Lehti suomalaiselle sijoittajalle
Sellutehdas Äänekoskella

Metsä Groupin Äänekosken biosellutehdas. Kuva: Metsä Group

Metsä Group ja Fortum käynnistävät uusiutuvan sellukuidun kehittämisohjelman

Tavoitteena on kehittää uusia massatuotantoon soveltuvia biotuotteita, joiden hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi verrattuna fossiilisista raaka-aineista tehtyihin nykytuotteisiin.

Metsä Groupin ja  Fortumin nelivuotisen ExpandFibre-ohjelman tavoitteena on kehittää liiketoimintakonsepteja, joiden avulla oljesta ja puusta tuotetusta sellusta saadaan valmistettua tekstiilikuituja ja muita uusia biotuotteita. Business Finland on myöntänyt ohjelmalle 20 miljoonan euron rahoituksen veturiyritysten haastekilpailussa.

ExpandFibre tulee olemaan osa maailmanlaajuista innovaatioekosysteemiä, jonka jäsenet voivat hakea rahoitusta Business Finlandilta tai Euroopan Unionilta.

Tavoitteena on kehittää uusia massatuotantoon soveltuvia biotuotteita, joiden hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi verrattuna samankaltaisiin, fossiilisista raaka-aineista tehtyihin nykytuotteisiin.

– Metsä Groupin toiminta perustuu kestävästi hoidettuihin suomalaismetsiin. Konsernille keskeinen T&K-tavoite on löytää uusia, lisäarvoa tuovia käyttötapoja pohjoisesta puusta saatavalle sellukuidulle. Olemme iloisia ExpandFibre-ohjelman myötä syntyneestä kumppanuudesta Business Finlandin ja Fortumin kanssa. Odotamme innolla yhteistyötä, jossa luomme uusia teknologioita ja konsepteja osana laajempaa innovaatioekosysteemiä, Niklas von Weymarn, Metsä Groupin innovaatioyhtiön Metsä Springin toimitusjohtaja sanoo.

– Fortum jatkaa myös yhteisön sisällä uraauurtavan biotuotevisionsa toteuttamista, jossa maatalouden tuotannon sivuvirroista saatava olkiraaka-aine ohjataan teolliseen prosessointiin ympäristöystävällisten materiaalien ja kemikaalien valmistusta varten. Tavoitteenamme on kehittää kaikista oljen pääkomponenteista eli selluloosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä korkean lisäarvon lopputuotteita, Bio2X-ohjelman kehitysjohtaja Risto Sormunen Fortumilta kertoo.

ExpandFibre yhteistyöhanke käynnistyy kesän 2020 aikana ja jatkuu elokuun 2024 loppuun asti. Ohjelmassa keskitytään seitsemään tutkimusteemaan: Tekstiilit, biokomposiitit, pakkausmateriaalit, muut uudet kuitutuotteet, hemiselluloosa, ligniini sekä oljen hankinta ja fraktiointi.

Kaikki ohjelman olennaiset arvoketjut perustuvat uusiutuviin ja kestäviin raaka-aineisiin eli olkeen ja pohjoiseen puuhun. 

Lisää aiheesta:

Sellun hinnan halpeneminen vei Metsä Boardilta miljoonia

Metsä Boardin tulosta leikkaa sellun hinnan lasku – lakot tuntuvat tulevissa luvuissa

Selluherkkä kartonkiyhtiö

Markus Rauramosta Fortumin toimitusjohtaja

Fortum alamäessä "ailahtelevilla" markkinoilla

Huhtikuun ostoralli: Nordnetin ostetuimpien kärjessä tiukasti Fortum ja Sampo

 

Lisää aiheesta "Markkinat"