Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Puukauppa käy hyvään tahtiin

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,9 miljoonaa kuutiota eli  saman verran kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Kuitupuuta ostettiin 5 miljoonaa kuutiota eli 5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-maaliskuussa. Tukkien ostomäärä oli 3,6 miljoonaa kuutiota, mikä on 6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.

Kuusitukin kantohinta oli samoissa lukemissa kuin vuosi sitten, mäntytukin prosentin alempi ja koivutukin prosentin korkeampi. Kuusi- ja koivukuitupuun kantohinta on noussut 6 prosenttia ja mäntykuidun 4 prosenttia viime vuodesta.

Maaliskuussa mänty- ja kuusitukista maksettiin keskimäärin 58–60 euroa kuutiolta, mutta hinta vaihteli alueittain ja hakkuutavoittain 37 ja 62 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli 44 euroa kuutiolta ja vaihteli 33 ja 51 euron välillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 17–19 euroa kuutiolta ja hinta vaihteli 12 ja 23 euron välillä.

”Hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla”, Metsäteollisuus ry kertoo.

 

Lisää aiheesta "Markkinat"