Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kuva: Grisha Bruev

Sanoma antoi tulosvaroituksen – mainostulot ehtyvät, kesän tapahtumat vaakalaudalla

Sanoma arvioi koronaviruksen leviämisellä olevan merkittävä vaikutus sen mainosliiketoimintaan. Suurin osa konsernin operatiivisesta tuloksesta tulee oppimisliiketoiminnasta, jonka kannattavuuteen poikkeustilanteen ei oleteta vaikuttavan merkittävästi.

Sanoma peruu väliaikaisesti näkymänsä vuodelle 2020 ja arvioi antavansa päivitetyt näkymät myöhemmin kuluvan vuoden aikana.

– Tämänhetkisessä jatkuvasti ja nopeasti kehittyvässä tilanteessa yhtiön on liian aikaista tehdä luotettavia ja täsmällisiä ennusteita näkymiensä päivittämiseksi, konsernin pörssitiedotteessa todetaan.

–  Suurin osa konsernin operatiivisesta tuloksesta tulee vuonna 2019 toteutettujen neljän oppimisliiketoiminnan yritysoston ja Media Netherlands-liiketoimintasegmentin divestoinnin jälkeen oppimisliiketoiminnasta, jonka liikevaihtoon ja kannattavuuteen epidemialla ei odoteta olevan merkittävää vaikutusta.

Poikkeusolosuhteiden ei odoteta vaikuttavan merkittävästi myöskään tilaus- ja muuhun kuluttajamyyntiin, ellei tilanne merkittävästi pitene tai pahene. Kuluttajamyynti muodostaa yli puolet Media Finlandin liikevaihdosta.

Mainostulojen lasku seuraa markkinoiden kehitystä

Koronaviruksen leviämisellä on sen sijaan merkittävä vaikutus mainos- ja tapahtumaliiketoimintojen liikevaihtoon ja kannattavuuteen. Media Finlandin mainosliiketoiminnan liikevaihto oli viime vuonna oli 247 miljoonaa euroa.

– Vaikutus voi kuitenkin vaihdella huomattavasti eri asiakas- ja mediaryhmien välillä. Vaikutuksen koko riippuu kriisin kestosta ja kriisin jälkeisen elpymisen nopeudesta. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Sanoman mainosmyynti laski markkinoiden kehitystä vastaavasti eli noin 17 prosenttia.

Tapahtumaliiketoimintaan kohdistuvaa vaikutusta konserni ei osaa tällä hetkellä arvioida. Se on kokonaan riippuvainen kesän festivaaleille ja tapahtumille mahdollisesti asetettavista rajoituksista.

– Sanomalla on vakuutuksia, jotka kattavat tapahtumista syntyvät kustannukset ja niiden katteen tapauksissa, joissa viranomainen kieltää tapahtumien järjestämisen.  

Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ennallaan

Konsernin pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet pysyvät ennallaan. Sanoma odottaa saavansa Media Netherlandsin divestoinnin päätökseen vuoden 2020 toisen vuosineljänneksen aikana. Divestoinnin myötä Sanoma saa käyttöönsä 400 miljoonaa euroa yritysostoja varten.  

Sanoma hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2019 maksetaan osinkoa 0,50 euroa kahdessa erässä. Ensimmäinen erä maksetaan huhtikuussa ja toinen arviolta marraskuussa.

Liiketoimintasegmenttikohtaiset pitkän aikavälin tavoitteet liikevaihdon kasvulle ja kannattavuudelle ovat:


Aiemmat näkymät vuodelle 2020 (annettu 7.2.):

Vuonna 2020 Sanoma odottaa konsernin vertailukelpoisen liikevaihdon olevan vakaa ja operatiivisen liikevoittoprosentin ilman hankintamenojen poistoja olevan noin 15 % (2019: 14,8 %).

 

Lisää aiheesta:

Koneen tulosvaroitus – liiketoiminnan toipumisen nopeus ratkaisee

Inderes: Helsingin pörssissä odotettavissa joukko negatiivisia tulosvaroituksia

Nämä osakkeet saattavat hyötyä "stay-at-home" taloudesta

Koronaviruksen vaikutuksia – yksityissijoittajat käyvät kauppaa ennätysvauhtia

Sanoma myy aikakauslehtiyksikkönsä Hollannissa ja Belgiassa DPG Medialle 460 miljoonalla eurolla – päivitti tulosohjaustaan

BLOGI // Aki Pyysing: Paniikki on sijoittajan paras ystävä

Lisää aiheesta "Markkinat"