Lehti suomalaiselle sijoittajalle

– Tukea tarvitsevat kaikenkokoiset yritykset, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Puolet yrityksistä tarvitsee valtion tukea

Joka kymmenes yritys on menettänyt koko liikevaihtonsa ja kolmannes myynnistään yli puolet. – Julkiselle tuelle on huutava tarve. Luvattu raha loppuu hetkessä, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Koronaepidemia on aiheuttanut huhtikuun alussa tehdyn Yrittäjägallupin mukaan ongelmia jo 76 prosentille yrityksistä. 

– Myynti on vähentynyt 62 prosentilla yrityksistä ja kasvanut kolmella prosentilla. Koronakriisi iskee voimalla yrityksiin eri toimialoilla eri puolilla maata. Kovimmin se iskee kauppaan, jossa 90 prosenttia on kärsinyt koronan takia, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toteaa.

Joka viides yritys on samaan aikaan maksuvaikeuksissa. 

– Joka kymmenes yritys pelkää ajautuvansa konkurssiin. Se tarkoittaisi noin 30 000 pientä ja keskisuurta yritystä. Joka viides kaupan alan yrittäjä pelkää yrityksensä konkurssia, Pentikäinen sanoo.

Lomautuksia on käynnistänyt 43 prosenttia ja irtisanomisia seitsemän prosenttia työnantajayrityksistä. 

– Edessämme on massiivinen lomautusten aalto, Pentikäinen arvioi.

Suomen Yrittäjät esittää, että valtio ottaisi vastuulleen yritysten ja yrittäjien sosiaalivakuutusmaksut pahimman kriisin yli määräajaksi, esimerkiksi huhti-toukokuuksi.

–  Se olisi tehokas, kaikki yritykset tavoittava tuki, joka vähentäisi painetta lomautuksiin, ja vahvistaisi siten myös työttömyysturvajärjestelmän kestävyyttä, Pentikäinen sanoo.

Joka toinen aikoo hakea julkista tukea

Yrittäjägallupissa tutkittiin nyt ensimmäisen kerran myös yritysten rahoitustarpeita. Lähes joka toinen yritys kokee tarvitsevansa ja aikoo myös hakea suoraa julkista tukea.

– Se tarkoittaa noin 135 000 yritystä. Tukea tarvitsevat kaikenkokoiset yritykset. Osa yrityksistä ei selviä koronakriisin yli ilman suoraa tukea ja siksi siihen on panostettava merkittävästi tämänhetkistä enemmän, Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.

Business Finlandin ja Ely-keskusten kautta jaettavaa tukea on toistaiseksi hakenut noin 25 000 yritystä. Yksinyrittäjille tarkoitetun tuen haku ei ole vielä alkanut.

– Nyt on varmistettava näiden kanavien toimivuus ja niiden kautta jaettava rahamäärä pitää kaksinkertaistaa kahteen miljardiin euroon, Kuismanen arvioi.

Kolmannes yrityksistä voisi ottaa lainaa

Noin kolmannes pitää myös lainarahoitusta mahdollisena. Mitä isompi yritys, sitä laajemmin lainarahoitus nähdään mahdollisena.

– Yrityksistä 30 prosenttia on jo kääntynyt tai kääntyy pankin puoleen. Eniten kysyntää kriisin alkuvaiheessa on ollut lainojen maksuohjelmien lykkäyksille. Kriisin pitkittyessä uusien rahoitusjärjestelyjen tarve tulee nousee, Kuismanen kertoo.

Yrittäjät ovat kohtuulisen tyytyväisiä pääministeri Sanna Marinin hallitukseen koronakriisin hoitamisessa ja antavat hallitukselle kouluarvosanan 7,6.

– Se on hyvä arvio vaikean tilanteen hoitamisesta. Tyytyväisimpiä ovat yksinyrittäjät, jotka ovat saamassa oman tukensa ja joista monelle yrittäjän työttömyysturva on tärkeä asia. Heistä runsas kolmannes antaa hallitukselle kiitettävän, Pentikäinen sanoo.

Yrittäjägallupin toteuttaa Kantar Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin 1111 yrityksen edustajaa 1. - 3. huhtikuuta. Tutkimuksessa haastatellaan myös muita kuin Suomen Yrittäjien jäsenyrityksiä. Otos pyritään rakentamaan niin, että Yrittäjägallup kuvaisi edustavasti Suomen yrityksiä. Tutkimuksen virhemarginaali on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisää aiheesta:

Kaupan alan umpisurkeat luvut - runsaalla neljäsosalla myynti on romahtanut lähes kokonaan

Korona kouraisee vientiteollisuutta – pahin vasta edessä

Hallitukselta 15 miljardin tukipaketti yrityksille

Lisää aiheesta "Markkinat"