Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Koronakevät hyydytti asuntolainojen kysynnän –  mökkilainoilla riitti ottajia

Toukokuussa asuntolainoja nostettiin 22 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Mökkilainoja suosio sen sijaan nousi 26 prosenttia viime vuodesta.

Suomen pankin tuoreen tilaston mukaan toukokuussa 2020 uusia asuntolainoja nostettiin 1,5 miljardin euron edestä, mikä on 22 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Edellisen kerran asuntolainojen kysyntä vajosi vielä tästä syvemmälle vuonna 2015.

Toukokuussa 2020 uusien asuntolainojen sovittu vuosikorko 0,75 prosenttia eli sama kuin huhtikuussa 2020.

Huhti- ja toukokuun 2020 vähäisistä uusien lainojen määrästä huolimatta asuntolainakannan 2,8 prosentin vuosikasvuvauhti ei ole hidastunut.

– Kasvuvauhtia on ylläpitänyt osaltaan lyhennysvapaiden laaja käyttö. Uudelleen neuvoteltujen asuntolainasopimusten määrä palasi kuitenkin ennätysvilkkaan huhtikuun jälkeen toukokuussa lähes normaalitasolle, Suomen Pankin tilastotiedotteessa kerrotaan.

Takaisinmaksuajat pitenevät

Toukokuussa 2020 uusien asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika ylitti ensimmäistä kertaa 21 vuotta ja oli 21 vuotta 4 kuukautta. Yli 70 prosentissa uusista asuntolainoista takaisinmaksuaika on yli 20 vuotta.

Takaisinmaksuajaltaan yli 29 vuotta olevien lainojen osuus uusista asuntolainoista oli 9 prosenttia, kun vuosi sitten pitkien asuntolainojen osuus oli 5 prosenttia.

Mökkilainoja nostettiin vilkkaasti

Uusia mökkilainoja nostettiin poikkeuksellisen vilkkaasti toukokuussa 2020. Uusia vapaa-ajanasuntolainoja nostettiin 117 miljoonan euron edestä, mikä on 26 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Viimeksi vapaa-ajanasuntolainoja nostettiin näin paljon kesäkuussa 2011. Tilastojen mukaan kesäkuu on ollut lähes poikkeuksetta vilkkain nostokuukausi vuosittain.

Toukokuussa uusien vapaa-ajanasuntolainojen keskikorko oli 0,93 prosenttia ja keskimääräinen takaisinmaksuaika 18 vuotta 4 kuukautta.

Kotitalouksien talletuksien keskikorko on 0,09 prosenttia

Suomalaisten kotitalouksien euromääräisten asuntolainojen kanta oli toukokuun lopussa 101,2 miljardia euroa. Kotitalouslainoista oli kulutusluottoja 16,6 miljardia ja muita lainoja 17,8 miljardia euroa. 

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli toukokuun 2020 lopussa 99,7 miljardia euroa ja talletusten keskikorko 0,09 prosenttia. Talletuskannasta oli yön yli talletuksia 87,1 miljardia euroa ja määräaikaistalletuksia 4,4 miljardia euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat toukokuussa 0,4 miljardin euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli toukokuussa 0,07 prosenttia.

Lisää aiheesta:

Kesämökit menevät nyt kuin kuumille kiville

Asuntolainojen lainakatto nousee takaisin 90 prosenttiin

Toukokuussa vanhojen asuntojen kauppamäärät jäivät 31 prosenttia viime vuodesta

Asuntokauppa elpyy – ostajat vahvasti liikkeellä, myyjät heränneet

Asuntokauppa romahti, kohta hiipuvat hinnat - nousu voi silti olla nopeaa

Lisää aiheesta "Markkinat"