Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Outokummun terästoimitukset laskivat heinä-syyskuussa 533 000 tonniin vuodentakaisesta 582 000 tonnista. Yhtiö ennakoi toimitustensa laskevan tästä edelleen viimeisellä neljänneksellä.

Outokumpu vajosi odotettua syvemmälle tappiolle

Ruostumattoman teräksen kysynnän vaimeneminen söi teräsyhtiön tulosta. Lisäksi nikkelin ripeä hinnan nousu aiheutti kymmenien miljoonien varasto- ja johdannaistappion kolmannella neljänneksellä.

Outokummun liikevaihto laski heinä-syyskuussa vuodentakaisesta 1 733 miljoonasta 1 590 miljoonaan euroon. Analyytikkojen konsensus oli odottanut myös myynnin laskua 1 540 miljoonaan.

Teräsyhtiön oikaistu käyttökate romahti 45 miljoonaan vertailukauden 128 miljoonasta. Markkinaodotukset oli viritetty 49,8 miljoonan euroon.

- Kannattavuus laski merkittävästi, mikä johtui pääasiassa kahdeksan prosenttia matalammista ruostumattoman teräksen toimituksista heijastaen ruostumattoman teräksen heikkoa markkinatilannetta erityisesti Euroopassa sekä nikkelin hinnan jyrkän nousun aiheuttamista raaka-aineisiin liittyvistä 31 miljoonan euron varasto- ja metallijohdannaistappioista. Viime vuonna vastaavia varasto- ja johdannaisvoittoja oli kolme miljoonaa euroa, yhtiö kertoo pudotuksen taustasta.

Outokummun mukaan Ferrochromen kannattavuutta heikensi matalampi vertailuhinta. Raaka-ainejakauma sen sijaan parantui sekä Europe- että Americas-liiketoiminta-alueilla. Muun toiminnan ja konsernin sisäisten erien oikaistu käyttökate oli 14 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten se oli 4,0 miljoonaa tappiolla, mitä paransivat voitot johdannaisista ja päästöoikeuksien myynnistä.

Oikaistu liiketulos vajosi 13 miljoonaa euroa tappiolle vuodentakaisesta 75 miljoonan voitosta. Analyytikkojen konsensus odotti Outokummulta 7,2 miljoonan euron tappiota.

Tappiota ennen veroja kertyi loppukesällä 30 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten samaan aikaan tulosta ennen veroja oli 36 miljoonaa. Tappiota oli odotettu, mutta vähemmän, sillä analyytikot ennakoivat tappioksi 21,1 miljoonaa.

 Osakettaan kohden Outokumpu teki kolmannella neljänneksellä tappiota 0,06 euroa, kun viime vuonna tulosta syntyi 0,07 euroa per osake. Analyytikot olivat odottaneet 0,04 euron osakekohtaista tappiota.

- Kolmas neljännes osoittautui yhtä haastavaksi kuin olimme ennustaneetkin. Oikaistu käyttökatteemme laski pitkälti heikon kysynnän ja Eurooppaan suuntautuvan tuonnin kasvun vuoksi, mikä johti matalampiin toimituksiin ja hintapaineisiin. Tilanne konkretisoitui erityisen selvästi Long Products -liiketoiminta-alueella, jossa toimitukset laskivat 30 prosenttia viime vuodesta. Lisäksi nikkelin hinnan jyrkkä nousu aiheutti suojaustappioita koko liiketoiminnassamme, toimitusjohtaja Roeland Baan kuvailee osavuosikatsauksessa.

Ei valoa näkyvissä

Outokummun terästoimitukset laskivat heinä-syyskuussa 533 000 tonniin vuodentakaisesta 582 000 tonnista.

Yhtiö ei odota markkinatilanteen muuttuvan paremmaksi loppuvuonnakaan.

- Odotamme viimeisen vuosineljänneksen olevan kolmannen neljänneksen kaltainen markkinatilanteen jatkuessa vaikeana. Vaikka nikkelin suojaustappiot eivät toistu, tuonnin kasvu, tyypillinen kausiluonteisuus Yhdysvalloissa sekä korkeammat kunnossapitokustannukset vaikuttavat negatiivisesti kannattavuuteemme, Baan arvioi.

- Euroopan ruostumattoman teräksen markkinoiden heikkouden uskotaan jatkuvan. Lokakuun alussa voimaan astuneilla EU:n uudistetuilla suojaustoimilla ei vielä ole ollut merkittävää vaikutusta. Tuontikiintiöiden täyttyessä markkinoiden pitäisi kuitenkin tasapainottua. Olemme tyytyväisiä myös Euroopan komission ilmoitukseen, jonka mukaan komissio on aloittanut polkumyyntiä koskevat tutkinnat Kiinan ja Indonesian osalta ja asettanut maille vastatulleja.

Toimitusjohtajan mukaan Outokumpu on jo saavuttanut tämän vuoden tavoitteensa nettovelan pienentämisestä ja vähentänyt nettokäyttöpääomaa 150 miljoonalla eurolla.

- Neljännellä neljänneksellä kassavirtaamme tukevat lisäksi 90 miljoonan euron varat Benrathissa sijaitsevan kiinteistön myynnistä, josta tiedotettiin toukokuussa.

Outokumpu pyrkii lyhyellä aikavälillä kompensoimaan surkeaa markkinatilannetta tehostamalla omaa toimintaansa.

- Olemme käynnistäneet lisätoimenpiteitä, kuten henkilöstöneuvottelut Saksassa ja Long Products -liiketoiminta-alueella parantaaksemme toimintojemme kilpailukykyä Euroopassa. Ruostumattoman teräksen pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat edelleen hyvät, ja markkinajohtajana tavoitteemme on säilyttää asemamme kaikissa markkinaolosuhteissa, Baan sanoo.

Loppuvuonna samaa

Outokumpu arvioi neljännen neljänneksen oikaistun käyttökatteensa olevan samalla tasolla kuin kolmannella neljänneksellä eli 45 miljoonaa euroa.

- Ruostumattoman teräksen markkinan arvioidaan pysyvän heikkona. Euroopan markkinat kärsivät edelleen Aasiasta kohdistuvasta tuontipaineesta sekä matalasta kysynnästä, kun taas Yhdysvaltain markkinoille odotamme viimeiselle neljännekselle tyypillistä kausiluonteisuutta, yhtiö arvioi.

Näiden vuoksi Outokumpu odottaa ruostumattoman teräksen toimitustensa laskevan neljännellä neljänneksellä kolmannen neljänneksen tasolta.

Yhtiö arvioi Tornion ruostumattoman teräksen tehtaan loppuvuodelle suunnitellun vuosikunnossapitotyön kustannusvaikutuksen olevan Europe-liiketoiminta-alueelle enintään 15 miljoonaa euroa.

- Jos raaka-aineiden hinnat pysyvät nykyisellä tasollaan, kolmannella neljänneksellä toteutuneiden raaka-aineisiin liittyvien varasto- ja metallijohdannaistappioiden ei odoteta toistuvan neljännellä neljänneksellä.

Lievä pettymys

Outokummun kolmannen neljänneksen heikko esitys oli pitkälti tiedossa, joten reaktio jäi tuoreeltaan Helsingin pörssissä rajalliseksi. Kello 10.33 teräsyhtiön osake oli 2,4 prosentin laskussa 2,503 eurossa. Osake oli kaupankäynnin alkuvaiheessa kolmanneksi vaihdetuin heti Nokian ja Nokian Renkaiden perässä.

Tämän vuoden mittaan Outokummun osakkeen hinnasta on sulanut jo lähes 22 prosenttia.

Samaan aikaan pörssin yleisindeksi OMXH oli 0,4 prosentin laskussa.

 

Outokummun koko kolmannen neljänneksen osavuosikatsaus

Outokummun heinä-syyskuun katsauksen jälkeinen webcast

Outokumpu sijoittajille

 

Miltä Outokummun tulevaisuus näyttää kolmannen neljänneksen lukujen valossa? Ei pelkkää synkkyyttä, sanoo Inderesin analyytikko Petri Gostowski (video 10 min 41 s)

Lisää aiheesta "Markkinat"