Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Elokuussa työnsä aloittaneen uuden toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin mukaan Nokialla on edessään merkittäviä mahdollisuuksia, mutta niiden lunastaminen vaatii aikaa.

Nokian Lundmark: Meidän on tehtävä lisää muutoksia

Nokia teki ennusteiden mukaisen tuloksen, avasi uutta srategiaansa ja laski näkymiään. "Vuodesta 2021 tulee meille taloudellisesti haastava", toimitusjohtaja Pekka Lundmark totesi. Päivän päätteeksi osake oli vajonnut 18,48 prosenttia.

Nokian liikevaihto vuoden kolmannella neljänneksellä oli 5,3 miljardia euroa. Liikevaihto laski valuuttakurssein oikaistuna 3 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.  Yhtiön liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 486 miljoonaa euroa.
Analyytikot ennustivat liikevaihdon olevan 5,4 miljardia euroa ja liikevoiton 490 miljoonaa euroa.

Yhtiön osakekohtainen tulos oli kolmannella neljänneksellä analyytikkojen odotuksien mukainen 0,05 euroa.

Verkkoliiketoimintayksikkö Networksin liikevoitto nousi heinä-syyskuussa 263 miljoonaan vuoden takaisesta 128 miljoonasta eurosta. Analyytikkojen konsensusennuste odotti 220 miljoonan euron liikevoittoa.

Ohjeistustaan Nokia tarkisti alaspäin:
“Tarkensimme vuotta 2020 koskevien näkymien ei-IFRS osakekohtaisen tuloksen keskipisteen 0,23 euroon (aiemmin 0,25 euroa) ja liikevoittoprosentin keskipisteen 9,0 %:iin (aiemmin 9,5 %) uusien keskipisteiden ja vaihteluvälien pysyessä aiemmin julkaistujen näkymien vaihteluvälien puitteissa.”

– Nokian kolmannen vuosineljänneksen tulos oli vakaa ja osoitti edistymistä monilla liiketoiminta-alueilla. Kannattavuutemme parani edellisvuoteen verrattuna ja vapaa kassavirta on pysynyt vahvana jo viisi neljännestä peräkkäin. Lisäksi Enterprise-liiketoiminta jatkoi kaksinumeroista kasvuaan ja paransimme mobiiliradiotuotteidemme kilpailukykyä sekä kustannusrakennetta, elokuussa työnsä aloittanut uusi toimitusjohtaja Pekka Lundmark totesi yhtiön tiedotteessa.

Yhtiön uuden ohjeistuksen mukaan vuoden 2021 liikevoitto jää 7-10 prosenttiin. Analyytikkojen konsensusodotus vuoden 2021 oikaistulle liikevoitolle oli 10,9 prosenttia.

– Vuodesta 2021 tulee meille taloudellisesti haastava ja meidän on tehtävä lisää muutoksia. Olemme menettäneet osuuttamme merkittävässä asiakkuudessa Pohjois-Amerikassa ja tällä markkinalla on myös katteisiin kohdistuvaa painetta, Lundmark sanoo.

– Lisäksi tavoittelemme 5G-markkinajohtajuutta ja tulemme investoimaan niin paljon kuin tarvitaan, jotta pääsemme tavoitteeseemme. 

Nokian uudet tuulet

Nokia kertoi tulosjulkistuksen yhteydessä uudistavansa strategiansa ja organisaationsa.

– Olemme tutkineet hyvin tarkkaan, mitä meidän asiakkaamme haluavat ostaa, Lundmark perustelee ratkaisua.

Aiemmassa Rajeev Surin aikaisessa “End-to-end” -strategiassa tavoitteena oli tarjota asiakkaille koko verkkoratkaisujen tuoteketju toimituksen päästä päähän.

Nyt yhtiön toiminnot yhdistyvät neljään tulosvastuulliseen liiketoimintaryhmään: Mobile Networks, IP and Fixed Networks, Cloud and Network Services ja Nokia Technologies. Lisäksi perustetaan Customer Experience -yksikkö, jonka tarkoituksena on vahvistaa asiakassuhteita läpi liiketoimintojen.

– Ydinasia on se, että jokaisen liiketoimintaryhmän täytyy pystyä osoittamaan, että ne ovat kilpailukykyisiä omin voimin ja kukin niistä luo arvoa osakkeenomistajille.

Jokaisen liiketoimintaryhmän tavoitteena on markkinajohtajuus omilla toiminta-alueellaan.  

– Tulosvastuullisuuden ja läpinäkyvyyden lisäksi uusi toimintamalli yksinkertaistaa tapaamme toimia ja parantaa kustannustehokkuuttamme.

– Kerromme lisää uudesta strategiastamme joulukuussa sekä myöhemmin maaliskuussa järjestettävässä Pääomamarkkinapäivä-tapahtumassamme.

Lundmarkin mukaan Nokialla on edessään merkittäviä mahdollisuuksia, mutta niiden lunastaminen vaatii aikaa.

– Odotamme vakauttavamme taloudellisen tuloksentekokykymme ensi vuoden aikana ja tämän jälkeen parantavamme sitä asteittain kohti pitkän aikavälin tavoitettamme.

Nokian osake lähti heti aamulla jyrkkään laskuun ja pörssin sulkeutuessa Nokian osake oli vajonnut 18,48 prosenttia.

Lähde: Nokian osavuosikatsaus Q3/20

Nokia Q3 osavuosikatsaus (pdf)

Nokia sijoittajille

Lisää aiheesta:

NASA valitsi Nokian toimittamaan 4G-verkon Kuuhun

Nokia solmi 5G-sopimuksen Telefónica UK:n kanssa

Nokia ja Wärtsilä ylivoimaisesti netto-ostetuimpia syyskuussa

Nokia kiri ohi ennusteiden – antoi positiivisen tulosvaroituksen

Nokia ylitti odotukset – näkymiä viilattiin alaspäin

Nokia nappasi toimitusjohtajan Fortumista - Rajeev Suri lähtee

Nokia nurkanvaltaushuhujen kohteena – ”Emme kommentoi markkinahuhuja”

Nokialle kymmeniä uusia 5G-sopimuksia - kilpailijat silti edellä

Lisää aiheesta "Markkinat"