Lehti suomalaiselle sijoittajalle

– Murrokset tuovat mukanaan aina myös uusia mahdollisuuksia, ja uskon vahvasti, että uusi organisaatiomme ja pitkän aikavälin kasvustrategiamme tarjoavat meille hyvät edellytykset tarttua tulevaisuuden kasvumahdollisuuksiin, joita vallitsevien megatrendien myötä avautuu vastuulliselle, ajattomalle ja uniikille Marimekko-lifestylelle, toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko sanoo.

Marimekko teki koronakriisin pyörteissä paremman tuloksen kuin viime vuonna

Marimekon liikevaihto nousi heinä-syyskuussa 10 prosenttia viime vuodesta. "Olemme vuoden mittaan onnistuneesti luovineet kriisissä", toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko summaa.

Marimekko-konsernin liikevaihto nousi heinä-syyskuussa 10 prosenttia viime vuoden vertailujaksosta ja oli 38 miljoonaa euroa. Liikevoitto nousi 10,5 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 7,8 miljoonasta eurosta.

Analyytikkojen konsensusennuste arvioi liikevaihdoksi 35,3 miljoonaa euroa ja liikevoitoksi 8,4 miljoonaa euroa.

Vertailukelpoinen tulos per osake nousi vuoden kolmannella neljänneksellä 0,98 euroon vertailujakson 0,79 eurosta.

Yhtiön liikevaihtoa nosti erityisesti tukkumyynnin hyvä kehitys Suomessa ja EMEA:n alueella. Vähittäismyynti laski olosuhteisiin nähden maltillisesti ja vähittäismyynti Suomessa säilyi vertailukauden tasolla.

Tammi-kesäkuussa yhtiön liikevaihto supistui viime vuoden vertailujaksosta viisi prosenttia ja oli 90,7 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto nousi kuitenkin alentuneiden kiinteiden kustannusten johdosta kaksi prosenttia vuodentakaisesta ollen 14,4 miljoonaa euroa. 

Ohjeistuksessaan konserni arvioi liikevaihdon vuonna 2020 jäävän edellisvuodesta ja vertailukelpoisen liikevoiton ennakoidaan olevan suunnilleen edellisvuoden tasolla tai alhaisempi.

Koronakriisi vauhditti ostokäyttäytymisen muutosta

Koronaviruspandemia vaikuttaa edelleen voimakkaasti muotialaan ja erikoiskauppaan kaikkialla maailmassa.

– Pandemia on ymmärrettävästi vähentänyt kävijämääriä vähittäismyymälöissä, mutta olemme verkkokaupan avulla onnistuneet kompensoimaan vähittäismyynnin laskua hyvin. Lisäksi tukkumyyntimme on kasvanut voimakkaasti, toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko sanoo yhtiön tiedotteessa.

Koronaviruspandemia vahvisti murrosta kuluttajien ostokäyttäytymisessä.  

– Raja verkkokaupan ja fyysisten myymälöiden välillä hälvenee hälvenemistään, ja pandemian jälkeisessä todellisuudessa myymälöiden tulee entistä vahvemmin lunastaa uusi roolinsa kuluttajien silmissä brändin elämyksellisinä näyttämöinä ja inspiroivina kohtaamispaikkoina.

Lähde: Marimekko osavuosikatsaus Q3/20

Alahuhta-Kaskon mukaan koroviruspandemia on kasvattanut alan ylijäämävarastoja, ja sen aikaansaama taantuma on lisännyt kuluttajien hintaherkkyyttä.

– Nämä toimintaympäristön muutokset luovat haasteita muotitoimialan kannattavuudelle, mikä asettaa myös Marimekon toiminnan entistä voimakkaamman paineen alle.

– Olemme vuoden mittaan onnistuneesti luovineet kriisissä ja sopeuttaneet toimintaamme poikkeuksellisiin olosuhteisiin merkittävillä, osin väliaikaisilla kiinteiden kulujen säästöillä. Samanaikaisesti meidän on huolehdittava pitkän aikavälin kilpailukyvystämme ja taloudellisesta asemastamme.

– Näitä vahvistaaksemme ja vastataksemme entistä paremmin uuden toimintaympäristön tarpeisiin jouduimme valitettavasti käymään henkilöstömme kanssa yhteistoimintaneuvottelut toimintojemme uudelleenorganisoimiseksi ja tehostamiseksi Suomessa sekä vastaavat prosessit Skandinavian, Pohjois-Amerikan ja Australian organisaatioissamme.

Alahuhta-Kasko painottaa, että useilla markkinoilla pandemiatilanne jatkuu yhä huolestuttavana uusien tartunta-aaltojen myötä.

– Tämä lisää epävarmuutta vuoden viimeiselle neljännekselle, jolle joulumyynnin ohella sijoittuu myös muita Marimekolle merkittäviä myyntikampanjoita.

Lähde: Marimekko osavuosikatsaus Q3/20

Marimekko sijoittajille

Lisää aiheesta:

Marimekko ylitti ennusteet – aloittaa yt-neuvottelut

Marimekon tulos romahti odotetusti – voitto puolittui vertailujaksosta

Marimekko perui näkymänsä - omat myymälät kiinni myös Suomessa

Naiset ovat taitavia osakepoimijoita

Joulumyynti siivitti – Marimekon tulos on yhtä hymyä

Lisää aiheesta "Markkinat"