Lehti suomalaiselle sijoittajalle
Matkalle lähdössä

Lentoyhtiö Finnair kuljetti ennätykselliset 1,4 miljoonaa matkustajaa kesäkuussa. Kuva: Finnair

Finnairilla ennätysmäärä matkustajia kesäkuussa

Sinivalkoisten koneissa oli alkukesällä täyttä. Etenkin länsireitit vetivät hyvin.

Finnair kuljetti ennätykselliset 1,39 miljoonaa matkustajaa kesäkuussa, mikä oli hulppeat 11,9 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Koneet olivatkin vuodentakaista täydempiä ja matkustajakäyttöaste nousi 86,2 prosenttiin verrokkikauden 85,4:stä.

Lentoyhtiön tarjonta eli kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä (ASK) mitaten kasvoi 11,2 prosenttia vuodentakaisesta ja matkustajaliikenteen myyntivolyymiä mittaava liikenne myydyillä henkilökilometreillä (RPK) kasvoi 12,2 prosenttia.

Kapasiteettia kasvattivat yhtiön laivastoon joulu-, helmi- ja huhtikuussa liittyneet uudet A350-koneet.

Aasian-liikenteessä tarjonta oli kasvanut 11,5 prosenttia viime vuodesta ja kapasiteetti kohdistui Finnairin mukaan varsinkin lisävuoroille Hongkongin ja Osakan reiteillä. Pohjois-Amerikan puolella kapasiteettia oli 33,7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, kiitos maaliskuussa avatun kesäyhteyden Los Angelesiin sekä San Franciscon lisävuorojen takia.

Euroopassa tarjontaa oli nyt 7,1 prosenttia enemmän ja kasvu tuli yhden A321-lisäkoneen liittymisestä kapearunkolaivastoon. Toisaalta osaan lentokoneista oli asennettu lisäistuimia ja lentoreitit olivat vuodentakaista pidempiä. Uutta kapasiteettia kohdennettiin lisäyhteyksiin Tukholman, Pietarin, Lontoon ja Moskovan reiteille sekä Hannoverin ja Bolognan kaltaisiin kausikohteisiin.

Kotimaassa Finnairin liikenteen kapasiteetti kasvoi 3,3 prosenttia viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.

Täsmällisyys heikkeni, myynti Amerikkaan veti

Finnairin myydyt henkilökilometrit kasvoivat Aasian-liikenteessä 9,4 prosenttia, mutta länsisuunnalla hyppäys oli reittiavauksen siivittämänä muhkea 34,8 prosenttia. Eurooppaan myynti oli noussut 11,2 prosenttia ja kotimaan liikenteessä 5,4.

Pohjois-Amerikkaan suunnanneet koneet olivat myös likipitäen täysiä, sillä matkustajakäyttöaste oli huimat 95 prosenttia. Myös Euroopan- ja Aasian-reiteillä koneet täyttyneet hienosti, käyttöasteiden ollessa 87,0 ja 84,6. Kotimaan reiteillä oli väljempää, mutta käyttöaste oli silti hyvä 71,4 prosenttia.

Pohjois-Amerikan liikenteen matkustajamäärä oli kasvanut vuodentakaisesta 27,2 prosenttia. Euroopan-liikenteessä kasvua oli 13,2 ja Aasiassa 8,8 prosenttia. Kotimaassa kasvua oli hieman yli viisi prosenttia.

Lentoyhtiö sai myös rahtiruumaan kuljetettavaa viimevuotista paremmin, sillä myydyt tonnikilometrit kasvoivat 9,0 prosenttia. Taustalla oli Finnairin mukaan Skandinavian ja Suomen hyvä markkinakehitys. Samaan aikaan tarjottuja rahtitonnikilometrejä oli 15,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Täsmällisyydessä yhtiö kuitenkin notkahti verrokkijaksolta, sillä vain kolme lentoa neljästä (76,8 %) laskeutui ajallaan. Viime vuoden kesäkuussa Finnairin lennoista 83,5 saapui aikataulussa.

Lisää aiheesta "Markkinat"