Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Stora Enso investoi noin 350 miljoonaa euroa Oulun paperitehtaan muuntamiseen pakkauskartonkitehtaaksi. Kuva: Stora Enso

Stora Ensolla karmea loppuvuosi – tuloksesta suli yli puolet

Metsäyhtiö odotuksiakin enemmän pudonnut päätösneljänneksen tulos petti sijoittajat pahemman kerran.

Storan Enson säästöt jatkuvat, mutta osingon yhtiö sentään aikoo pitää viime vuotisella 0,50 euron osakekohtaisella tasolla.

Loka-joulukuun operatiivinen liiketulos oli 112 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 271 miljoonaa euroa. Operatiivinen tulos tippui jo viidennen perättäisen neljänneksen aikana.

Päätöskvartaalilla liikevaihto laski melkein kymmenen prosenttia 2 411 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmalla vertailujaksolla se oli 2 657 miljoonaa euroa.

Stora Enson toimitusjohtajana syksyllä aloittanut Annica Bresky pitää viimeksi kulunutta neljännestä vähintäinkin haastavana. Hänen mukaansa yhtiön tulosta pudotti vallankin sellun heikko hinta.

Bresky ennustaa heikkojen konjunktuurien jatkuvan myös tänä vuonna. Syinä hän pitää geopolitiikan ja kansainvälisen kaupan epävarmuuksia sekä Pohjolan lauhaa talvea, joka voi vaikeuttaa puun korjuuta ja nostaa kustannuksia tehtailla Pohjoismaissa.

Säästökuuri jatkuu - ja kiristyy

Yhtiö ohjeistaa tämän vuoden ensi neljänneksen operatiivisen tuloksen asettuvan 90–200 miljoonaan euroon. Yhtiö arvioi parhaillaan käynnissä olevien lakkojen vaikutuksia yhtiön toimintoihin. Kolmen viikon työtaistelutoimien negatiivinen vaikutus sisältyy vuoden 2020 ensimmäisen vuosineljänneksen operatiivista liiketulosta koskevaan arvioon.

Stora Enso jatkaa vuosi sitten aloitettua säästöohjelmaa, jota se on jo moneen otteeseen ehtinyt kiristääkin. Viime syksyyn mennessä vuosittainen säästötarve on kasvanut 275 miljoonaan euroon. Säästötavoite on tarkoitus saavuttaa vuoden 2021 loppuun mennessä. Breskyn mukaan vuonna 2019 toteutetut kustannussäästöt olivat yhteensä 150 miljoonaa euroa.

Stora Enso kertoi viime vuonna paperikoneen sulkemisesta Imatralla ja Kiteen sahan toiminnan lopettamisesta.

Koko viime vuoden operatiivinen liiketulos oli 953 miljoonaa euroa eli noin 30 prosenttia heikompi kuin vuotta aiemmin. Viime vuoden liikevaihto oli 10 055 miljoonaa euroa, eli laskua vuodesta 2018 oli vain vähän.

– Koko vuonna 2019 liikevaihtomme pysyi yli kymmenessä miljardissa eurossa. Operatiivinen liiketulos laski, emmekä voi olla siihen tyytyväisiä, Bresky summaa "haastavan" vuoden kulun yhtiön tiedotteessa.

TUNNUSLUKUJA Lähde: Stora Enso Tilinpäätöstiedote Tammikuu–joulukuu 2019


Stora Enso tilinpäätöstiedote Tammikuu–joulukuu 2019 (pdf)

Stora Enso sijoittajille

Lisää aiheesta:

Stora Enso myy Pfarrkirchenin sahan Saksassa

Stora Enso luopuu paperintuotannosta Kiinassa

Stora Enso odottaa aikaa parempaa – kasvatti ja pidensi säästöohjelmaansa

Stora Enson uusi toimitusjohtaja löytyi talon sisältä – Annica Bresky tuntee metsäjätin hyvin

 

Lisää aiheesta "Markkinat"