Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Fiva määräsi Končarin uhkasakon lisäerät maksuun

Končar ei ole Finanssivalvonnan mukaan noudattanut Suomen arvopaperilakia.

Finanssivalvonta on perjantaina antanut tuomion, jonka mukaan Danko Končarin on maksettava juoksevan uhkasakon kertyneet lisäerät, yhteensä 110 000 000 euroa. Viranomaisen mukaan uhkasakko on nyt tuomittu maksettavaksi, koska Končar ei ole julkistanut ostotarjousta Afarak Groupin osakkeista eikä esittänyt pätevää syytä velvoitteen noudattamatta jättämiseen. 

Uhkasakon peruserä eli 40 miljoonaa euroa on tuomittu maksettavaksi 9. heinäkuuta 2018.

Finanssivalvonta velvoitti helmikuussa 2018 Končarin tekemään julkisen ostotarjouksen Afarakin osakkeista ja asetti päätöksessä mainittujen velvoitteiden tehosteeksi juoksevan uhkasakon. 

Finanssivalvonta katsoi helmikuussa 2018, että Končar määräysvaltayhteisöineen on toiminut yhdessä Hino Resources Co. Ltd:n, Finaline Business Limitedin ja puolisonsa Jelena Manojlovicin kanssa yksissä tuumin määräävän vallan käyttämiseksi Afarakissa. 

-Tämä toiminta on ollut pitkäaikaista ja suunnitelmallista eikä markkinoilla toimivilla sijoittajilla ole ollut tietoa siitä. Yksissä tuumin toimivien henkilöiden ääniosuus on jatkuvasti ylittänyt tarjousvelvollisuusrajan ainakin 22. lokakuuta 2009 alkaen. Heidän yhteenlaskettu ääniosuutensa Afarakissa on noin 41,56 prosenttia, Fiva arvioi.

Končarille asetettu määräaika ostotarjouksen julkistamiselle päättyi kuukauden kuluttua päätöksen tiedoksisaannista eli 16. kesäkuuta 2018. Ensimmäinen lisäerä kertyi 16. heinäkuuta 2018, joten nyt langetettuun uhkasakon lisäerien tuomitsemishetkeen mennessä kertyneitä lisäeriä on 11 kappaletta. 

Končarille asetetut velvoitteet ja juoksevat uhkasakot pysyvät voimassa myös uhkasakon lisäerien tuomitsemisen jälkeen.
Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi 1. maaliskuuta tänä vuonna Končarin valitukset, jotka koskivat Finvan viime vuonna tekemiä uhkasakon asettamis- ja tuomitsemispäätöksiä. Hallinto-oikeuden päätökset eivät ole lainvoimaisia, koska Končar on hakenut valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

-Yleisen edun tärkeys, päävelvoitteen täyttämisen kiireellisyys ja Končarin laiminlyönnin vakavuus vaikuttivat päätökseen tuomita uhkasakon lisäeriä maksettavaksi ennen kuin uhkasakon asettamispäätös on lainvoimainen. Končarin laiminlyönti tarjousvelvollisuutta koskevien säännösten noudattamisessa on ollut omiaan heikentämään arvopaperimarkkinoita kohtaan tunnettua luottamusta, Finanssivalvonta perustelee päätöstä.

Nyt tehty uhkasakon lisäerien tuomitsemispäätös ei ole lainvoimainen, vaan Končarilla on oikeus valittaa päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen 30 päivän aikana päätöksen tiedoksisaannista.

Kaivosalalla toimiva Afarak järjestää yhtiökokouksensa juhannuksen jälkeen 25. kesäkuuta.

Afarak tiedotti myöhemmin päivällä saaneensa Fivan päätöksen tiedoksi. Samalla yhtiö muistutti, että se ei ole kiistassa osapuoli, vaikka viranomainen on vaatinut sitä julkaisemaan päätöksen verkkosivuillaan.

-Končar on ilmoittanut yhtiölle, että: ”Tämä lisäpäätös ei ole oikeudellisesti sitova, ja asianajajat valittavat siitä, kuten on tehty kaikkien aikaisempien Finanssivalvonnan päätösten osalta”, Afarakin tiedotteessa todetaan.

Lisää aiheesta "Markkinat"