Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Tuleva Raidejokeri tulee parantamaan yhteyksiä monissa Helsingin kolmosalueeseen lukeutuvissa kaupunginosissa, kuten esimerkiksi Pohjois-Haagassa, Oulunkylän ympäristössä ja Viikissä. Kuva: Raide-Jokeri info

Helsingissä asuntosijoittajalla paras tuottoennuste Raidejokerin varrella – Espoo kohensi sijoitustaan

Suomen Vuokranantajien ja Pellervon taloustutkimuskeskuksen ennusteessa arvioidaan asunnon arvonnousun ja vuokratuoton kehittymistä. 

Suomen Vuokranantajien ja Pellervon taloustutkimuskeskuksen laativat vuosittain ennusteen asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä.

Ennusteessa arvioidaan Helsingin yksiöiden keskimääräisen vuokratuoton ennen veroja olevan 3,2 prosenttia vuosina 2020–2023. Arvio on käytännössä pysytellyt samana kuin viime vuoden ennusteessa. Yksiöiden arvon ennakoidaan nousevan vastaavalla ajanjaksolla 3,4 prosentilla. Sekä vuokratuoton että arvonnousun huomioivaksi asuntosijoittajan keskimääräiseksi kokonaistuotoksi ennustetaan 6,6 prosenttia.

Ennuste on laskenut viime vuodesta, mutta on selkeästi tutkimuksen kaupunkien keskiarvon yläpuolella. Myös kaksioissa ja suuremmissa asunnoissa ennustettu kokonaistuotto laskee vuodentakaisesta ennusteesta, mutta pysyttelee edelleen tarkasteltujen kaupunkien kärjessä.

– Helsingissä ennustettu keskimääräinen vuokratuotto on kaikenkokoisissa asunnoissa vertailun kaupunkien alhaisin. Ennustetun arvonnousun osalta Helsinki on puolestaan kärkisijalla. Pääkaupungissa arvonnousu onkin keskeisessä roolissa asuntosijoittajan kokonaistuoton kannalta. Helsingissä riskit asuntojen arvonlaskusta tai vaikeuksista löytää vuokralainen ovat pienet, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen sanoo.

Löytyvätkö tuottavimmat asuntosijoitukset Raidejokerin varrelta?

Tuottoennusteessa arvioitiin myös asuntosijoittamisen keskimääräisten tuottojen kehitystä yksiöissä Helsingin sisällä hyödyntämällä Tilastokeskuksen käyttämää kalleusalueluokittelua, jossa kaupunki jaetaan neliöhintojen perusteella neljään kalleusalueeseen.

Helsingissä ennustettu vuokratuotto on matalin ydinkeskustassa (Helsinki 1) ja korkein Itä- ja Pohjois-Helsingistä muodostuvalla nelosalueella. Arvonnousu on nelosalueella heikointa ja suurinta ydinkeskustaa ympäröivällä kakkosalueella.

Kokonaistuottoarviossa kärkeen kirii Helsingin kolmosalue (7,1 %), jossa sekä arvonnousun että vuokratuoton arvioidaan olevan korkeita.

– Helsingin kasvu jatkuu nopeana. Kaupungin haasteena on ollut kovaan asuntojen kysyntään vastaaminen. Tulevina vuosina asuntomarkkinaan tulevat erityisesti vaikuttamaan uudet pikaraitiotieyhteydet.

– Vuonna 2024 valmistuva Raidejokeri parantaa poikittaisia liikkumisyhteyksiä erityisesti Haagasta, Maunulasta, Oulunkylästä ja Pihlajistosta sekä Viikin että Otaniemen kampusalueille. Yhteyksien parantuminen nostaa alueilla pienten asuntojen kysyntää. Toivottavasti niitä myös sallitaan rakentaa kysyntää vastaavasti asemien ympäristöön.

Espoo on kohensi sijoitustaan kaupunkirankingissa

Ennusteessa Espoon ja Kauniaisen yksiöiden keskimääräisen vuokratuoton arvioidaan ennen veroja olevan 4 prosenttia vuosina 2020–2023. Ennuste on tarkasteltujen kaupunkien joukossa toiseksi heikoin Helsingin jälkeen. Arvio keskimääräisestä vuokratuotosta on kuitenkin kasvanut edellisen vuoden ennusteesta maltillisesti.

Myös yksiöiden arvonkehitykseen ennustetaan pientä kohennusta. Sekä vuokratuoton että arvonnousun huomioivaksi keskimääräiseksi kokonaistuotoksi ennustetaan 5,9 prosenttia.

– Yksiöiden kokonaistuoton ennuste on parantunut viimevuotisesta ennusteesta puolella prosenttiyksiköllä. Asuntosijoittajan saaman kokonaistuoton ennuste jää yksiöiden osalta vain hieman tutkimuksen kaikkien kaupunkien keskimääräisestä ennustetusta tuotosta. Suurempien asuntojen kokonaistuottojen arvioidaan laskevan viimevuotisesta arviosta, mutta sijoittuvan silti tarkasteltujen kaupunkien kärkipäähän, Rokkanen sanoo.

Ennusteen pohjalta tehdään vuokranantajien kaupunkiranking, jossa huomioidaan vuokratuoton ja arvonnousun lisäksi laajemmin alueen vuokramarkkinoihin vaikuttavia tekijöitä kuten väestönkasvu, muuttoliikkeet ja opiskelijoiden osuus väestöstä. Espoo nousi tänä vuonna sijalle 12. Helsinki sijoittuu 24 kaupungin joukossa seitsemännelle sijalle.

– Espoon sijoitus on parantunut edellisestä vuodesta kiitettävät neljä sijaa. Asuntosijoittaja saa keskimäärin Vantaalla parempaa vuokratuottoa ja Helsingissä korkeamman arvonnousun, mutta Espoon vahvuus on mahdollisuus yhdistää positiivinen kassavirta – eli kuluja suurempi vuokratuotto – tasaiseen arvonnousuun.

– Espoo on asuntosijoittajalle turvallinen valinta. Espoon kaikkien vuokra-asuntojen vajaan kahden viikon keskimääräinen vuokrausaika oli vuoden alussa sama kuin Helsingissä. Sijoittajan on kuitenkin tärkeä tunnistaa, että Espoon kasvu rakentuu tulevina vuosina korostuneesti raideliikenteen varteen, mikä voi vaikeuttaa syrjempänä raiteista sijaitsevien asuntojen vuokrausta, Rokkanen arvioi.

Asuntosijoittamisen kokonaistuoton ennustetaan laskevan – korona vauhditti alueellisten erojen kasvua

Suomen vuokramarkkinakatsaus (pdf)


Lisää aiheesta:

Asuntosijoittamisen suosio kasvaa – koronakevät ei pysäyttänyt trendiä

Yksityisiä asuntosijoittajia ei pelota hintojen lasku - kolmannes saattaa harkita uusia kauppoja

”Asuntosijoittajan pikavoittojen aika on ohi”, sanoo salkunhoitaja

Juristin viisi vinkkiä hyvän vuokrasopimuksen laatimiseksi

Vuokranantaja huolehdi vakuutuksista - viisi harhaluuloa sijoitusasunnon vakuuttamisesta

Vuokrankorotukseen ei riitä pelkkä ilmoitus – Tässä juristin vinkit vuokranantajalle, kuinka se tehdään oikein

TUTKIMUS: Yksityiset asuntosijoittajat ovat reiluja vuokranantajia

Vuokratulojen ilmoittaminen on unohtunut yllättävän monelta – ”Tehokkain keino lisätä vuokratulojen ilmoittamista näyttää olevan kiinnijäämisen riski”

Lisää aiheesta "Markkinat"