Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Metsäliiton voitonjakoelementti palkitsee puunmyynnistä. Kuva: iStock

Puun myyntitulosta voi saada jopa kuuden prosentin korkoa

Merkittävää osaa suomalaisista metsänomistajista edustava Metsäliitto Osuuskunta on pitänyt jäsenensä tyytyväisenä maksamalla puun myyntituloista syntyneille osuussijoituksille tavallista parempaa korkoa.

Korkoa saa niin osuuskunnan jäsenyyteen vaadittaville perusosuuksille kuin puun myyntituloista metsänomistajan sijoittamille lisätalletuksille. Parasta korkoa maksetaan hehtaarimäärään perustuvalle perusosuudelle.

Suuri osa suomalaisista metsänomistajista kuuluu Metsäliitto Osuuskuntaan, joka on teollisuuskonserni Metsä Groupin emoyhtiö. Osuuskunnalla on noin sata tuhatta jäsentä.

Metsäliitto Osuuskunta on lähes sata vuotta sitten perustettu suomalaisten metsänomistajien yhteenliittymä, ja se kuvaa edelleen perustehtäväkseen arvon luonnin omistajiensa eli jäsenten metsäomaisuudelle. Se ostaa jäseniltään puuta, jalostaa sitä teollisuusyrityksissään ja myy lopputuotteensa maailmanlaajuisille markkinoille. Pörssissä noteerattu Metsä Board Oyj on yksi Metsä Groupiin kuuluva teollisuusyritys.

Perusosuudelle 6 prosenttia

Huolimatta alhaisesta yleisestä korkotasosta, Metsäliitto on jo pitkään maksanut perusosuuksille eli osuuskunnan jäsenmaksulle reilua kuuden prosentin korkoa. Tuo perusmaksu määräytyy jäsenen omistaman metsämaa-alan mukaan. Esimerkiksi 20 hehtaarin metsän perusosuus on eteläisessä Suomessa noin 1 300 euroa.

Kun jäsen myy puuta, siitä saatuja varoja voi sijoittaa lisäosuuksiin, joista sai viime vuonna viiden prosentin koron. Osuuskunnan jäsenen on ollut mahdollista tehdä myös puun myynnistä riippumattomia sijoituksia, joiden korkotaso viime vuonna oli yksi prosentti.

Palkitakseen aktiivisia puun myyjiä yhä paremmin Metsäliitto muuttaa lisäosuussijoitusjärjestelmänsä ehtoja ensi vuodesta lähtien. Uusi lisäosuus Metsä1 on voimassa kymmenen vuotta, ja sen voimassaoloa voi pidentää tekemällä puukauppaa. Puun myynnistä riippumattomia sijoituksia ei enää voi tehdä.

Mukaan tulee myös lisäosuuksina maksettava voitonjakoelementti, joka palkitsee puun myynnistä. 

Versowood maksaa 3 prosenttia

Metsäliitto Osuuskunnan talletuskorot ovat varsin korkeita, jos niitä vertaa pankkien säästötilien nykyisiin 0,1–0,75 prosentin korkoihin. Toisaalta irtisanomisaika on vähintään kuusi kuukautta.

Kilpaileva puun ostaja, Versowood tarjoaa sekin nykyisin puutavaran myyjilleen mahdollisuuden lisätuottoon vielä senkin jälkeen, kun rekka on jo vienyt puut metsästä. Versowood, joka on Suomen suurin sahatavaran tuottaja, maksaa puukaupparahoille kolmen prosentin vuotuista korkoa, kolmen, kuuden ja 12 kuukauden talletuksille.

Lue lisää metsään sijoittamisesta torstaina 17.6. ilmestyvästä Viisas Raha 4/2021 -lehdestä.

Lisää aiheesta "Markkinat"