Lehti suomalaiselle sijoittajalle

SATOn toimitusjohtaja Saku Sipola siirtyy toimitusjohtajaksi rakennusyhtiö SRV:hen. Kuva: SATO

SRV nappasi toimitusjohtajan SATOsta

Nelisen vuotta vuokra-asuntoyhtiötä vetänyt Saku Sipola siirtyy rakennusyhtiön ruoriin viimeistään ensi vuoden alussa.

SRV:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Saku Sipolan. Hän siirtyy rakennusyhtiöön vuokra-asuntoyhtiö SATOsta, jonka toimitusjohtajana Sipola on työskennellyt vuodesta 2015.

Aiemmin Sipola on työskennellyt Pohjolan Design-Talon toimitusjohtajana, johtajana Rautaruukissa ja erilaisissa johtotehtävissä YIT:ssä.

- Sipolan kokemuspohja ja osaaminen antavat hänelle erinomaiset edellytykset jatkaa SRV:n kehittämistä - yhtiö haluaa olla paras rakennusalan toimija, kaupunkikeskustojen kehittäjä, asuntotuottaja ja innovatiivinen edelläkävijä. Yhtiön hallitus on tyytyväinen, että Sipola otti haasteen vastaan ja me toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi joukkueeseen, SRV:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila luonnehti tiedotteessa.

- SRV:n haasteet tunnetaan laajasti ja yhtiö tarvitsee selkeän käänteen ja uuttaa ajattelua. Toisaalta yhtiössä on myös paljon osaamista ja vahvuuksia, joiden varaan tulevaisuutta voi rakentaa. Lähden innostuneena uudistamaan SRV:tä yhdessä henkilöstön, asiakkaiden ja kumppanien kanssa, tuleva toimitusjohtaja Saku Sipola linjaa.

Sipola on 50-vuotias ja koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hän aloittaa SRV:ssä myöhemmin tarkentuvana ajankohtana, mutta viimeistään 1. tammikuuta 2020.

SATOn hallitus puolestaan aloittaa puheenjohtaja Erik Selinin mukaan uuden toimitusjohtajan haun viipymättä.

 

Kannustinta peliin

SRV:n hallitus julkisti myös tulevalle toimitusjohtajalle laaditun kannustinohjelman. Järjestelmän kannustinvaikutus perustuu yhtiön osakkeen arvonnousuun.

Järjestelmän perusteella Saku Sipolalle annetaan 600 000 hankintaoikeutta, jotka oikeuttavat hänet hankkimaan hankintaoikeuksia vastaavan määrän SRV:n osakkeita.

- Hankintaoikeuksien mukainen merkintähinta on SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeen volyymipainotettu keskikurssi Nasdaq Helsingissä jatkuvassa kaupankäynnissä hallituksen kannustinjärjestelmästä tekemää päätöstä edeltävänä päivänä 24. kesäkuuta 2019 eli 1,62 euroa osakkeelta. Järjestelmän puitteissa voidaan antaa uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Yhtiön hallitus tekee toteutustapaa koskevan päätöksen kulloinkin erikseen, SRV tiedotti.

Hankittuja osakkeita koskee luovutusrajoitus, joka on voimassa kaksi vuotta osakkeiden hankkimisesta lukien. Hankintaoikeuksia voidaan käyttää kolmessa kahden vuoden mittaisessa käyttöjaksossa, joista ensimmäinen alkaa 1. maaliskuuta 2021 ja päättyy 28. helmikuuta 2023, toinen alkaa 1. syyskuuta 2022 ja päättyy 31. elokuuta 2024 ja kolmas alkaa 1. syyskuuta 2024 ja päättyy 31. elokuuta 2026. Kunkin käyttöjakson aikana on oikeus käyttää 200 000 hankintaoikeutta.

Järjestelmän teoreettinen markkina-arvo on laadintahetkellä noin 0,3 miljoonaa euroa. Teoreettinen markkina-arvo on laskettu optio-oikeuksien hinnoittelussa käytettävällä Black & Scholes -mallilla seuraavin oletuksin: osakkeen kurssi 1,62 euroa, vertailukurssi 1,60 euroa, riskitön korko 0,34 prosenttia ja volatiliteetti 32,97 prosenttia. Kannustinjärjestelmän vaikutusaikana vuosina 2019–2026 kirjattava IFRS-kustannuksen määrä on noin 0,3 miljoonaa euroa.

SRV:n kurssi on ollut viime vuosina melkoisessa kurimuksessa. Kolmen vuoden jaksolla kurssi on noin 57 prosenttia miinuksella ja vuodessa siitä on lähtenyt 37 prosenttia. Kuluvan vuoden aikana laskua on kertynyt 3,5 prosenttia.

Tänään iltapäivällä SRV:n osakkeella on käyty Helsingin pörssissä kauppaa 1,64 euron hintaan eli 0,6 prosenttia maanantain päätöstasoa kalliimmalla. Pörssin pääindeksi oli samaan aikaan 0,2 prosenttia plussalla.

Lisää aiheesta "Markkinat"