Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Osakkeita ostaneita sijoittajia oli yli kaksinkertainen määrä osakkeita myyneisiin verrattuna.

Pörssiromahdus: yksityissijoittajat rikkoivat ennätyksiä - uusien sijoittajien vyöry

Tavallisimpien online-välittäjien kautta kauppoja tehtiin 260 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten maaliskuussa. Suurimman online-välittäjän Nordnetin TOP 10 ostetuimpien kärkisijaa pitää edelleen Fortum.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola kautta kauppoja toteutui 260,7 prosenttia enemmän kuin viime vuoden maaliskuuta enemmän. Kappalemääräisen kaupankäyntitahdin osalta kasvua kertyi helmikuusta 124,8 prosenttia.

Koko Helsingin pörssin vaihto nousi vuodentakaisesta maaliskuusta 37,4 prosenttia ja kasvua kertyi helmikuun euromääräiseen aktiviteettiin verrattuna 32,9 prosenttia. 

Suurimman online-välittäjän Nordnet Suomen kautta netto-ostettiin osakkeita yhteensä 210 miljoonalla eurolla, mistä osakesäästötilien osuus oli 80 miljoonaa euroa.

– Nordnetillä tehtiin Suomessa maaliskuussa kaupankäyntiennätyksiä. Kauppamäärät olivat päiväkohtaisesti jopa viisinkertaisia normaalitasoon verrattuna. Osakesäästötilin avanneista asiakkaista suuri osa on tarttunut tilaisuuteen keskihankintahintojen pienentämiseksi ja toisaalta osa on vasta nyt aktivoitunut, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen sanoo.

– Laskumarkkina aktivoi sijoittajia kautta linjan. Tilien määrällä osakkeita ostaneita asiakkaita oli arvo-osuustileillä yli kaksinkertainen määrä osakkeita myyneisiin verrattuna. Osakesäästötileillä vastaava vertailuluku oli lähes nelinkertainen osakkeita ostaneiden eduksi.

Fortum, Sampo, Wärtsilä ja Nordea ostosuosikkeina

Fortum oli Nordnetin suomalaisasiakkailla jo toista kuukautta peräkkäin netto-ostetuin osake sekä arvo-osuustileillä että osakesäästötileillä.

Helmikuussa Nordnetin arvo-osuustilien ostetuimpien TOP 10 listalla olivat järjestyksessä Fortum, Telia, Musti Group, Outotec, Caverion, Kemira, Cargotec, Kone, Metso ja Wärtsilä.

Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – maaliskuu 2020. Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

– Fortumissa nähdään korkea ja nykytilanteessakin ennakoitava yli kahdeksan prosentin osinkotuottoehdotus, Tuppurainen arvioi.

Netto-ostetuimpien osakkeiden kärkinelikko oli sama arvo-osuustileillä ja osakesäästötileillä.

– Osakevalinnoissa painopiste on suuryhtiöiden osingoissa. Moni on tankannut Wärtsilää osakkeen laskettua Helsingin pörssin suuryhtiöistä eniten 12 kuukauden kurssihuipuista. Suhteellisen hyvin kurssitasonsa säilyttäneitä Elisaa ja Konetta nettomyytiin maaliskuun aikana.

 

Nordnet Suomen 10 ostetuinta osaketta osakesäästötilillä – maaliskuu 2020. Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

Maaliskuu oli Nordnetissä kuluvan vuoden vilkkain osakesäästötilien avauskuukausi toistaiseksi.

– Samalla Nordnet Suomessa rikottiin 300 000 aktiivisen asiakkaan raja. Tämä ilmentää paitsi voimakasta kiinnostuksen kasvua sijoittamista kohtaan myös sitä, että valtaosa sijoittajista kokee markkinaturbulenssin avaavan mahdollisuuden pitkäjänteisen osakesalkun rakentamiseen.

Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola) Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Lisää aiheesta:

Fortum sinetöi Uniper kaupat

Fortum paransi tulostaan viidenneksen - Uniper toimi veturina

Nämä osakkeet saattavat hyötyä "stay-at-home" taloudesta

Koronaviruksen vaikutuksia – yksityissijoittajat käyvät kauppaa ennätysvauhtia

Lisää aiheesta "Markkinat"