Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Timo Vuoren mukaan olisi Suomen kannalta erittäin haasteellista, jos EU:n kaavailemat hiilitullit iskivät USA:n kauppaa.

Suomen on oltava hereillä EU:n lämmittäessä USA-suhdettaan

"Suomen on oltava nyt hereillä, kun EU alkaa rakentamaan uudestaan presidentti Trumpin jälkeen kauppasuhteitaan presidentti Joe Bidenin Yhdysvaltoihin", Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori painottaa.  

Euroopan komission tuore linjaus toimista transatlanttisten suhteiden vahvistamiseksi on Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuoren mukaan askel oikeaan suuntaan turhien kiistojen karsimiseksi maailman isoimpien kauppakumppanien kesken, mutta voi sisältää myös riskejä Suomen kannalta.

–  USA on Suomen tärkein tavara- ja palveluviennin kohdemaa, joten turhat kauppakiistat kuten auto- ja terästullit on saatava nopeasti ratkaistua sekä löydettävä yhteinen näkemys digitalisaation sääntelystä digiverot mukaan lukien, Vuori sanoo.

Vuoren mukaan olisi Suomen kannalta erittäin haasteellista, jos EU:n kaavailemat hiilitullit iskivät USA:n kauppaa. 

– Ilmastotoimissa EU:n ja USA:n on löydettävä yhteinen linja, mutta se voi viedä tovin aikaa. Siksi EU:n ei ole syytä puskea hiilitullia eteenpäin arvioimatta sen vaikutuksia EU:n kauppasuhteisiin. 

Vuori muistuttaa, että EU ja USA ovat maailman tiiviimmin keskenään integroituneet taloudet, joten tavaroiden, palveluiden ja investointien sääntelyssä niiden olisi löydettävä yhä useammin yhteinen sävel, mikäli ne haluavat säilyttää edelläkävijyyden maailmantalouden pelisääntöjen muokkaajana.

– Suomen on oltava nyt hereillä, kun EU alkaa rakentamaan uudestaan presidentti Trumpin jälkeen kauppasuhteitaan presidentti Bidenin Yhdysvaltoihin

Vuoren mukaan presidentti Joe Bidenin tuleva hallinto on jo korostanut myös monenkeskisen yhteistyön ja Maailman kauppajärjestö WTO:n merkitystä esimerkiksi Kiinan epäterveiden kauppatapojen kitkemiseksi.  

– Suomen ulkomaankaupan kannalta olisi kohtalosta, jos EU:n tiivistyvä yhteistyö USA:n kanssa pakottaisi suomalaisyrityksiä kääntämään täysin selkänsä Kiinalle, joka on USA:n ohella Suomen merkittävin yksittäinen kauppakumppani tällä hetkellä.

– Kiinan epäterveet kauppatavat on saavat kuriin WTO:n sääntöjen puitteissa, Vuori korostaa. 

Vuori toimii tällä hetkellä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean Transatlanttisen ryhmän jäsenenä. 

Lisää aiheesta:

Etla: Suomi selvinnyt koronakriisin talousvaikutuksista muuta Eurooppaa lievemmin vaurioin

Suomen tavaraviennin arvo tippui elokuussa liki 15 prosenttia viime vuodesta

Suomen kauppavaihto väheni heinäkuussa lähes kaikkien suurimpien kauppakumppanimaiden kanssa

Lisää aiheesta "Markkinat"