Lehti suomalaiselle sijoittajalle
Sellutehdas Äänekoskella

Äänekosken biotuotetehtaalla tehdään muun muassa sellua. Kuva: Metsä Board.

Sellun hinnan halpeneminen vei Metsä Boardilta miljoonia

Metsä Boardin liiketulos oli vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä lähes tuplasti enemmän kuin tänä vuonna. Tilausmäärät ovat olleet koronan vuoksi kuitenkin ennätyksellisellä tasolla.

Metsä Boardin tulos heikkeni ensimmäisellä vuosineljänneksellä merkittävästi vertailuajankohtaan nähden. Suurin syy sille on toimitusjohtaja Mika Joukion mukaan sellun markkinahinnan lasku. Vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen liiketulos oli 33,8 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten vastaavana ajankohtana oli 61,8 miljoonaa.

– Myös kaksi viikkoa kestäneellä paperiteollisuuden lakolla alkuvuonna oli meihin iso vaikutus, sillä suurin osa tuotannostamme sijaitsee Suomessa. Lakosta aiheutuva negatiivinen tulosvaikutus on yhteensä noin 20 miljoonaa euroa, ja suurin osa siitä kohdistui ensimmäiselle vuosineljännekselle, Joukio kertoo yhtiön tiedotteessa.

Metsä Boardin mukaan paperiteollisuuden lakon tulosvaikutuksesta 15 miljoonaa kohdistui juuri tammi-maaliskuulle.

Toisaalta moniin yrityksiin negatiivisesti vaikuttanut koronapandemia ei ole aiheuttanut haittaa yhtiön liiketoiminnalle.

Pandemia on päinvastoin kasvattanut pakkausmateriaalien kysyntää ja Metsä Boardin tilausmäärät ovat kasvaneet. Erityisesti taivekartongin ja valkoisen kraftlainerin tilausmäärät ovat poikkeuksellisen korkeita. Yhtiöllä olikin ennätyksellisen vahva nettorahavirta alkuvuodesta, 80 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä oli 36,4 miljoonaa.

Metsä Board ei kuitenkaan ole turvassa globaalin koronakriisin vaikutuksilta. Yhtiö muistuttaa osavuosikatsauksessa, että erilaisista varotoimenpiteistä huolimatta erityisesti pandemian pitkittyminen saattaa aiheuttaa tuotanto- tai jakeluhäiriöitä. Maailmantalouden heikentyminen tulee todennäköisesti vaikuttamaan myös Metsä Boardin tuotteiden kysyntään ja vaikuttaa siten negatiivisesti yhtiön kannattavuuteen.

– Katsauskaudella käynnistyneen ja edelleen jatkuvan koronaviruksen maailmanlaajuisen leviämisen lopullisia vaikutuksia liiketoimintaamme on vielä vaikea arvioida. Pandemia on heikentänyt kysyntää kartonkien tietyissä loppukäytöissä. Toisaalta se on kiihdyttänyt muun muassa elintarvike- ja lääkepakkausten kysyntää, toimitusjohtaja Joukio huomauttaa.

Yhtiö on tehnyt investointeja sekä Suomessa että Ruotsissa, ja investointiprojektit ovat jatkuneet suunnitellusti. Huhti-kesäkuulle suunniteltuja huoltotöitä on kuitenkin siirretty vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. 

Lähiajan näkymiä Metsä Board pitää varsin positiivisina: kartonkien tilauskanta on tällä hetkellä vahva ja taivekartongin sekä valkoisen karftlainerin markkinahintojen odotetaan pysyvän vakaina. Myös pitkäkuituisen sellun kysynnän ja tarjonnan uskotaan säilyttävän tasapainonsa ilman merkittävää markkinahintojen laskua. Yhtiö antoikin ohjeistuksen, jonka mukaan se arvioi vertailukelpoisen liiketuloksen paranevan vuoden 2020 toisella neljänneksellä.

Lähde: Metsä Board Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2020

Metsä Board Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2020

Lisää aiheesta:

Metsä Boardin tulosta leikkaa sellun hinnan lasku – lakot tuntuvat tulevissa luvuissa

Selluherkkä kartonkiyhtiö

 

Lisää aiheesta "Markkinat"