Lehti suomalaiselle sijoittajalle

– Myönteisenä kehityksenä tuottavuus on parantunut edelleen, ja olemme säilyttäneet markkina-asemamme, toukokuussa työnsä aloittanut toimitusjohtaja Heikki Malinen toteaa. Kuva: Tomi Parkkonen / Outokumpu

Outokumpu teki tappiota odotettua enemmän - koronakevät hyydytti teräsmarkkinat

Korona kuritti teräsmarkkinoita globaalisti. EU:n kesäkuinen kiintiöpäätös oli alalle pettymys. Outokumpu julkaisee syksyllä uuden visionsa ja strategiansa.

Outokummun oikaistu liiketulos putosi vuoden toisella neljänneksellä 16 miljoonaa euroa tappiolliseksi, kun se viime vuonna samaan aikaan oli 33 miljoonaa euroa voitollinen. Analyytikoiden konsensusennusteessa ennakoitiin viiden miljoonan euron tappiota.

Liikevaihto laski 1,4 miljardiin viime vuoden huhti-kesäkuun 1,7 miljardista eurosta. Oikaistu käyttökate laski 45 miljoonaan euroon vertailujakson 91 miljoonasta eurosta. Analyytikkojen konsensusennuste oli 53,3 miljoonaa euroa.

Vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla teräsyhtiön toimitukset laskivat kaikkiaan 8 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

Alkuvuonna toteutuneet hinnat olivat matalammat sekä Euroopassa että Amerikassa. Korkeampi nikkelin hinta ja myönteiset raaka-aineiden vaikutukset tukivat kannattavuutta, mutta matalampi ferrokromin vertailuhinta heikensi tulosta. 

Outokummussa arvioidaan, että koronapandemia ja siihen liittyvät toimet vaikuttavat merkittävästi ruostumattoman teräksen toimialaan koko tämän vuoden ajan. Teräsyhtiö arvioi konsernin ruostumattoman teräksen toimitusten laskevan heinä-syyskuussa noin 10 prosenttia huhti-kesäkuun luvuista.

Outokumpu ei toistaiseksi anna uutta ohjeistusta.

Lähde: Outokumpu Oyj Puolivuosikatsaus

 

Korona kuritti teräsmarkkinoita globaalisti

Markkina-analyysi- ja tutkimusyhtiö CRU:n arvioiden mukaan ruostumattoman teräksen maailmanlaajuinen kokonaiskulutus laski 15,5 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Kulutus putosi eniten
EMEA-alueella, 27,0 prosenttia, Amerikassa kulutus laski 19,5 prosenttia ja Aasian ja Tyynenmeren alueella 12,4 prosenttia. 

– Pandemia alkoi vaikuttaa Outokumpuun huhtikuussa kysynnän heikentyessä ja tilausmäärien laskiessa. Tämän seurauksena Outokummun toimitukset laskivat 11 prosenttia toisella neljänneksellä ja oikaistu käyttökate pieneni 45 miljoonaan euroon, tuore toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoo tulostiedotteessa.

– Americas-liiketoiminta-alueen toimitukset laskivat 20 prosenttia ensimmäiseen neljännekseen verrattuna jakelijoiden jatkaessa varastotasojen purkamista sekä COVID-19-pandemiasta johtuen. Toiminnallista tehokkuuttamme parantamalla pystymme saavuttamaan positiivisen tuloksen myös matalammilla tuotantomäärillä.

Europe-liiketoiminta-alueen tulosta rasittivat matalammat toimitusmäärät, jatkunut hintapaine sekä korkeat tuontimäärät.

– Vastatoimena matalampaan kysyntään tuotantoa on sopeutettu väliaikaisilla tuotantoseisokeilla ja lyhennetyillä työajoilla kaikissa toimintamaissamme. Myönteisenä kehityksenä tuottavuus on parantunut edelleen, ja olemme säilyttäneet markkina-asemamme.

Komission kiintiöpäätös oli pettymys - tulossa uusi strategia

Malinen toteaa Euroopan komission kesäkuisen päätöksen kasvattaa tuontikiintiöitä kolmella prosentilla olleen suuri pettymys eurooppalaiselle terästeollisuudelle.

– Aasiasta kohdistuvan tuontipaineen jatkuessa on pakottava tarve laatia pitkän aikavälin ratkaisu nykyisen, kesäkuussa 2021 päättyvän tuontikiintiökauden jälkeiselle ajalle eurooppalaisen terästeollisuuden toimintaedellytysten varmistamiseksi.

Malisen mukaan markkinoiden toipumiseen viittaavista merkeistä huolimatta yhtiön toimintaympäristö tulee pysymään vaikeana jatkossakin.

– Kolmanteen neljännekseen vaikuttaa tyypillinen kausiluonteisuus, johon koronaviruspandemia tuo oman lisähaasteensa. Näin ollen keskitymme lyhyellä aikavälillä kassavirran hallintaan, maksuvalmiuden varmistamiseen ja tiukkaan kustannusten hallintaan.

– Olemme myös päättäneet kiihdyttää Long Products -liiketoiminta-alueen strategista tarkastelua uuden johdon avulla.

– Pidemmälle aikavälille olemme parhaillaan laatimassa uutta visiota, strategiaa ja tavoitteita Outokummulle tuleviksi vuosiksi.

Uusi strategia julkaistaan ennen kolmannen neljänneksen tulosjulkistusta.

Outokummun osakekurssi oli tulosjulkistuksen jälkeen noin 12 prosentin laskussa.

Outokumpu sijoittajille

Lisää aiheesta:

Outokumpu sinnitteli yli odotusten – ruostumattoman teräksen kysyntä laskee

Postin ex-johtaja Malinen Outokummun johtoon

Outokummun tulos kärsi tuonnin kasvusta ja Yhdysvaltain terästullien hintapaineesta

 

 

Lisää aiheesta "Markkinat"