Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Nokialle kymmeniä uusia 5G-sopimuksia - kilpailijat silti edellä

Nokia tiedotti solmineensa maailmanlaajuisesti yhteensä 63 kaupallista 5G-sopimusta.  Sopimuksien määrä ei kuitenkaan ylitä Ericssonin ja Huawein julkaisemia lukuja.

Nokia tiedotti tällä viikolla solmineensa maailmanlaajuisesti yhteensä 63 kaupallista 5G-sopimusta. Nokialla on nyt sopimuksia 5G-verkkojen toimituksesta muun muassa AT&T:n ,KDDI:n, Korea Telecomin, LG Uplusin, NTT DOCOMO:n, O2:n, SK Telecomin, Softbankin, Sprintin, STC:in, T-Mobilen, Verizonen, Vodafone Italyn ja  Zain Saudi kanssa. 

– Nokia on ainoa verkkotoimittaja, jonka 5G-tekniikkaa ovat hankkineet kaikki neljä valtakunnallista operaattoria Yhdysvalloissa, kaikki kolme operaattoria Etelä-Koreassa ja kaikki kolme valtakunnallista operaattoria Japanissa, Nokian mobiiliverkkoyksikön johtaja Tommi Uitto kertoo yhtiön tiedotteessa.

Sopimuksien määrään eivät sisälly 5G-kokeilut ja pilottihankkeet, ja jos ne lasketaan mukaan on Nokialla jo yli 100 5G-sopimusta. 4G-asiakkaita Nokialla on yli 350.

Kireässä kilpailussa Nokian kilpailijat ovat yhä edellä 5G-verkkosopimusten lukumäärässä. 

Huawei ilmoitti lokakuussa solmineensa 65 kaupallista sopimusta huolimatta Yhdysvaltojen esiin tuomista turvallisuusongelmista. Puolet yhtiön 5G-verkkosopimuksista allekirjoitettiin Euroopassa.

Ericsson on puolestaan ilmoittanut viime vuoden lopulla tehneensä 78 sopimusta 5G-verkoista ja 24 sopimusta reaaliaikaista verkoista 14 eri maassa.

Kaikkien verkkotoimittajien asiakkaista löytyy sekä isoja että pieniä operaattoreita eikä tarkkoja lukuja sopimuksien koosta ole julkaistu.

Lisää aiheesta:

Nokia nappasi toimitusjohtajan Fortumista - Rajeev Suri lähtee

Piensijoittajat hamstrasivat Nokiaa kurssiromahduksen jälkeen – Yhtiö nähdään joko käänneyhtiönä tai nurkanvaltauskohteena

Nytkö loppui usko? Nokia-suositukset ropisevat alaspäin

Nokian Suri: Osa aiemmin kerrotuista 5G:n alkuvaiheeseen liittyvistä riskeistä on nyt toteutumassa – Kurssi syöksylaskussa pörssissä

Amerikkalaisarvio: Useat seikat viittaavat siihen, että Nokia voi kohta ottaa tulta

 

Lisää aiheesta "Markkinat"