pörssin yleiskehityksestä kertova OMXH-indeksi sulkeutui niukat 0,1 prosenttia plussalle.

Lisää aiheesta "Markkinat"