Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Rakentamisen määrän kehitys. Kuva: Rakennusteollisuus RT.

Rakentamisen suhdanne kääntyy maltilliseen laskuun

Rakentaminen on siirtymässä ensimmäisenä isona toimialana laskusuhdanteeseen kasvettuaan muuta taloutta nopeammin neljän vuoden ajan. Ensi vuonna koko rakentamisen arvioidaan taittuvan kahden prosentin laskuun.

Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus paljastaa, että asuntotuotannon ja infrarakentamisen vähentyminen painaa rakentamisen jo tänä vuonna nollan tuntumaan. 

”Asuntorakentaminen vähenee tänä ja ensi vuonna yhteensä 10 000 asunnolla vuoden 2018 huippulukemiin verrattuna. Pudotus tulee vapaarahoitteisista kerrostaloasunnoista. Lasku on ollut odotettavissa, sillä kerrostaloasuntoja on valmistunut viime vuosina ennätysmäärin, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo sanoo.

Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys. Lähde: Rakennusteollisuus RT, Tilastokeskus.

 

Asuntorakentaminen saavutti kuluneen nousukauden huippunsa viime vuonna. Rakennustuotannon arvo viime vuonna oli yhteensä 35,0 mrd. euroa. Tästä talonrakentamisen osuus oli 28,2 mrd. euroa ja maa- ja vesirakentamisen vastaavasti 6,8 mrd. euroa. Rakennusinvestointien osuus bruttokansantuotteesta on noussut yli 13 prosenttiin ja arvonlisäyksen osuus bruttokansantuotteesta nousi viime vuonna kuuteen prosenttiin.

 

Vapaarahoitteisen asuntotuotannon käynnistymistä haittaavia tekijöitä. Lähde: RT:n asuntotuotantokysely maaliskuu 2019.

Suomessa aloitettiin yli 46 000 uuden asunnon rakentaminen, mikä on 13 000 enemmän kuin 2000-luvulla keskimäärin. Tänä vuonna asuntoaloitusten ennakoidaan vähenevän alle 40 000 asunnon.

”Valmiiden myynnissä olevien uusien asuntojen määrät ovat kuitenkin kohtuullisella tasolla, ja asuntomarkkinoiden peruskuva säilyy edelleen positiivisena”,  Vihmo toteaa.

 

Valmiiden myynnissä olevien asuntojen määrä. Lähde: RT:n asuntotuotantokysely maaliskuu 2019.

 

Liike- ja toimistorakentaminen on putoamassa historiallisen matalalle tasolle, kun useiden suurhankkeiden jälkeen uudet aloitukset ovat jäämässä alle 5 miljoonan kuutiometrin. Viimeksi vastaavissa lukemissa on oltu 1990-luvulla. Teollisuuden rakentaminen sen sijaan piristyy vihdoin selvästi.

Julkinen palvelurakentaminen on noussut ennätyslukemiin väestön ja rakennusten ikääntymisen sekä kaupungistumisen myötä. Etenkin uusia sairaaloita ja muita hoitoalan rakennuksia rakennetaan vielä tänä vuonna vilkkaasti, mutta pitkään jatkunut kasvu alkaa vähitellen laantua.

 

Väylärahoitus pienenee

Uudisrakentamisen aloitusmäärien supistuminen vähentää myös infrarakentamisen pohjatöitä. Samalla valtion väylärahoitus on pienenemässä. Väylien kunnossapitoon suunnatun rahoituksen taso laskee viime vuodesta noin viidenneksen, 370 miljoonalla eurolla, mikä näkyy teiden ja ratojen kunnossa. Maa- ja vesirakentaminen kääntyy kuluvana vuonna 2,5 prosentin laskuun.

”Tulevan hallituksen on pelattava korttinsa oikein talouskasvun hidastuessa. Kasvukeskusten riittävälle asuntotuotannolle ja vähäpäästöisille raideliikennehankkeille tulee luoda edellytykset, sillä niillä on keskeinen rooli työllisyyden kehitykselle”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell toteaa RT:n tiedotteessa.

Randell nostaa esiin etenkin maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevat valtion ja kuntien väliset sopimukset sekä suurten raideinvestointien toteuttamiseen tarvittavat väyläyhtiöt.

”Ratkaisujen siirtyminen olisi nyt myrkkyä taloudelle”, Randell lisää.

Rakennusalalla työllisten määrä pysyttelee tänä vuonna noin 198 000 henkilössä, johon se kohosi viime vuonna. Alalle on tullut neljän viime vuoden aikana peräti 30 000 työpaikkaa lisää. Ensi vuonna työllisten määrän arvioidaan vähenevän viidellä tuhannella, kun koko rakentamisen arvioidaan taittuvan kahden prosentin laskuun.

 

Lisää aiheesta "Markkinat"