Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kova kysyntäpiikki varmisti Oriolalle huipputuloksen

Oriola keskitti toimintansa voimakkaasti kasvaneen kysynnän takia lääkkeiden jakeluun, mikä nosti jakelu- ja rahtikustannuksia. Ensimmäisen kvartaalin tulos oli silti reilusti plussalla.

Toisia yrityksiä koronakriisi kurittaa kovalla kädellä, mutta Oriolalle alkuvuosi oli menestys. Flunssa- ja kiputuotteiden sekä lääkkeiden kysyntään tuli ennennäkemätön kuluttajakysyntäpiikki, ja yhtiö keskitti toimintansa maaliskuun puolivälissä lääkkeiden jakeluun.

– Poikkeuksellinen kysyntäpiikki kasvatti yhtiön myyntiä, mutta myös rasitti tulosta kohonneilla henkilöstö- ja rahtikustannuksilla, toimitusjohtaja Robert Andersson huomauttaa.

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä yhtiön liikevaihto kasvoi vajaat 16 prosenttia 459,8 miljoonaan euroon. Oikaistu liikevoitto oli 6,9 miljoonaa euroa eli peräti 86,6 prosenttia parempi kuin viime vuonna vastaavana aikana. Vertailukelpoisiin valuuttakurssein laskettuna oikaistu liikevoitto oli 7,1 miljoonaa euroa.

Yhtiön tulos kasvoi kaikilla kolmella liiketoiminta-alueella: Ruotsiin keskittyvällä Consumer-apteekkimarkkinalla sekä Suomessa ja Ruotsissa toimivilla Pharma- ja Retail-segmenteillä. Sekä Pharmassa että Retailissa kannattavuutta kuitenkin laskivat Ruotsin korkeat rahti- ja jakelukustannukset. Pharman oikaistussa liikevoitossa ei siis ollut juurikaan eroa viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen, vaikka liikevaihto kasvoi lähes 24,2 prosenttia.

Koronapandemia aiheuttaa globaalia epävarmuutta, ja sillä on vaikutuksensa myös Oriolaan, sillä kansalaisten liikkuvuutta rajoittavat toimet ja terveyden kantokyvyn kuormittuminen vaikuttavat väistämättä yhtiön toimintaympäristöön. Yhtiön johto uskoo kuitenkin vuoden 2020 oikaistun liikevoiton kasvavan vuoteen 2019 verrattuna.

– Alkuvuosi on nyt näyttänyt selvästi meidän odotuksiamme ja todennäköisesti myös yhtiön odotuksia paremmalta, Inderesin analyytikko Petri Kajaani sanoo Oriolan alkuvuodesta.

Tulosta Oriola hakee myös liiketoimintaa tehostamalla. Käynnissä on tehostamisohjelma 20by20 Excellence, jonka tarkoitus on tuottaa 20 miljoonan euron säästöt vuotuisiin kustannuksiin. Vertailukohtana on vuoden 2018 kustannustaso. Yhtiö odottaa säästöjen toteutuvan täysimääräisesti kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Oriola osavuosikatsaus (pdf)

Lisää aiheesta:

Oriolan ongelmat Ruotsissa jatkuvat – Tulosvaroituksen taustalla arvonalentumiset

Lisää aiheesta "Markkinat"