Lehti suomalaiselle sijoittajalle

- Suomalaiset saavat nauttia euroalueen matalimmista asuntolainakoroista vielä kotvan verran, pääekonomisti Timo Hirvonen sanoo.

Riskit sävyttävät nyt maailmantalouden kehitystä - S-Pankin pääekonomisti: ”Jos konepelti on tuulilasin edessä pystyssä, niin ei siinä hirveästi näe”

Epävarmuus tulevasta varjostaa ja talousnäkymät heikentyvät. Suomessakin talouskasvu maltillistuu, mutta kansalaiset saavat jatkossakin nukkua yönsä rauhassa, sillä suurempaan synkistelyyn ei ole syytä, S-Pankin pääekonomisti Timo Hirvonen sanoo.

Talouskasvussa on sujahtanut nyt pienempi vaihde silmään ja maailmantalouden epävarmuudet painavat Suomenkin talouden näkymiä lähitulevaisuudessa. Talouskasvu kuitenkin pysyy S-Pankin ennusteen mukaan maltillisena: tänä vuonna kasvua odotetaan 1,3 prosenttia ja ensi vuonna 1,0 prosenttia.

- Olemme laskeneet hieman arviotamme talouskasvusta, sillä maailmantalouden kehitystä sävyttävät nyt riskit, kuten kauppasota. Yleisesti ottaen voisi kuitenkin sanoa, että todellisuus ei tarjoa eväitä talousvoivotteluun, pääekonomisti Timo Hirvonen sanoo.

Hän muistuttaa, että Suomen talouden kasvuvauhti palaa tasolle, jossa se on ollut läpi koko 2010-luvun. Lähivuosien kasvu lepää kotitalouksien kulutuksen ja viennin varassa, kun taas investointien paras kasvuvaihe alkaa näkyä jo peruutuspeilissä.

- Jos ekonomistilta kysytään, suomalainen saa nukkua yönsä rauhassa. Esimerkiksi palkansaajien reaaliansiot ja työllisyystilanne kohenevat, Hirvonen sanoo.

Asuntomarkkinoiden meno tasoittuu

Eikä asuntomarkkinoillekaan ennakoida suurempia mullistuksia, vaan kehityksen odotetaan jatkuvan entisellään: asuntojen hinnat nousevat maltillisesti, ja hintaero pääkaupunkiseudun ja kasvukeskusten ja muun Suomen välillä säilyy suurena.

S-Pankin tuoreimman ennusteen mukaan meno kuitenkin tasoittuu jonkin verran lähiaikoina. Tähän suuntaan viittaavat maltillinen talouskasvu ja työllisyyden kasvun tasaantuminen. Toisaalta poikkeuksellisen matala korkotaso vauhdittaa asuntomarkkinoita ja pitää huolen siitä, että lainanhoitokulut säilyvät matalina.

- Markkinakorot näyttäisivät pysyvän nyt pitkään alhaalla. Markkinoilla odotetaan, että kolmen kuukauden Euribor-korko on miinuksella vielä kesällä 2025. Suomalaiset saavat siis nauttia euroalueen matalimmista asuntolainakoroista vielä kotvan verran, Hirvonen sanoo.

Negatiivinen korkotaso näkyy myös siinä, että pankkitileillä lojuville rahoille on turha odottaa kunnon korkoa lähiaikoina. Kuitenkaan siihen, että tavallisten henkilöasiakkaiden käyttelytileistä alettaisiin periä negatiivista talletuskorkoa, Hirvonen ei usko.

- Meillä S-Pankissa ei ole tällaisia suunnitelmia. Tilirahalle on turha odottaa juurikaan tuottoja. Kun rahoillensa haluaa tuottoa, kannattaa tutustua rahastosäästämiseen.

Poikkeuksellinen tilanne

Hirvosen mukaan maailmantalous on verraten poikkeuksellisessa tilanteessa. Nousukausi on jatkunut monissa maissa pitkään, mutta samaan aikaan inflaatio vähäistä ja korkotaso on historiallisen matala.

- Globaali kasvu on hidastumassa, mutta samaan aikaan moni valtio – Suomi mukaan lukien – saa lainarahaa erittäin edullisesti. Mielestäni olisi järkevää pohtia, olisiko juuri nyt oikea hetki tehdä tuottavuutta parantavia investointeja esimerkiksi korjaamalla rapistuvaa infrastruktuuria ja lisäämällä investointeja tutkimus- ja kehitystoimintaan, Hirvonen arvioi.

Suurimmat riskit maailmantalouden näkymille muodostavat Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kauppasota, protektionismin nousu ja poliittinen epävarmuus. Kauppasota luo epävarmuutta maailmantalouteen, hidastaa yritysten investointeja ja lisää kitkaa yritysten tuotantoketjuihin.

Euroopassa suurimman poliittisen riskin muodostavat Italian hallituksen ajama talouspolitiikka ja hallituksen mahdollinen hajoaminen. Kovan Brextin kasvanut todennäköisyys on myös riski Euroopan taloudelle.

 

S-Pankin pääekonomisti Timo Hirvonen tiukassa paikassa: katso, miten talousennusteen tekeminen sujuu maailmanmestari Marcus Grönholmin kyydissä (video 2 min 25 s).

 

Lue S-Pankin koko talousennuste

Lisää aiheesta "Markkinat"