Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Vanha sanonta kertoo, että sijoittajat ovat hävinneet enemmän rahaa korjausliikkeitä ennakoidessaan kuin itse korjausliikkeissä.

Pörssin korjausliikettä on vaikea etukäteen ennakoida ​​​​​​​

Pörssin korjausliikettä on jo odoteltu. Lähes pystysuoraan ylöspäin on kuljettu pitkään ja nyt  useat erilaiset epävarmuustekijät ovat alkaneet nostaneet päätään. Alkamassa on myös tuloskausi, jossa pitkästä aikaa voidaan nähdä paljon pettymyksiä.

Virallisesti korjausliikkeestä puhutaan, kun kurssit laskevat 10 prosenttia tai enemmän. Helsingin pörssi on tullut alkusyksyn aikana toistaiseksi enimmillään noin yhdeksän prosenttia alas huipustaan, joten aika lähellä määritelmää ollaan. Myös OP-ryhmän pääanalyytikko Antti Saari vahvistaa, että tietynlainen korjausliike on käynnissä:

– Neljä edellistä peräkkäistä tuloskautta olivat merkittävästi parempia kuin odotettiin. Pitkän nousun jälkeen sijoittajat ovat kotiuttaneet voittoja, ja on tietynlaista epävarmuutta ilmassa. Voi hyvin olla, että heilunta kasvaa loppuvuonna, hän sanoo.

– Kun nyt on menty nätisti ylöspäin viime vuoden romahduksen jälkeen, tulee jossain vaiheessa pientä yskimistä ja silloin saatetaan puhua korjausliikkeistä. Heikompi hetki tulee lähes aina, kun tullaan ylös isosta kriisistä, kuten nyt pandemiasta. Siitä elpymisessä olemme vielä melko varhaisessa vaiheessa.

Mahdollista on, että mennään jonkin verran vielä syvemmälle. Saari kuitenkin uskoo, että esimerkiksi vuoden pituisella jaksolla katsottuna näkymät tulevat jälleen positiivisemmiksi. Taloudet elpyvät ja tuloskasvunäkymät ovat sitä myötä kunnossa.

Oikeat osto- ja myyntipaikat on vaikea löytää

Piensijoittajan näkökulmasta korjausliikkeisiin valmistautuminen on vaikeaa. Vaikka korjausliikkeen alkamisen osaisi lukea oikein ja salkussaan saisi onnistuneita liikkeitä aikaiseksi, pitää myös osata laittaa rahaa takaisin kannattaviin osakkeisiin ennen kuin nousu on karannut liian pitkälle.

– Tässäkin kolikossa on kaksi puolta ja on vaikeaa saada molemmat menemään oikein, sanoo Saari.

– Vanha sanonta kertoo, että sijoittajat ovat hävinneet enemmän rahaa korjausliikkeitä ennakoidessaan kuin itse korjausliikkeissä.

Tällä Saari tarkoittaa sitä, että jos kurssin vajoamista jäädään odottelemaan ja katsomaan sivusta, käy helposti niin, että pörssi karkaa kauas ja sijoittaja menettää isot voitot.

Lisäksi osakemyynnin verotukselliset tekijät huomioiden, spekulointi korjausliikkeen suhteen ei ole aina mielekästä.

– Jos aikoo luopua osakkeista, pitäisi olla vahva oletus siitä, että edessä on taantuma tai suurempi laskumarkkina.

Nousumarkkinan keskellä suvantovaihe voi toki olla hyvä tilanne miettiä salkun sisältöä ja minkälaisia osakkeita haluaa pitää. Tällä hetkellä esimerkiksi finanssi-, energia-  ja myös terveydenhuoltoala ovat sellaisia, joihin Saari ei usko nykyisten haasteiden kovin paljon iskevän. Sen sijaan nyt voi olla perusteltua suhtautua varuksella muun muassa. kalliisiin kasvuyhtiöihin, kuten Revenio ja QT Group.

– Liiketoiminta niillä on varmasti hyvässä vedossa, mutta pidemmisssä koroissa on vääjäämätöntä nousupainetta, mikä heijastuu yhtiöiden arvostustasoa laskevasti. Tällaisissa yhtiöissä katsoisin, että varovaisuus on paikallaan ja kannattaa miettiä muita toimialoja tilalle, sanoo Saari.

 

 

Lisää aiheesta "Markkinat"