Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Fridayn kaivoksen ongelmat syynä Endominesin tulosvaroitukseen

Kaivos- ja malminetsintäyhtiö Endomines ei saavuta kuluvalle vuodelle asettamaansa tuotantotavoitetta.

Kultaan keskittyvän Endominesin tuotantotavoitteiden pettämisen taustalla on Yhdysvaltain Idahossa sijaitsevan Fridayn kaivoksen käyttöönoton viivästyminen. Kaivoksen jätealue kärsi vahinkoja talven ja kevään aikana, ja niiden korjaukset ovat kestäneet yhtiön alkuperäistä arviota pidempään.

Nyt Endominesin mukaan Friday-kaivoksen jätealue on korjattu ja rikastamon ylösajo on alkanut.

- Rikastamon käyttöönotto on nyt alkanut ja ylösajon uskotaan vievän muutamia viikkoja. Maanalainen kairausohjelma malmiarvion ja louhintasuunnitelman tarkemmin määrittelemiseksi on myös saatu päätökseen, yhtiö kertoo.

Fridayn rikastamon toiminnan oli määrä käynnistyä toisen neljänneksen aikana.

Tuotannon viivästyminen Fridayssa kuitenkin merkitsee, ettei Endomines saavuta aiempaa 5 000–8 000 unssin kullantuotantoennustettaan tälle vuodelle.

- USA:n-tiimi päivittää kuluvan vuoden tuotantoennustetta rikastamon käyttöönoton etenemisen sekä kairausohjelman ja koelouhinnan tulosten perusteella. Tämän valmistuttua julkaisemme päivitetyn tuotantoennusteen tälle vuodelle.

- Vaikka myöhästyminen on valitettavaa, olen tyytyväinen, että Fridayn operaatiot käynnistyvät ja olemme taas kultaa tuottava yhtiö. Olemme olleet onnekkaita sijoitettuamme kultavarantoihin, tehdessämme päätöksen uuden kaivoksen avaamisesta ja rikastamon rakentamisesta silloin, kun kullan hinta oli merkittävästi alhaisempi, kun se nyt tuotannon aloittaessamme on, hallituksen puheenjohtaja Ingmar Haga kommentoi.

Endomines julkistaa toisen neljänneksen katsauksensa perjantaina 16. elokuuta.

Lisää aiheesta "Markkinat"