Lehti suomalaiselle sijoittajalle

- Kansainvälisen myynnin kasvu tuli pääosin Aasian-Tyynenmeren alueelta, toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko kertoi osavuosikatsauksessa. Kuva: Marimekko

Marimekon kannattavuus parani, mutta kulut nousivat – Kääntää katseet kohti joulukauppaa

Designyhtiön kolmas neljännes oli erinomainen: myynti ja kannattavuus olivat parantuneet kautta linjan. Jo kaksi kertaa tänä vuonna positiivisen tulosvaroituksen antanut yhtiö toisti koko vuoden ohjauksensa ja suuntaa kohti vuoden tärkeintä sesonkiaan, joulukauppaa, positiivisin odotuksin.  

Marimekon liikevaihto koheni heinä-syyskuussa 15 prosenttia vuodentakaisesta ja oli 34,5 miljoonaa euroa. Vähittäismyynti kasvoi 16 prosenttia ja tukkumyynti kuusi prosenttia. Liikevaihto kasvoi kaikilla markkina-alueilla. Kasvua toivat etenkin vähittäis- ja tukkumyynti Suomessa sekä vertailukautta suuremmat lisenssituotot ja tukkumyynti Aasian-Tyynenmeren alueella.

Kansainvälinen myynti oli kasvanut 17 prosenttia 14,8 miljoonaan euroon, mikä vastasi 43 prosenttia koko liikevaihdosta.

- Suomessa myynti nousi 14 prosenttia, kun sekä vähittäis- että tukkumyynti kasvoivat. Kansainvälisen myynnin 17 prosentin kasvu tuli pääosin Aasian-Tyynenmeren alueelta, jolla liikevaihtoa kerryttivät varsinkin kasvaneet lisenssituotot ja tukkumyynti. Aasian-Tyynenmeren alueella kesällä solmittu sopimus kasvatti lisenssituottojamme kolmannella neljänneksellä, toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko kertoi osavuosikatsauksessa.  

Vertailukelpoinen liikevoitto oli noussut 24 prosenttia vuodentakaisesta 7,8 miljoonaan. Raportoitu liikevoitto oli myös samat 7,8 miljoonaa. Marimekon mukaan myynnin kasvu paransi tulosta, mutta vastaavasti korkeammat kiinteät kulut rasittivat sitä.

Osakettaan kohden Marimekko teki kolmannella neljänneksellä tulosta 0,79 euroa, kun viime vuonna samaan aikaan sitä oli 0,60 euroa.

Lisenssituotot ja kulut kasvavat

Kotimarkkina Suomi edustaa noin puolta Marimekon liikevaihdosta. Yhtiö ennakoi myynnin kasvavan kotimaassa viime vuodesta.

- Viime vuoden tukkumyyntiin Suomessa vaikuttivat positiivisesti kertaluonteiset kampanjatoimitukset. Tänä vuonna kampanjatoimitusten kokonaisarvo on viime vuotta merkittävästi alhaisempi, ja toimitukset painottuvat erityisesti viimeiselle neljännekselle, katsauksessa todetaan.

Toiseksi suurimmalla markkinalla eli Aasian-Tyynenmeren alueella on tärkeä rooli yhtiön kansainvälistymisessä.

- Japani on Marimekolle selvästi merkittävin maa tällä alueella. Muiden maiden yhteenlaskettu osuus liikevaihdosta on vielä suhteellisen pieni, koska toiminta näissä maissa on varhaisessa vaiheessa. Japanissa on jo varsin kattava Marimekko-myymälöiden verkosto. Myynnin kasvua tukee olemassa olevien myymälöiden toiminnan kehittäminen, tuotevalikoiman optimoiminen ja verkkomyynnin lisääminen. Kuluvana vuonna liikevaihdon Aasian-Tyynenmeren alueella arvioidaan nousevan. Yhtiö näkee kasvavaa kysyntää tuotteilleen tällä alueella etenkin pidemmällä aikavälillä.

Marimekon tietoon on tullut harmaavientitapauksia, joiden osalta on ryhdytty toimenpiteisiin ja joiden kontrolloimisella on heikentävä vaikutus yhtiön myyntiin ja tulokseen.

Yhtiön kasvun vetureita ovat oma verkkokauppa ja muut verkkomyyntikanavat, partnerivetoinen Aasian-vähittäiskauppa sekä olemassa olevien myymälöiden neliömyynnin kasvattaminen Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla. Uusien avausten pääpaino on jälleenmyyjävetoisissa Marimekko-myymälöissä ja muissa tukkumyyntikanavissa. Tavoitteena on avata noin viisi uutta Marimekko-myymälää ja -shop-in-shopia tämän vuoden mittaan.

Lisenssituottojen yhtiö arvioi olevan edellisvuotta merkittävästi korkeammat.

Marimekko arvioi loppuvuoteen kohdistuvan enemmän kuluja kuin viime vuonna. Markkinointikustannusten ennakoidaan ylittävän viimevuotisen 6,3 miljoonaa ja kokonaisinvestointien ”kasvavan merkittävästi” vuodentakaisesta 1,3 miljoonasta.

- Pääosa investoinneista kohdistuu pääkonttorin toimitilojen ja myymäläverkoston uudistamiseen sekä tietojärjestelmien kehittämiseen digitaalisen liiketoiminnan vahvistamiseksi. Myös johtoryhmälle suunnatun pitkäaikaisen osakeperusteisen kannustinjärjestelmän laskennallisten vaikutusten ennakoidaan heikentävän yhtiön tulosta. Vaikutukset riippuvat yhtiön osakkeen kurssikehityksestä vuoden aikana, yhtiö kertoo.

Liiketoiminnan kausiluonteisuudesta johtuen liikevaihto- ja tuloskertymät ovat historiallisesti painottuneet yleensä tilivuoden kahdelle viimeiselle neljännekselle. Viime vuonna tuloskertymä painottui poikkeuksellisesti toiselle ja kolmannelle neljännekselle, ja yhtiön päivitetyn näkymän mukaan näin arvioidaan olevan myös tänä vuonna. Viimeisellä neljänneksellä joulukaupan osuus myynnistä on merkittävä.

Ohjeistus toistettiin

Marimekko toisti lokakuun puolivälissä annetussa positiivisessa tulosvaroituksessa kertomansa tulosohjeistuksen. Yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihtonsa kasvavan viime vuodesta ja vertailukelpoisen liikevoiton olevan viime vuotta korkeampi, arviolta noin 17 miljoonaa euroa.

Vielä puolivuosikatsauksessaan Marimekko oli odottanut vertailukelpoisen liikevoiton olevan korkeintaan 15 miljoonaa euroa, ohjeistusta nostettiin lokakuussa pääasiassa ennakoitua voimakkaammasta myynnin kasvusta ja kasvunäkymistä Suomessa sekä arvioitua paremmasta suhteellisen myyntikatteen kehityksestä johtuen.

- Loppuvuoden osalta on hyvä huomioida, että arvioimme tuloksemme kertyvän tänä vuonna viime vuoden tapaan tavanomaisesta poiketen pääosin toisella ja kolmannella neljänneksellä. Viime vuonna Suomen-tukkumyyntiin positiivisesti vaikuttaneiden kertaluonteisten kampanjatoimitusten kokonaisarvo on tänä vuonna merkittävästi alhaisempi, ja toimitukset ajoittuvat pääosin viimeiselle neljännekselle. Lisäksi arvioimme loppuvuoteen kohdistuvan enemmän kuluja kuin edellisvuonna. Viimeisellä neljänneksellä iso osa myynnistä tulee joulukaupasta, ja keskitymmekin nyt onnistuneen joulusesongin varmistamiseen, Alahuhta-Kasko toteaa.

Tammi-syyskuussa Marimekolla oli kasassa liikevaihtoa 90,7 miljoonaa ja koko viime vuoden liikevaihto oli 111,9 miljoonaa. Kolmen ensimmäisen neljänneksen jälkeen vertailukelpoista liikevoittoa oli syntynyt 14,1 miljoonaa, mikä oli jo parempi kuin koko viime vuoden 12,2 miljoonaa euroa.

Kurssi ponnahti

Odotetun hyvä tulosluvut saivat palkintonsa pörsissä. Marimekon kurssi lähti pian avauksen jälkeen selvään nousuun ja kello 11.56 osakkeella käytiin kauppaa 37,30 eurolla eli 6,3 prosenttia tiistain päätöstasoa korkeampaan hintaan.

Samaan aikaan pörssin yleisindeksi OMXH oli 0,1 prosentin laskussa.

 

Marimekon koko kolmannen neljänneksen raportti

Marimekko sijoittajille

 

Lisää aiheesta "Markkinat"