Hyvinvointivaltiolla on vähän vastustajia. Oikeistolaisimmatkin poliitikot puolustavat näkemyksiään usein hyvinvointivaltion pelastamisen tavoitteella. Petri Roinisen kirjassa Maailman paras paikka yrittää ”hyvinvointivaltio on yksi tehokkaimmista pääomien kasautumisen estäjistä ja sellaisena rajoittaa uusien yritysten kasvua”.

Roinisen uusin eli kolmas kirja on hänen kirjoittamistaan yhteiskunnallisin ja kantaaottavin. Hän kirjoittaa itselleen läheisistä aiheista. Pörssiyhtiö Investors Housen toimitusjohtaja on perustanut Suomeen useita yrityksiä ja vetänyt esimerkiksi Suomen Yrittäjien Kasvuyrittäjäverkostoa.

Kirjan mukaan ”hyvinvointivaltion rakenteiden ylläpitämiseen tarvittavien vero- ja sivukulujen johdosta entistä harvempi työntekijä pystyy tuottamaan työllään sellaisen lisäarvon, että työnantaja kykenisi maksamaan työpaikan kustannukset.” Roinisen mielestä asia on hyvin yksinkertainen:

– Mikäli verot ja sivukulut olisivat alemmat, tulisi valtava määrä työtä tarjolle ja hallituksen tavoittelema 75 prosentin työllisyysaste olisi aikaa sitten saavutettu, hän sanoo.

Roinisen vastaväittäjäksi kutsuimme SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukorannan, joka kommentoi kirjan näkemyksiä.

– Kansainvälisesti korkeimmat työllisyysasteet ovat itse asiassa korkean verotuksen Pohjoismaissa. Vahvana selityksenä sille on kaiketi, että korkean verotuksen avulla meillä on luotu paljon sellaisia julkisia palveluja ja infraa, jotka tukevat ja mahdollistavat työssäkäyntiä, niin kuin lasten päivähoito ja vanhusten hoiva, Kaukoranta vastaa.

Rekrytoinnin kynnystä alas

Roinisen mielestä ylivertainen tapa luoda lisää työpaikkoja on alentaa rekrytoinnin taloudellista kustannusta. Kaukoranta näkee ristiriitaiseksi samanaikaisen palkkatuen vastustamisen.

– Palkkatuki on yksi tapa alentaa rekrytoinnin kynnystä. Siinä Roininen on kyllä oikeilla jäljillä, että palkkatuki tuskin kasvattaa kokonaistyöllisyyttä merkittävissä määrin.

Roininen laskee, että työntekijän palkkaamiseksi kolmen tonnin kuukausipalkalla asiakkailta pitäisi saada vuodessa sata tonnia rahaa.

– Silloin palkkatuen pitäisi olla ihan eri mittakaavassa, ja se taas ei ole järkevää, Roininen arvioi.

Kaukoranta muistuttaa, ettei rekrytoinnin kynnys irtisanomisen helppouden näkökulmastakaan juuri vaikuta kokonaistyöllisyyteen.

– Viime vaalikaudella useampikin tutkija teki hallituksen pyynnöstä metatutkimusta. Tulos oli, että irtisanomisen vaikeudella voi olla vaikutusta työsuhteiden kiertoon, mutta ei kovinkaan paljon niiden kokonaismäärään.

Velka otettu yhden sukupolven aikana

Julkinen sektori on monessa maassa velkaantunut, mutta Suomessa velkaantuminen on tapahtunut verrattain nopeasti.

– Velalla on luotu meille yhden sukupolven aikana hyvinvointi-illuusio, Roininen sanoo.

Hänen mukaansa paljon puhuttua juustohöylää ei ole käytetty. 

– Jokainen hallitus on lisännyt julkisia menoja, jopa reaalisesti tarkasteltuna. Vain Lipposen ja Sipilän hallitukset ovat onnistuneet pysäyttämään velan kasvun. Jos kehitystä peilaa poliittiseen karttaan, niin oikeistopuolueet ovat olleet kovimpia velan kasvattajia, Kataisen hallitus kaikkein katastrofaalisin.

Roininen leikkaisi julkisen sektorin menoja 30 prosentilla. Reaalisesti se tarkoittaisi paluuta vuoden 2002 tasolle.

– Silloin yhteiskunta ei ollut ihan kauhea eikä alikehittynyt.

Kaukoranta ei pidä Roinisen ajatusta kovin realistisena.

– Se vaatisi aika syvälle meneviä leikkauk­sia. Esimerkiksi julkisessa tervey­denhuollossa noin suuri menosäästö edellyttäisi, että myös palvelutarjonta supistuisi rajusti. Kirjassa puhutaan myös, että sosiaalista turvaverkkoa tarvitaan, mutta pysyvät tuet ovat vääristäviä. Pysyviä tukia meillä ovat lähinnä työkyvyttömyys- ja vanhuuseläkkeet. En oikein tiedä, mikä on se 30 prosentin markkinatalouspuolue, joka lähtisi edistämään näiden merkittävää leikkaamista, mutta sinänsä tämä on raikasta kyseenalaistamista, Kaukoranta muotoilee.

Julkinen tase pienemmäksi

Roinisen mukaan palveluleikkausten ei tarvitsisi olla suuriakaan, jos leikattaisiinkin julkisen sektorin omistuksista. Toisin sanoen pienennettäisiin julkista tasetta.

– Minkä ihmeen takia esimerkiksi Helsingin kaupungin pitää omistaa niin paljon toimitiloja ja asuntoja. Miksei se myy niitä pois ja käytä rahoja palveluihin? Samalla kaupunki vapautuisi kaikesta korjausvelasta, jota kiinteistökantaan on muodostunut, Roininen sanoo.

Hänestä julkiselle kiinteistöomaisuudelle on kyllä ostajia, sillä kansainvälinen pääoma etsii sijoituskohteita.

– Kaikkea ei tietenkään pidä myydä kerralla. Ja myynti voisi tapahtua kauppakirjaehdoilla, jotka turvaavat vuokralaisten asemaa.

Kaukoranta pitää ajatusta lyhytjänteisenä.

– Eihän taseen keventäminen rikastuta kuntaa, siinä varallisuus vain muuttaa muotoaan. Vähän kummastelen kirjan ajatusta, että rahat laitettaisiin määräaikaiseen verohelpotukseen.

Kaukoranta ei innostu myöskään ehdotuksesta, että kunnat luopuisivat kaikesta liiketoiminnasta.

”Kunnat voisivat huoletta luopua ruokahuollon, siivouksen ja kiinteistöhuollon palveluista. Yksityisessä omistuksessa ne laajentaisivat toimivia markkinoita ja antaisivat kunnalle itselleen mahdollisuuden hankkia aina hinta-laatusuhteeltaan kilpailukykyisiä palveluja,” kirjassa sanotaan.

– Se, kuka päiväkotien ruuat tekee, ei kokonaishintalappua olennaisesti muuta. Olennainen hinta tulee siitä, että ne ylipäätään tehdään. Jos lakkautetaan kouluruokailut, sillä on jo jonkinnäköinen säästövaikutus, ja koulujen lakkauttamisella vielä suurempi. Mutta keittäjien työnantajan vaihtaminen ei rahoita 30 prosentin leikkauksia vielä millään tavalla.

Kaavoilla muunneltavuutta

Kirjasta huomaa Roinisen taustan kiinteistöliiketoiminnassa, sillä iso osa hänen ehdotuksistaan liittyy asumiseen ja kaavoitukseen. Hän pitää nykyisiä kaavamääräyk­siä liian yksityiskohtaisina, ja ennustaa tulevaisuudessa edellytettävän monimuotoisuutta jo kaavoituksella. Vielä sellaisesta ei kuitenkaan näy merkkejä.

– Olemme aika huonosti nähneet etätyön ja yhden henkilön talouksien kasvun. Suomessa on 2,8 miljoonaa kotia, joissa ei juuri ole etätyötä varten suunniteltuja. Kaavoituksella pitäisi varautua rakennusten muuntojoustavuuteen.

Kaukorantakin näkee rakennusten muunneltavuudessa hyötyjä, mutta arvelee sillä olevan myös kustannusvaikutuksia.

Juttu on julkaistu alun perin Viisaan Rahan numerossa 6/2020.