Lehti suomalaiselle sijoittajalle

"Ottamatta kantaa yksittäisiin yhtiöihin on mahdollista havaita, että sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita vakaata kassavirtaa tekevistä toimialoista – eivät niinkään erityisen nopeaa kasvua lupaavista sektoreista," Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju toteaa. Kuva: Nordnet

Jukka Oksaharju: "Koronan kestäneet Helsingin pörssissä"

Nordnetin Jukka Oksaharju kokosi osakkeista kuvitteelliset salkut, ja pohtii blogissaan niiden koronakestävyyttä.

Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju keräsi OMXH 25 -yhtiöistä kaksi kuvitteellista salkkua.

– Osakesalkku, joka koostuisi viidestä parhaiten korona-aikana selvinneestä osakkeesta (Orion, Metsä Board, Elisa, Kone ja Kojamo), olisi laskenut 12 kuukauden kurssihuipuistaan 7 prosenttia. Viidestä eniten pudonneesta (Wärtsilä, Cargotec, Konecranes, Outokumpu ja Outotec) kasattu salkku olisi romahtanut 45 prosenttia. Historia ei ole tae tulevasta, mutta tämä on ajan kuva. En ota mitään kantaa siihen, kumpi joukko yhtiöitä kehittyy jatkossa paremmin. Sen sijaan osoitan, miten yhtiövalinnoilla on ollut korona-aikana merkitystä, Oksaharju kirjoittaa blogissaan.

– Kokonaisuutena vain joka viides Helsingin pörssin suuryhtiö on säästynyt koronakriisissä alle 15 prosentin kurssipudotuksella viimeisen vuoden kurssihuippuihin nähden. Keskimäärin OMXH 25 -indeksin yhtiö on vappuun mennessä laskenut 25 prosenttia (mediaani) 12 kuukauden huipustaan.

OMXH 25 -indeksin yhtiöiden koronakestävyys (lasku-% 12 kk closing-kurssihuipuista). Lähde: Nordnet


Ainoastaan Orionin, Metsä Boardin, Elisan, Koneen ja Kojamon osakkeet ovat pudonneet alle 15 prosenttia viimeisen vuoden aikana tekemästään huippunoteerauksesta.

– Ottamatta kantaa yksittäisiin yhtiöihin on mahdollista havaita, että sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita vakaata kassavirtaa tekevistä toimialoista – eivät niinkään erityisen nopeaa kasvua lupaavista sektoreista.

– Toiseksi voidaan havaita, että sijoittajat ovat olleet erityisesti kassavirran, eivät niinkään pelkästään paperilla taottavan tuloksellisuuden perään. Esimerkiksi lääketeollisuus, teleoperaattoritoiminta, huolto- ja palveluliiketoiminta sekä vuokratulovirtaan perustuva asuntosijoitustoiminta ovat näyttäytyneet varsinkin ammattimaisten sijoittajien silmissä keskimääräistä houkuttelevammilta kohteilta. Epäileväinen sanoisi, että ammattimainen pääoma on etsinyt korkotuoton korvikkeita.

– Miten niin juuri ammattimaisten sijoittajien? Helsingin pörssin osalta huhtikuussa tapahtuneita yhtiöiden omistusrakenteiden muutoksia ei vielä Euroclearin tilastojen osalta ole tätä kirjoittaessa julkaistu, mutta maaliskuussa ulkomaisen omistuksen osuus yhtiön osakekannasta (prosentteina yhtiön omistuksesta) kasvoi vain viiden Helsingin pörssin suuryhtiön omistajaluettelossa. Niistä neljä (Orion, Elisa, Kone ja Kojamo) keikkuvat tällä hetkellä parhaiten kurssitasonsa pitäneiden osakkeiden kärkijoukossa. Maaliskuussa ainoastaan Neste oli osake, jonka kurssi kehittyi koko kuukauden tasolla eri suuntaan kuin ulkomaisen omistuksen määrä (ulkomainen omistus kasvoi, mutta osakekurssi laski).

– Heikoille jäille ovat viime aikoina joutuneet globaaleista toimitusketjuista riippuvaiset yhtiöt. Niiden osakkeet ovat keskimäärin liki puolittuneet 12 kuukauden yhtiökohtaisista huipuista.

Jukka Oksaharju bloggaa säännöllisesti Nordnetin blogipalstalla sijoitustoimintaan liittyvistä ajankohtaisista ja ajattomista asioista. 

Lisää aiheesta:

Markkinoiden heiluminen tuo tulosta - piensijoittajat osaavat

Pörssiromahdus: yksityissijoittajat rikkoivat ennätyksiä - uusien sijoittajien vyöry

Lisää aiheesta "Markkinat"