Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kuva: Viafin Services

Kurikasta kajahti: Viafin Service antoi positiivisen tulosvaroituksen

Kunnossapitopalveluihin erikoistuneen yhtiön loppusyksy on sujunut ennakoitua selvästi paremmin. Positiivinen tulosvaroitus sinkautti osakkeen sen kaikkien aikojen ylimmälle tasolle.

Teollisuuden putkistoja ja laitteistoja asentava, huoltava ja kunnossapitävä Viafin Service nosti ennustettaan loppuvuoden liikevaihdostaan. Kurikassa pääkonttoriaan pitävän yhtiön mukaan viimeiset kuukaudet ovat olleet ”poikkeuksellisen vahvoja erityisesti projektiliiketoiminnassa”.

- Loppuvuoden liikevaihto on ollut kunnossapitoseisakkien ajoittumisen sekä projektiliiketoiminnan vuoksi poikkeuksellisen vahva. Arvioimme kuitenkin liiketoiminnan volyymin tasaantuvan ensi vuodelle ja projektiliiketoiminnan osuuden liikevaihdosta palaavan normaalille tasolle (noin 25 prosenttia liikevaihdosta). Odotamme liikevoiton ilman liikearvon poistoja (EBITA) olevan yhtiön keskipitkän aikavälin tavoitteen mukaisella tasolla, lokakuun alussa toimitusjohtajana aloittanut Mika Riekkola kommentoi.

Viafin Service odottaa nyt liikevaihtonsa kaudella 1.8. -31.12. 2019 ylittävän 25 miljoonaa euroa. Liikevoiton ilman liikearvon poistoja (EBITA) ennakoidaan olevan samalla jaksolla aiemmin ilmoitetun keskipitkän aikavälin tavoitteen mukainen eli 5-7 prosenttia liikevaihdosta.

Syyskuussa annetussa ohjeistuksessa Viafin tavoitteli 100 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2022 mennessä. Sen mukaan kasvu on tarkoitus saavuttaa sekä orgaanisen kasvun että yritysostojen kautta. Yhtiö on ilmoittanut tavoitteekseen keskipitkällä aikavälillä ylläpitää keskimäärin noin 5-7 prosentin liikevoittomarginaali oikaistuna liikearvon poistoilla (EBITA).

Voimakas reaktio pörssissä

Reilun vuoden ajan Nasdaq Helsingin First North -kauppapaikalla oli päivän vahvin nousija torstaina. Positiivisesta tulosvaroituksesta vauhtia ottanut Viafin kiipesi lopulta 18,2 prosenttia päättäen 7,80 euroon.

Tämä on 7,00 euron antihinnalla marraskuussa 2018 listautuneen yhtiön kaikkien aikojen korkein päätöstaso.

Helsingin pörssin pääindeksi OMXH päätti päivän 0,5 prosentin plussille.

 

Viafin Service sijoittajille

Lisää aiheesta "Markkinat"