Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Koronapandemian aikana nuorten säästämisaste on kasvanut ja rahaa on virrannut niin talletuksiin kuin sijoituksiin.

Nuorten aikuisten talletukset kasvaneet tuplavauhtia muihin ikäryhmiin verrattuna

OP:n asiakkaista alle 30-vuotiaiden aikuisten talletukset ovat viime vuosina kasvaneet yli kaksi kertaa nopeammin kuin muilla ikäryhmillä. Myös nuorten arvo-osuustilien määrä on moninkertaistunut. Taustalla vaikuttaa säästämisen ja sijoittamisen lisääntynyt suosio.

18–29-vuotiaiden talletukset ovat kasvaneet vuodesta 2017 noin 79 prosenttia, kun muilla ikäryhmillä kasvua on ollut samana aikana keskimäärin 34 prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi OP:n asiakasdatasta, jossa on mukana noin 2,6 miljoonan yksityisasiakkaan talletukset.

– Talletusten nopea kasvu on positiivinen yllätys, kun samaan aikaan nuoret ovat myös innostuneet sijoittamaan. Toki nuorten talletusten kokonaismäärä on edelleen huomattavasti alhaisempi kuin vanhemmilla ikäryhmillä. Työelämään tuleva sukupolvi näyttää kuitenkin varautuvan tulevaisuuteen huomattavasti aiempia sukupolvia varhaisemmin, sanoo OP:n varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajainen lehdistötiedotteessa.

Koronapandemian aikana nuorten säästämisaste on kasvanut entisestään ja rahaa on virrannut niin talletuksiin kuin sijoituksiin. Esimerkiksi nuorten aikuisten kuukausisäästösopimusten kokonaissumma on kaksinkertaistunut vuoden 2020 tammikuusta, ja tällä hetkellä rahaa menee niiden kautta säästöön yli 2 miljoonaa euroa kuukausittain.

Myös arvo-osuustilejä eli tilejä, jotka on tarkoitettu sähköisten arvopapereiden hallinnointia varten, on avattu tänä vuonna 18–29-vuotiaiden ikäryhmässä viisinkertainen määrän koko vuoteen 2017 verrattuna.

– Nuoret ovat selvästi vanhempia ikäryhmiä innokkaampia sijoittamisen aloittamisessa, ja kuukausisäästäminen on koettu helpoksi väyläksi sijoitusmarkkinoille. Rahastoihin voi sijoittaa kuukausittain pienilläkin summilla, ja se on myös suosituimpia säästämisen tapoja. Monelle nuorelle sijoittamisesta on tullut luonteva osa omaa taloudenhallintaa, tiivistää Kalajainen.

Lisää aiheesta "Markkinat"