Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kanta-asiakkaat tuovat 70 prosenttia Stockmannin liikevaihdosta. Kuva: Stockmann

Stockmann myy Helsingin, Tallinnan ja Riian tavaratalokiinteistöt – A ja B-osakesarjat yhdistyvät

Stockmann myy Helsingin, Tallinnan ja Riian tavaratalokiinteistöt ja jatkaa niissä toimintaansa vuokralaisena. Suunnitelma on osa yhtiön kahdeksan vuotta kestävää saneerausohjelmaa. Myös yhtiön osakesarjat yhdistyvät ja osa veloista muuntuu osakkeiksi.

Stockmann Oyj Abp hakeutui yrityssaneeraukseen huhtikuussa. Yrityssaneerausmenettely ei koske konsernin tytäryhtiöitä eli Stockmann-tavarataloja Baltiassa eikä Lindexiä.

Stockmanin selvitysmies Jyrki Tähtinen julkisti tänään saneerausohjelmansa, joka ulottuu keväälle 2027.

Yhtiön ja selvittäjän näkemyksen mukaan yhtiön liiketoiminta on saneerausohjelmassa kuvatuilla toimenpiteillä ”tervehdytettävissä ja edellytykset kannattavan liiketoiminnan harjoittamiseen olemassa”.

Yhtiöllä on saneerausohjelmaehdotuksen mukaan vakuudellista velkaa 433,5 miljoonaa euroa, vakuudetonta velkaa yhteensä 195,7 miljoonaa euroa sekä hybridilainaan perustuvaa velkaa 108,1 miljoonaa euroa. Velkoja on yhteensä 736,9 miljoonaa euroa.

Saneerausohjelma rakentuu Stockmannin tavarataloliiketoiminnan jatkamiseen, Helsingin, Tallinnan ja Riian tavaratalokiinteistöjen myyntiin ja takaisinvuokraukseen sekä Lindexin liiketoiminnan jatkamiseen Stockmann-konsernin omistuksessa. Lindexin kassavirroilla hoidetaan maksuvelvoitteita. Stockmanin kiinteistöomaisuuden myynnin tuotto käytetään ensisijaisesti vakuusvelkojen maksamiseen. 

Stockmann on myös neuvotellut uudet, tiloiltaan pienemmät vuokrasopimukset Vantaan Jumbon tavaratalon, Turun tavaratalon, Tampereen tavaratalon, Espoon Tapiolan tavaratalon sekä Helsingin Pitäjänmäen toimistotilojen osalta. Helsingin ITIS-kauppakeskuksessa olevan tavaratalon vuokrasopimusneuvotteluja jatketaan.  

Tavarataloyhtiö ei suunnittele merkittäviä työvoiman vähennyksiä, mutta henkilöstötarvetta arvioidaan jatkossa osana liiketoimintaa.

Osakesarjat yhdistyvät ja osa veloista muuntuu osakkeiksi

Osana saneerausta Stockmannin äänivaltaisempi A-osakesarja ja tavallinen B-osakesarja yhdistyvät niin, että jokaisella A-osakkeella saa 1,1 B-osaketta. Tämän katsotaan tukevan osakkeen likviditeettiä ja yhtiön kykyä saada rahoitusta markkinoilta.

Stockmannin merkittävää velkataakkaa vähennetään myös joko leikkaamalla velkoja tai muuttamalla ne yhtiön osakkeiksi.

– Vakuudettomasta velasta 20 prosenttia leikataan, kuitenkin siten, että ennen leikkausta velkojilla on mahdollisuus konvertoida tämä 20 prosentin osuus saneerausvelasta yhtiön B-osakkeiksi ja lopulle 80 prosentille on laadittu maksuohjelma, joka on kuvattu saneerausohjelmaehdotuksessa, yhtiö tiedottaa.

Vaihtokurssiksi ehdotetaan B-osakkeen kaupankäyntivolyymillä painotettua keskikurssia ajalta 8.4.–27.11.2020 eli 0,9106 euroa.

Jos kaikki konversio-oikeudet käytetään täysimääräisesti, yhtiön omistus jakautuu seuraavasti: nykyiset omistajat 46,9 prosenttia, vakuudettomat velkojat 16,1 prosenttia ja hybridilainanhaltijat 37,0 prosenttia.

Saneerausohjelmalle on suurimpien velkojien, velkojatoimikunnan ja suurimpien osakkeenomistajien kannatus ja yhtiön hallituksen ja johdon tuki.

Kanta-asiakkaat tuovat 70 prosenttia liikevaihdosta

– Haluamme kiittää yhtiön velkojia, selvittäjää ja muita sidosryhmiä hyvästä yhteistyöstä. Saneerausohjelmaehdotuksen sisältämillä ratkaisuilla pääsemme arviomme mukaan kaikkien osapuolten kannalta parhaimpaan lopputulokseen. Yrityssaneeraukseen hakeutuminen on ollut yhtiön omistajilta, hallitukselta ja johdolta vastuullista toimintaa, toimitusjohtaja Jari Latvanen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Yhtiön operatiivinen liiketoiminta oli jo kääntynyt kannattavaksi ennen koronaviruspandemian puhkeamista. 

– Saneerausohjelma mahdollistaa myös vuosille 2021–2028 suunnitellut ja yhtiön kehittämisen kannalta välttämättömät investoinnit.

Latvala kiittelee yhtiön asiakkaita ja henkilöstöä.

– Asiakkaat ovat olleet tiiviisti tukenamme kuluvan vuoden lukuisissa erikoisissa vaiheissa, mikä on näkynyt myös konsernin kolmannen vuosineljänneksen parantuneena liiketuloksena ja vahvana kassana. Keskeinen iso yhteinen ponnistuksemme on ollut myös Stockmannin uudistuneen verkkokaupan lanseeraus lokakuussa.

Uudessa liiketoimintasuunnitelmassa Stockmann lupaa keskittyä vahvasti kanta-asiakkaisiin.

– Heillä on tyypillisesti vahva tunneside Stockmanniin, ja he tuovat tänä päivänä noin 70 prosenttia liikevaihdosta. Tärkein prioriteettimme on vahvistaa tätä kilpailuetua houkuttelemalla uusia asiakkaita kanta-asiakkaiksi sekä aktivoimalla ja
sitouttamalla kanta-asiakkaita eri tavoin.

Saneerausohjelma (pdf)

Lisää aiheesta:

Yritysaneeraukseen hakeutuneen Stockmannin tulos lepää Lindexin varassa

Yrityssaneeraukseen hakeutunut Stockmann –  kesäkuussa myynti vilkaistui

Stockmann hakeutuu yrityssaneeraukseen

Stockmann sopeuttaa toimintaansa – lomautuksia, tulosvaroitus

Stockmann lunasti lupaukset - osinkoa ei vielä jaossa

Positiivinen tulosvaroitus: Stockmannin ja Lindexin loppukiri

 

 

 

 

 

Lisää aiheesta "Markkinat"