Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Stockmannin tavarataloissa kauppa ei käy enää takavuosien tapaan.

Kauppa ei käy - Stockmannin näkymät heikkenivät

Tulosvaroitus sysäsi kurssin selvään laskuun.

Kauppakonserni Stockmannin hankala kevät sai tänään jatkoa, kun yhtiö varoitti tuloksensa jäävän aiemmin ennakoitua heikommaksi. Yhtiön mukaan tulosvaroituksen taustalla on Stockmann Retailin eli tavaratalojen sekä verkkokaupan sisältävän liiketoimintayksikön heikentynyt loppuvuoden ennuste.

-Stockmann arvioi nyt, että konsernin oikaistu liikevoitto on ilman Nevsky Centreä mutta huomioiden IFRS 16 -standardin positiivisen vaikutuksen (noin 15 miljoonaa euroa) vuoden 2018 tasolla (10,4 miljoonaa euroa), yhtiö tiedotti.

Vielä helmikuussa Stockmann arvioi tilinpäätöksessään konsernin oikaistun liikevoiton ilman Nevsky Centren vaikutusta paranevan viime vuodesta.

Stockmann Retailiin sisältyy kahdeksan tavarataloa ja verkkokauppa. Yksikön ei arvioida parantavan koko vuoden liiketulostaan meneillään olevasta muutosprosessista johtuen.

Sen sijaan konsernin syömähampaaksi nousseen vaateketju Lindexin odotetaan jatkavan vakaata tuloskehitystään.

Viime vuonna Stockmann Retailin liikevaihto oli 386,2 miljoonaa euroa, mutta Lindexissä 589,9 miljoonaa. Vaateketjulla oli viime vuoden lopussa 490 myymälää 18 maassa ja verkkokauppa EU:n alueella sekä Norjassa.

Lisätietoa Stockmannin hankalasta keväästä, johon on tulosvaroituksen lisäksi lukeutunut toimitusjohtaja Lauri Veijalaisen irtisanoutuminen, saadaan ensi viikolla, kun yhtiö julkistaa ensimmäisen neljänneksen lukunsa vappuaattona.

Sijoittajalle Stockmann on tarjonnut karvasta kalkkia: vielä vuosi sitten vaihdetummalla B-osakkeella käytiin kauppaa hieman yli neljän euron hintaan, kun tänään iltapäivällä kello 14 tietämillä noteeraus oli 2,29 euroa. Siinä oli 2,1 prosenttia miinusta edellispäivän päätöstasoon nähden.

Kurssi oli kuitenkin toipunut avauksen kurituksestaan, jolloin käytiin alimmillaan 2,11 eurossa.

Stockmannin A oli kuitenkin laskijalistan huipulla: 2,67 euron noteeraus oli viisi prosenttia tiistain päätöskurssia alhaisempi.

Lopulta Stockmannin A päätyi 4,3 prosentin miinuksilla 2,69 euroon, kun taas B-osake halpeni 2,6 prosenttia 2,28 euroon.

Lisää aiheesta "Markkinat"