Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Koronarajoitusten osittainen purkaminen kesäkuun alussa näkyy suomalaisten korttiostoksissa.

Pankkien korttidata paljastaa: kulutus toipuu koronakriisistä vauhdilla

Ravintoloiden aukeaminen sai suomalaiset viilaamaan korttia erityisesti terasseilla ja ravintolapöydissä.

Pankit selvittivät anonyymejä käyttötilastoja tutkimalla kuluttajien ostokäyttäytymisen muutoksia koronakeväänä.

S-Pankin korttitilastoista selviää, että kesäkuun ensimmäisellä viikolla kortinkäyttö ylitti tammikuun tason korttitapahtumien määrässä kuudella prosentilla ja euromääräisissä ostoksissa peräti 22 prosentilla.

– Ravintolaostot kasvoivat kesäkuun ensimmäisellä viikolla 30 prosenttia edellisviikosta. Hotellien osalta korttimaksujen määrä nousi maaliskuun puolivälistä lähtien jatkuneen hiljaiselon jälkeen peräti 38 prosenttia viikossa, korttien tuoteryhmäpäällikkö Marketta Lundell S-Pankista sanoo.

SOK:n Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtaja Harri Ojanperä on tyytyväinen, että hotellienkin tilanne on piristymässä.

– Kesäkuun toisella viikolla S-ryhmän hotellien varausmäärät tuplaantuivat edelliseen viikkoon verrattuna ja osalla hotelleistamme käyttöasteet ovat ainakin hetkittäin palaamassa aiemmalle tasolle, SOK:n Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtaja Harri Ojanperä sanoo.

Toipuminen alkoi jo huhtikuussa

Nordean tuore korttidata viikolta 22 kertoo, että kulutuksen toipuminen alkoi jo huhtikuun puolivälissä.

– Toimialakohtaiset erot ovat edelleen hyvin suuria, mutta osa sektoreista on piristynyt selvästi, sanoo analyytikko Kristian Nummelin.

Vuosien 2020 ja 2019 korttimaksujen määrää ei pidä verrata keskenään kaaviossa. Indeksoidut tasot kertovat, miten kehitys suhtautuu kunkin vuoden ensimmäiseen viikkoon. Lähde: Nordea ja Macrobond 

Kesäkuun alusta avautuneissa ravintoloissa kuluttaminen kasvoi merkittävästi rajoituksien lieventymisen myötä.

– Ravintoloiden piristyminen on huomattavaa, sillä vielä toukokuun lopussa korttimaksaminen oli liki 60 prosenttia alle alkuvuoden tason. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla eroa alkuvuoteen oli enää noin 20 prosenttia. Kehitys on hyvin positiivista ja kuluttajat ovat lähteneet liikkeelle. Normaalitasoon on toki vielä matkaa, Nummelin arvioi.

Lähde: Nordea ja Macrobond


Nordean tilastojen mukaan kampaamo- ja kauneudenhoitoalalla kulutus on jo liki samalla tasolla kuin vuosi sitten. Positiivista kehitys on myös vähittäismyynnissä, joka toipui kriisistä nopeasti ja kuluttaminen on jo selvästi viime vuotta korkeammalla tasolla.

Nummelin huomauttaa, että kokonaisuudessa kuluttaminen on kuitenkin vuodentakaiseen verrattuna edelleen noin viisi prosenttia vähäisempää.

Lähde: Nordea ja Macrobond

 

 

Lisää aiheesta "Markkinat"