Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Katse vastuullisen sijoittamisen apajille

MSCI Emerging Markets -indeksi laski viime vuoden aikana euromääräisesti lähes 11 prosenttia parin erittäin vahvan nousu­vuoden jälkeen. Onko nyt oikea hetki sijoittaa kehittyvien markkinoiden osakkeisiin ja rahastoihin?

Ruotsalaisen East Capital -rahastoyhtiön rahastojohtaja Karine Hirnin mukaan nyt kannattaa sijoittaa kehittyvien markkinoiden osakkeisiin ja rahastoihin, sillä osakkeiden hinnat ovat houkuttelevalla tasolla ja esimerkiksi Kiinan panostukset ympäristön hyvinvointiin luovat monia uusia tilaisuuksia vastuullisesta sijoittamisesta kiinnostuneille.

Kehittyvien markkinoiden osakkeiden arvostuskertoimet laskivat vuonna 2018 selvästi vahvan edellisvuoden jälkeen, jolloin MSCI Emerging Markets -indeksi kipusi 20,9 prosenttia. Makrotaloudellisia syitä alueen pörssi-indeksien merkittävälle korjausliikkeelle on monia: maailmanlaajuisesti kiristynyt rahapolitiikka keskuspankkien nostaessa ohjauskorkojaan, Yhdysvaltojen verouudistusten myötä vahvistunut dollari sekä öljyn hinnan kallistuminen, joka luo painetta erityisesti monille suurille öljyn nettotuojille.

– Kaikki edellä mainitut seikat ovat ulkoisia. Toki kehittyvien talouksien osakemarkkinoiden heikon tuoton taustalla on myös sisäisiä tekijöitä, kuten Turkin ja Argentiinan finanssiongelmat, Etelä-Afrikan poliittinen ja taloudellinen heikkous sekä Kiinan velkaantuneisuus. Ulkoiset syyt vaikuttivat alueen osakemarkkinoihin kuitenkin voimakkaammin, Hirn sanoo. '

Hirn on asunut viisi viime vuotta perheensä kanssa Hong Kongissa, jossa hän johtaa seitsemän hengen sijoitustiimiä. Edelliset kolme vuotta hän asui Shanghaissa. Hirn uskoo, että viime vuoden voimakas korjausliike on vain lisännyt alueen houkuttelevuutta, sillä kehittyvien markkinoiden osakkeiden P/E-luvut ovat edullisempia kuin kehittyneiden markkinoiden P/E-arvostukset.

– Kehittyvien maiden osakkeiden hinnat ovat houkuttelevalla tasolla varsinkin, jos verrataan niitä yhdysvaltalaisiin osakkeisiin, joiden arvostustaso lähentelee kaikkien aikojen huippua. Emerging Markets -indeksin estimoitu P/E-luku vuodelle 2019 on 11,2, kun kehittyneiden markkinoiden vastaava luku on 14,1. Siksi hinnoittelunkin puolesta nousuvaraa voisi ajatella olevan.

Idässä piileviä mahdollisuuksia

Vuonna 1997 perustettu East Capital on tullut tunnetuksi Venäjän osakemarkkinoille sijoittavista rahastoistaan. Hirnin mukaan Venäjä on edelleen kiinnostava ja mainettaan parempi sijoituskohde. 

– Venäjän makrotaloudellinen tilanne on itse asiassa parempi kuin mitä useimmat ihmiset ajattelevat. Tälle vuodelle on estimoitu 1,8 prosentin bruttokansantuotteen kasvu. Vaikka Venäjän talouskasvu onkin vaimeaa, maan viime vuosina toteutettu talous- ja rahapolitiikka on onnistunut luomaan yrityksille vakaan toimintaympäristön, Hirn sanoo. 

Viime vuonna Venäjän markkina vahvistui hienoisesti eli 3,4 prosenttia samalla, kun maailman kehittyvien maiden osakemarkkinoita seuraava MSCI-indeksi laski reippaasti. Potentiaalia jyrkempään nousuun kuitenkin olisi.

– Venäläisyhtiöiden osakkeiden arvioitu P/E-luku tälle vuodelle on noin 5,3 viiden vuoden keskiarvon ollessa 6,5. Luku on alle puolet kehittyvien markkinoiden keskiarvosta, kun osinkotuotto on samalla kuusi prosenttia.

Hirn muistuttaa, että Venäjän vaihtotaseen ylijäämäisyys tekee maan osakemarkkinan varsin immuuniksi Yhdysvaltain koronnostoille sekä vahvalle US-dollarille. Toinen maan talouden vakauden kannalta merkittävä kehitysaskel on Venäjän duuman vuonna 2017 hyväksymä budjettisääntö. 

– Liian vähäiselle huomiolle jäänyt budjettimenojen rajaus auttaa suojaamaan valtiontaloutta öljyn hinnan voimakkailta muutoksilta, Hirn korostaa.

Minkä sektorin osakkeita Hirn itse suosii Venäjän markkinoilla?

– IT-, kiinteistö- ja harkinnanvaraisen kulutuksen sektorien toimijat kiinnostavat. Yhtiöiden toimialaa tärkeämpää on kuitenkin löytää yritykset, joilla on suurin kasvupotentiaali ja vastuullisesti toimivat omistajat.

– Lyhytaikainen sijoitus kehittyville markkinoille ei ole investointi vaan uhkapelin pelaamista, sanoo East Capital -rahastoyhtiön rahastojohtaja Karine Hirn, joka johtaa Kiinaan sijoittavaa tiimiä.

Kiinassa ympäristö uudessa arvossa

Talouskasvu Kiinassa on hidastunut muutaman vuoden ajan. Onko maa edelleen kiinnostava investointikohde?

– Kasvu on toki hidastunut, mutta maailman toiseksi suurin talous kasvaa edelleen 6,5 prosentin vuosivauhdilla. Onkin mielenkiintoista lukea niin monia negatiivisia uutisia Kiinan talouskasvusta samalla, kun meidän pitäisi todella kiittää kiinalaisia heidän halustaan vauhdittaa maansa laadullista talouskasvua kvantitatiivisen kasvun sijaan. Monet maassa toteutetut uudistukset, kuten korruption ja ilmansaasteiden torjuntaan liittyvät päätökset, ovat kasvun hidastumisen taustalla.

East Capitalilla on tällä hetkellä kolme Kiinaan sijoittavaa rahastoa. Hirnin mukaan Kiinassa on monia kiinnostavia aloja, ja markkinat ovat tänä vuonna tulleet erittäin houkutteleviksi kauppasodan vuoksi. Hyviä esimerkkejä kansainvälisestä kaupasta riippumattomista sektoreista ovat muun muassa palveluita, kuten koulutusta ja terveyspalveluita, tuottavat toimijat, lentokenttätoimiala sekä vahvassa nosteessa olevat puhtaiden teknologioiden parissa työskentelevät yritykset, kuten energian, jätehuollon ja esimerkiksi ympäristöystävällisen akkuteknologian toimijat.

Vuonna 2017 yhtiö lanseerasi East Capital Sustainable Emerging Markets -rahaston, jonka kautta suomalaisetkin voivat sijoittaa vastuullisesti muun muassa Kiinan jatkuvasti vahvistuvaan cleantech-toimialaan.

– Puhtaisiin teknologioihin liittyvä teollisuus elää erittäin mielenkiintoista aikakautta tällä hetkellä – eikä vähiten Kiinassa. Siellä on viimeisten 40 vuoden aikana tapahtunut erittäin voimakas teollistumiskehitys ilman, että ympäristöasioihin olisi maassa juurikaan kiinnitetty huomiota. Seuraukset ovatkin olleet ikävät, Hirn sanoo.

Puhtaiden teknologioiden kysyntä kasvaa Kiinassa jatkuvasti, sillä maan hallitus on herännyt tarpeeseen taistella ilmansaasteita vastaan. Tällä hetkellä jokaisesta puhtaaseen teknologiaan sijoitetusta dollarista puolet investoidaan Kiinaan.

– Kiinassa investoidaan vuositasolla noin puolitoista kertaa Suomen bruttokansantuotteen verran varoja ympäristönsuojeluun. Kiina on myös ainoa markkina maailmassa, josta voi löytää sadoittain suuria puhtaan teknologian parissa toimivia pörssiyrityksiä. Niitä on erityisesti Shanghaissa ja Shenzhenissä listatuilla A-osakkeiden markkinoilla.  

Yleisesti ottaen, kenelle Hirn suosittelisi kehittyville markkinoille investoimista juuri nyt? 

– Lyhytaikainen sijoitus kehittyville markkinoille ei ole investointi vaan uhkapelin pelaamista. Olemme seuranneet kehittyviä markkinoita 20 vuoden ajan. Tänä aikana olemme kohdanneet markkinoilla alhaisia osakehintojen arvostuksia, jotka ovat olleet täysin perusteltuja maissa vallitsevien makro-, rahoitus- tai poliittisten riskien vuoksi. Näin ei kuitenkaan ole nyt useimmilla kehittyvillä markkinoilla, sillä korjausliike on johtunut pääasiassa negatiivisesta markkinasentimentistä. 

– Näkisinkin, että nyt on erinomainen hetki lisätä kehittyvien markkinoiden osakkeiden tai rahastojen osuutta salkussa. 

Lisää aiheesta "Markkinat"