Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kyytipalvelu Uberin odotetaan listautuvan New Yorkin pörssiin ehkä jo toukokuussa.

Listautumistahti kiihtyy USA:ssa

Kuluvalla viikolla New Yorkin pörssiin on listautumassa kahdeksan yritystä, jotka tavoittelevat anneillaan markkinoilta 2,5 miljardin dollarin pottia.

Viime vuosi oli New Yorkissa listautumisten suhteen vauhdikas ja tänä vuonna tahti on kiihdyttämässä edelleen. Kuluvan vuoden aikana pörssilistautumisia odotetaan isoilta jakamistalouden nimiltä, kuten Uberilta, sekä koko joukolta pienempiä, innovatiivisia yrityksiä.

Alkuvuonna synkistyneet talousnäkymät pitivät listautumisannit vähissä. IPO-markkinoihin erikoistuneen Renaissance Capitalin mukaan tammi-helmikuussa listautumisia oli 26, jotka keräsivät pääomia 6,6 miljardin dollarin edestä.

Tähän mennessä eniten sijoittajien kiinnostusta ovat herättäneet farkkuvalmistaja Levi Strauss sekä maaliskuun lopussa listautumisantinsa järjestänyt kuljetuspalveluyhtiö Lyft.

Kevään edetessä anteja on luvassa koko tukku. Pelkästään tällä viikolla New Yorkin pörssiin on listautumassa kahdeksan yhtiötä, joista tunnetuin on sosiaalisen median ilmoitustaulutyyppinen linkkien ja kuvien jakopalvelu Pinterest.

Pinterestin listautumista odotellaan torstaina. Yhtiö tarjoaa sijoittajille 75 miljoonaa osaketta 15-17 dollarin kappalehinnalla. Koko osakekannan kattavan listautumisannin ennakoidaan keräävän pääomia 1,47 miljardin dollarin edestä. Näillä hinnoilla yhtiön arvoksi muodostuisi noin 11 miljardia dollaria, mikä olisi alakanttiin vuonna 2017 arvioidusta 12 miljardista.

Edellinen sosiaalisen median listautuminen oli Snapchatin emoyhtiö Snap, mikä ei mennyt erityisen hyvin vuonna 2017. Pinterestin käyttäjämäärä kuitenkin kasvaa tasaisesti, palvelun käyttö on helposti kaupallistettavissa ja marginaalit korkeita, joten osakkeesta odotetaan uutta sijoittajien suosikkia.

Suurimmat herkkupalat vielä tulossa?

Kuitenkin mielenkiintoisimmat listautumisannit saattavat olla vielä edessä, mikäli aikataulut ja suunnitelmat pitävät kutinsa ja markkinatilanne jatkuu suotuisana. Pörssidebyyttiä nimittäin odotellaan jakamistalouden suurilta nimiltä, kyytipalvelu Uberilta sekä majoituspalvelu Airbnb:ltä.

Etenkin Uberin markkinoille tuloa seurataan tarkasti, sillä listautumisesta odotetaan suurinta sitten Alibaban syksyllä 2014 toteutetusta listautumisesta, jossa kiinalaisen verkkokauppa keräsi pääomia 25 miljardin dollarin edestä. Kyytifirma havittelee annillaan noin kymmentä miljardia dollaria, millä Uberin markkina-arvoksi muodostuisi noin 100 miljardia.

Uberin listautumista odotellaan jo kenties toukokuulle, mutta kilpailija Lyftin poukkoilevasti käynnistynyt pörssitaival saattaa muuttaa suunnitelmia. Airbnb puolestaan toppuutteli listautumiskyselyjä maaliskuussa todeten, että se tehdään, kun aika on kypsä. Majoitusfirman listautumista oli markkinoilla uumoiltu tapahtuvaksi kesäkuussa.

Pinterest ja tukku muita

New Yorkiin on j tällä viikolla luvassa Pinterestin lisäksi seitsemän muuta listautujaa:

-Brainsway on israelilainen biotech-yhtiö, joka kehittää hoitoja muun muassa pakko-oireisiin häiriöihin ja masennukseen. Sijoittajille tarjotaan keskiviikkona 2,5 miljoonaa osaketta 11,94 dollarin hinnalla. Tähtäimessä on siis noin 26 miljoonaa dollaria. Tarjolla oleva osakemäärä vastaa noin 23 prosenttia osakekannasta.

-Palomar Holdings debytoi myös keskiviikkona tarjoamalla 5,6 miljoonaa osaketta 15-17 taalan kappalehinnalla. Katastrofivakuutuksiin erikoistunut kalifornialaisyhtiö aikoo kerätä annilla reilut 80 miljoonaa dollaria pääomia.

-Brigham Minerals on öljy- ja kaasuvarojen oikeuksiin liuskeöljybisneksessä keskittynyt teksasilaisyhtiö. Torstaina yhtiö kauppaa 13,5 miljoonaa osaketta 15-18 dollarin hinnalla. Tähtäimessä on lähes 280 miljoonaa dollaria.

-Greenlane Holdings myy erilaisia tupakan ja kannabiksen polttamiseen liittyviä välineitä, kuten vaporisaattoreita, piippuja ja käärepapereita. Torstain listautumisannissa on tarjolla 5,3 miljoonaa osaketta ja tavoitteena on kerätä 98 miljoonaa markkinoilta.

-Hookipa Pharma on kliinisessä vaiheessa oleva terveysalan yhtiö, joka kehittää immunoterapiahoitoja tarttuviin tauteihin ja syöpään. Torstain listautumisannissa tarjotaan sijoittajille 6,7 miljoonaa osaketta 14-16 dollarin kappalehinnalla, ja tavoitteena on noin 90 miljoonaa dollaria.

 -Turning Point Therapeutics on sekin kliinisessä vaiheessa oleva lääkeyhtiö, jonka syöpälääkkeellä on määrä aloittaa uudet testit vuoden jälkipuoliskolla. Tarjolla on 7,35 miljoonaa osaketta 16-18 hinnalla, millä uutta rahoitusta kerättäisiin noin 152 miljoonaa.

-Zoom Video Communications tarjoaa torstaina reilut 20 miljoonaa osaketta 28-32 dollarin hinnalla eli tavoitteena on 768 miljoonaa lisäpääomia. Yhtiö tuottaa video- ja äänijärjestelmiä muun muassa webinairien, kokousten ja etäkokousten pitämiseen.

Lisää aiheesta "Markkinat"