Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kuva: UPM

Sellun hinnasta kärsivä UPM odottaa parempaa vasta jälkipuoliskolla

Biokemikaaleihin investoimalla UPM hakee uutta kestävän kehityksen mukaista liiketoimintaa.

Metsäjätti UPM:n loka-joulukuun vertailukelpoinen liikevoitto oli 343 miljoonaa euroa eli 15 prosenttia vuoden takaista pienempi. Sellun hinta ja painopaperin pienemmät toimitukset pudottivat liikevaihtoa jakson aikana kymmenen prosenttia 2 447 miljoonaan euroon.

Loka-joulukuussa liiketoiminnan rahavirta oli ennätyksellinen 592 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 384 miljoonaa euroa. Myös nettovelka oli ennätysalhaalla eli - 592 miljonassa eurossa neljännellä neljänneksellä. Vuotta aiemmin yhtiön nettovelka oli parisataa miljoonaa korkeammalla tasolla.

Yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle viime vuodelta maksettavaksi 1,30 euron osakekohtaista osinkoa eli saman suuruista osinkoa kuin edelliseltä vuodelta. Osinkoesitys on 38 prosenttia liiketoiminnan rahavirrasta per osake ja johdon mukaan esitys heijastelee yhtiön vahvaa rahoitusasemaa.

Toimitusjohtaja toppuuttelee alkuvuoden odotuksia

Jakson aikana Kiinan Changshussa sijaitseva UPM Specialty Papersin laajennus valmistui. Saksassa UMP Nordland aloitti erikoispapereille muunnetun paperikoneen ylösajon. Yhtiö investoi myös CHP-voimalaitokseen Saksassa.

- Alkaneen vuoden ensimmäisellä puoliskolla odotamme vertailukelpoisen liikevoiton jäävän merkittävästi alemmaksi kuin vuoden 2019 vastaavalla jaksolla, toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo yhtiön tulostiedotteessa. 

Yhtiön vertailukelpoisen liikevoiton Pesonen odottaa kohentuvan vasta vuoden 2020 jälkimmäisellä puoliskolla.

Biokemikaaleissa tulevaisuuden bisnesalue

Metsäyhtiö jatkaa kiinteiden ja muuttuvien kustannusten vähentämistoimia. Vuonna 2020 yhtiön merkittävien uudistushankkeiden odotetaan lisäävän hankekohtaisia kiinteitä kustannuksia.

Tänä vuonna UPM tekee 550 miljoonan euron satsauksen Saksan Leunaan. Sinne valmistuva teollisen mittakaavan biojalostamo hyödyntää puuta uuden sukupolven biokemikaalien eli biomonoetyleeniglykolin ja uusiutuvien, ligniinipohjaisten toiminnallisten täyteaineiden valmistuksessa.

- Biokemikaaleihin investoimalla UPM luo kokonaisen uuden ja kestävän kehityksen mukaisen liiketoiminnan, jolla on merkittävät kasvun mahdollisuudet, toimitusjohtaja Pesonen sanoo.

Biojalostamon kokonaiskapasiteetti on 220 000 tonnia vuodessa ja sen odotetaan käynnistyvän vuoden 2022 loppuun mennessä. Markkinoiden keskiössä sijaitseva Saksa on Euroopan kemianteollisuuden osaamiskeskus ja siten houkutteleva paikka biojalostamolle, yhtiö kirjoittaa tiedotteessa.

UPM:n tilinpäätöstiedote 2019 (pdf)

UPM sijoittajille
 

 

 

Lisää aiheesta "Markkinat"