Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kuvassa vasemmalta oikealle: Inderesin Antti Viljakainen, OP:n Antti Saari ja Danske Bankin Tuukka Kemppainen.

Helsingin pörssin yleisvire on valoisa – Analyytikot poimivat yhtiöt, joiden tuloskehitys erottuu joukosta

Vuoden 2020 viimeisen kvartaalin raportit eivät tarjoilleet suuria yllätyksiä, mutta joukkoon mahtuu suuria toimiala- ja yhtiökohtaisia eroja. Helsingin pörssistä löytyy monta korona-ajan voittajaa.

– Kyllähän yleisvire on ylipäätään ollut valoisa. Meillä on selvästi enemmän positiivisia kuin negatiivisia yllätyksiä, OP:n pääanalyytikko Antti Saari kertoo.

Helsingin pörssin Q4-tuloskausi on parhaillaan käynnissä, ja noin kaksi kolmasosaa yhtiöistä on jo raportoinut tuloksensa. Suuria yllätyksiä osavuosikatsaukset eivät ole tarjoilleet, mutta yllättävää on ollut yhtiöiden kyky sopeuttaa toimintaansa vaikeissa liiketoimintaolosuhteissa.

– Korona on vaikuttanut tietyille aloille tosi kovaa, mutta suurin osa yhtiöistä on toiminut yllättävän hyvin vaikeassa tilanteessa ja saaneet säästöjä aikaiseksi. Ne ovat tilapäisiä mutta säästöjä kuitenkin, Saari sanoo.

Myös Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen pitää suomalaisyritysten sopeutumiskykyä hyvänä.

– Yhdysvalloissa tuloskaudesta näyttää tulevan odotuksiin nähden kolmanneksi paras sitten vuoden 2008. Kun katselee Helsingin pörssin yhtiöitä niin kyllähän tässä joutuu vähän etsiskelemään niitä selviä pettäjiä. On siellä myös selkeitä odotuksiin nähden negatiivisesti suoriutuneita yhtiöitäkin, kuten Neste tai Nokian Renkaat, Kemppainen sanoo.

”Selkeästi positiiviseen laariin”

Positiivisia tulosjulkistuksia pörssissä on riittänyt, vaikka yksikään yhtiö ei ole noussut aivan puun takaa. Vuoden viimeisellä neljänneksellä onnistuneet yhtiöt olivat pääasiassa samoja, jotka onnistuivat jo aiemmilla koronakvartaaleilla.

– Kauppa- ja kuluttajasektori on jatkanut erittäin vahvoilla raiteillaan. Sentyyppiset yhtiöt kuin Kesko, Verkkokauppa.com, Harvia, Fiskars ja Tikkurila, joka nyt on tosin lähdössä pörssistä pois, ovat saaneet osansa kulutuksen painopistesiirtymästä palveluista tavaraan ja kodin ulkopuolelta kotiin, Inderesin analyytikko Antti Viljakainen sanoo.

Vaikka koronavoittajien joukosta ei ole helppo nostaa erityisiä yhtiöitä, toiset yhtiöt erottuvat edukseen.

– Harvian voi nostaa. Aivan uskomattoman kovia numeroita tavaroita valmistavalle yhtiölle, että pystyy kasvamaan orgaanisesti ja yrityskauppojen kanssa useita kymmeniä prosentteja ja pitämään kannattavuuden samaan aikaan korkealla. Myös yhtiön näkymät ovat yhä vahvat ja kapasiteettia kasvatetaan, Viljakainen huomauttaa.

Myös pääomamarkkinan liikkeille herkkä finanssisektori on pärjännyt loppuvuodesta pääomamarkkinan kehittymisen myötä.

Kemppainen muistuttaa, että nyt raportoidaan menneestä ja aikaa vuoden viimeisen neljänneksen päättymisestäkin on jo puolitoista kuukautta. Sekä yhtiöiden että analyytikoiden katseet ovatkin jo selvästi tulevassa.

– Konepajasektorin osalta tämä meni selkeästi positiiviseen laariin: Konecranes, Cargotec, Kone, Valmet, Neles, Metso Outotec. Yleensä tämän tyyppisillä yhtiöillä eteenpäin katsova ohjeistus on tärkeämpi kuin menneisyys.

Samalla linjalla ovat myös OP:n Saari ja Inderesin Viljakainen.

– Kaupan ala vaikuttaa olevan koronavoittajien leirissä. Keskolta ja Tokmannilta tuli kovat luvut. Molemmat viitoittavat aika vahvaa tuloskehitystä tälle vuodelle, Saari sanoo.

Tulosjulkistuksia vielä jäljellä

Vaikka suurimmat yhtiöt ovat jo raportoineet tuloksensa, kalenterissa riittää julkistuksia vielä pitkälle maaliskuuhun. Millaisia odotuksia analyytikoilla on loppukaudelle?

Mielenkiinto kohdistuu toisaalta Fortumiin ja sen Uniper-käänteisiin, mutta myös koronakärsijät kiinnostavat analyytikoita.

– Finnair on aina mielenkiintoinen. Ei niinkään se tulos, sillä tasan tarkkaan tiedetään, miltä tulos näyttää. Odotuksissa on kommentointia, miten yhtiö näkee tilanteen ja milloin tilanteen voi odottaa vähän tasapainottuvan, Saari sanoo.

Finnairin lisäksi korona on kurittanut huomattavasti varustamoita, ja kärsijäksi on joutunut myös ravintolapalveluita tarjoava NoHo Partners.

– Tietysti on kiinnostavaa kuulla, miten he näkevät tämän maailman nyt, kun rokotekehitys on onnistunut ja rokotetta on saatu jonkin verran liikkeelle. Q3-tulosten aikaan tästä ei vielä ollut varmuutta, ja suurin osa yhtiöistä oli ehtinyt raportoida ennen rokoteuutisia, Viljakainen sanoo.

Koronakärsijöiden lisäksi Kemppainen nostaa kiinnostaviksi seurattavaksi peliyhtiöt.

– On siellä vielä Rovio ja Next Games. Kun katsoo viimeisiä vuosia, ne ovat heiluneet hyvin voimakkaasti.

– Kohtahan alkavat yhtiökokoukset eli osinkokausi. Markkinoiden fokus siirtyy tuloskaudesta näihin muihin asioihin. Polttava asia on se, miten talousluvut kestävät nyt ja miten rokottaminen onnistuu, Kemppainen sanoo.

 

 

 

Lisää aiheesta "Markkinat"