Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Sampo nousi toukokuun suosikiksi

Sampo oli toukokuussa Nordnetin ostetuin kannoillaan Telia ja Cargotec. Sijoittajia houkuttivat myös koronan kouraisemat lentoyhtiöt.

Huhtikuussa osingonmaksustaan päättänyt Fortum oli koko kevään yksityissijoittajien suosikkiostokohde korkean osinkotuottonsa ansiosta. Kun Fortumin osinko irtosi, sijoittajat siirtyivät tankkaamaan Sampoa. 

– Sampo oli Nordnetissä toukokuun selvästi netto-ostetuin osake, Nordnetin Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen sanoo.

Ostetuimpien kärkikolmikoon kiilasivat myös Telia ja Cargotec. Sijoittajia houkuttivat myös koronan kouraisemat lentoyhtiöt.

– Finnair nousi kuukauden viiden netto-ostetuimman osakkeen joukkoon Nordnet Suomessa niin arvo-osuustileillä kuin osakesäästötileillä. Ulkomaisista Norwegian erottui merkittävästi kasvaneen kiinnostuksen kohteena.

Koronakriisin kurssipohjan jälkeinen lähes 40 prosentin nousu sai osan sijoittajista keventämään salkkuaan.

– Kuukaudessa Nordnet Suomen kautta nettomyytiin kotimaisia osakkeita arvo-osuustileiltä 21 miljoonalla eurolla, mutta netto-ostot jatkuivat osakesäästötileillä 12 miljoonalla eurolla.

Myydyimpien ykkösijalla oli Nokia perässään Neste ja Nordea.

Kauppaa käytiin edelleen vilkkaasti toukokuussa vaikka tahti laantui alkuvuoden ennätysluvuista. Koko Helsingin pörssin kappalemääräinen kaupankäyntiaktiviteetti hiljeni viime kuusta 19,3 prosenttia.

Tavallisimmin online-välittäjien Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola kautta kauppoja tehtiin kappalemääräisesti 101,2 prosenttia viime vuoden toukokuuta enemmän. Nordnet oli edelleen suurin online-välittäjä 11,5 prosentin osuudella.

– Koronakriisin pahimmin kurittamien toimialojen painoarvo paljastui Helsingin pörssissä pienehköksi, mikä välittyi useiden yhtiöiden kohdalla positiivisiin kurssireaktioihin tulospäivänä. Suuryhtiöistä joka toinen onnistui alkuvuonna jopa kasvattamaan liikevaihtoaan suhteessa edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon, Tuppurainen sanoo.

Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä. Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Lisää aiheesta:

Huhtikuun ostoralli: Nordnetin ostetuimpien kärjessä tiukasti Fortum ja Sampo

Markkinoiden heiluminen tuo tulosta - piensijoittajat osaavat

Jukka Oksaharju: "Koronan kestäneet Helsingin pörssissä"

Lisää aiheesta "Markkinat"