Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Nordea ostaa laite- ja factoring-rahoitusratkaisuja tarjoavan SG Finansin 575 miljoonalla

Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa toimiva yhtiö yhdistetään Nordean pohjoismaiseen rahoitusyhtiöön.

Nordea ostaa Société Généralen norjalainen tytäryhtiön SG Finansin 575 miljoonalla eurolla. Yhtiö tarjoaa laiterahoitusta ja factoring-rahoitusratkaisuja. SG Finansilla on vahva asema Norjassa, suora jakelumalli, 360 työntekijää sekä noin 50 000 yritysasiakkaan monipuolinen asiakaskunta Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Pankkikonsernin mukaan SG Finansin liiketoiminta täydentää hyvin sen pohjoismaisen rahoitusyhtiön Nordea Financen toimintaa.

Kauppahinnan perusteella SG Finansin P/B-luku on Nordean mukaan 1,07x. Kauppahintaa oikaistaan kaupan toteutumiseen mennessä kertyneellä omalla pääomalla.

Nordea odottaa vuotuisten kokonaistuottojensa yritysoston seurauksena kasvavan noin 140 miljoonalla eurolla ja ydinvakavaraisuussuhteen laskevan noin 0,35–0,40 prosenttiyksiköllä. Lisäksi kaupan odotetaan hieman kasvattavan konsernin osakekohtaista tulosta ja oman pääoman tuottoa.

Kauppa edellyttää vielä tavanomaisia viranomaishyväksyntöjä. Se on määrä saada päätökseen ensi vuoden toisella puolikkaalla.

Voimaa pk-yritysten rahoitusneuvontaan

Nordean mukaan SG Finansin hankinta sopii hyvin konsernin päätökseen keskittyä ydinliiketoimintaansa Pohjoismaissa. Osto tukee pankin uutta vaihetta, jossa se keskittyy tuottojen kasvattamiseen, toiminnan tehostamiseen ja erinomaisten asiakaskokemusten luomiseen.

– Olemme tyytyväisiä tähän sopimukseen. SG Finansilla on menestyksekästä liiketoimintaa ja erittäin tyytyväisiä asiakkaita kolmella kotimarkkina-alueellamme. Kauppa luo meille entistäkin paremmat mahdollisuudet neuvoa ja auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä raha-asioissa, Nordean konsernijohtaja Frank Vang-Jensen sanoo.

SG Finans-kaupan lisäksi Nordea Finance ja Société Générale Equipment Finance ovat solmineet kaupallisen yhteistyösopimuksen. Nordean mukaan tällä voidaan yhdistää molempien yritysten vahvuudet ja tarjota monipuolisia ratkaisuja laiterahoitukseen ja palveluja kansainvälisille myyjille.

Lisää aiheesta "Markkinat"