Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Suomen tavaraviennin arvo tippui elokuussa liki 15 prosenttia viime vuodesta

Tullin ennakkotietojen mukaan eniten laski öljytuotteiden ja kemiallisen metsäteollisuuden viennin arvo.

Suomen tavaraviennin arvo oli Tullin ennakkotietojen mukaan elokuussa hieman yli 4,3 miljardia euroa. Laskua mitattiin 14,8 prosenttia suhteessa viime vuoteen.

– Jonkinlainen elpymisen tapainen on käynnissä, sillä pahimmillaan tavaraviennin arvo oli yli 30 prosentin sukelluksessa toukokuussa, Danske Bankin ekonomistin Jukka Appelqvist kommentoi.

– Suomen vienti elpyy kuitenkin etanamaisen hitaasti. Jo kolme kuukautta on pyöritty vajaan 15 prosentin laskussa, eikä merkkiä ole siitä, tällä tahdilla oltaisiin lähestymässä koronaa edeltänyttä tilannetta pitkiin aikoihin. Koko alkuvuoden tavaravienti oli 16,4 prosenttia pakkasella eli elokuussa yllettiin vain hädin tuskin keskimääräisen tason yläpuolelle.

Vientihinnat jäivät elokuussa reilut viisi prosenttia viime vuodesta.

– Laskua tulee siis sekä määristä että hinnoista, mutta pääosin alentuneesta viennin volyymistä.

Elokuussa tuontimäärä laskivat 14,4 prosenttia ja tuonnin arvo oli 4,6 miljardia. 

Appelqvistin mukaan ulkomaankaupan kehitys oli pelätyn vaisua elokuussa.

– Vaikka koronan toinen aalto on painanut palvelualoja Euroopassa, on teollisuuden elpyminen jatkunut, ja ostopäällikköindeksit ovat olleet tukevasti kasvun puolella. Elokuun heikot vientiluvut herättävät huolta siitä, pääseekö Suomi mukaan euroalueen elpymiseen, Appelqvist pohtii.

Eniten tippui öljytuotteiden ja kemiallisen metsäteollisuuden viennin arvo

Öljytuotteiden viennin arvo laski ennakollisten tietojen mukaan 25 prosenttia edellisen vuoden elokuusta. Kemiallisen metsäteollisuuden tuotteiden vienti laski 19 prosenttia ja mekaanisen seitsemän prosenttia. Teollisuuden koneiden ja laitteiden vientiin kirjattiin ennakkotietojen mukaan yhdeksän prosenttia laskua. Sähköteknisten koneiden ja laitteiden vienti laski kolme prosenttia.

Kuljetusvälineiden kokonaisviennin arvoa nosti elokuussa Yhdysvaltoihin toimitettu lentokone, jonka viennin tilastoarvoksi kirjattiin 116 miljoonaa euroa. Elokuun kokonaisviennin muutosprosentti laskettuna ilman lentokonevientiä olisi ollut 17,1 prosenttia 14,8 prosentin sijaan.

Ennakkotietojen mukaan kasvussa elokuussa oli kuparin, kullan, farmaseuttisten tuotteiden ja nikkelin viennin arvo.

Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain. Lähde: Tulli

Suomen kauppavaihto väheni elokuussa lähes kaikkien suurimpien kauppakumppanimaiden kanssa. Vienti Saksaan väheni ennakkotietojen mukaan 5,2 prosenttia, vienti Venäjälle 39,4 prosenttia ja vienti Kiinaan 25,9 prosenttia. Vienti Yhdysvaltoihin kasvoi 18,4 prosenttia.

Tuonti Venäjältä laski 47,2 prosenttia, tuonti Ruotsista 23,8 prosenttia ja tuonti Saksasta 10,6 prosenttia. Tuonti Kiinasta kasvoi 7,5 prosenttia. 

Tiedot ovat ennakollisia, joten merkittävät muutokset ovat mahdollisia tilastotietojen täydentyessä. Lähde: Tulli

 

Lisää aiheesta "Markkinat"