Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kuva: Jyrki Komulainen/Finavia.

Finnair antoi tulosvaroituksen - koronaviruksen aiheuttama lentojen peruminen alkaa tuntua

Finnair arvioi vertailukelpoisen tuloksensa jäävän vuoden toisella neljänneksellä olennaisesti heikommaksi kuin viime vuonna. Säästötoimin yhtiö pyrkii leikkaamaan kustannuksiaan kymmenillä miljoonilla euroilla.

Finnair arvioi viime 2019 tulosjulkistuksensa yhteydessä, että koronaviruksen leviämisen suorat taloudelliset vaikutukset yhtiöön vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä olisivat suhteellisen rajalliset, vaikka Manner-Kiinan lentojen peruutukset jatkuisivat ensimmäisen neljänneksen loppuun.

Tuolloin lentoyhtiö arvioi kapasiteettinsa kasvavan noin 4 prosenttia vuonna 2020. Finnair perui nyt ennusteensa, ja sopeuttaa lähikuukausien aikana verkostoaan ja kapasiteettiaan vastaamaan lentoliikenteen kysyntää.

– Vaikka koronaviruksen vaikutus toimintaamme on tähän asti ollut rajallinen, näemme nyt heikentyvää kysyntää. On vaikea arvioida, kuinka tilanne tulee kehittymään lähikuukausina. Samalla uskomme vahvasti Aasian-liikenteeseen ja kestävän kannattavan kasvun strategiaamme. Jatkamme määrätietoisesti tällä pitkän aikavälin polulla näistä väliaikaisista sopeuttamistoimista huolimatta, toimitusjohtaja Topi Manner kommentoi.

Päivitetyt näkymät

Koronavirustilanteen jatkumisen ja sen kansainväliseen lentoliikenteeseen kohdistuvien, aiemmin arvioitua laajempien vaikutusten vuoksi Finnair päivitti nyt näkymiään.

– Koronaviruksen aiheuttaman lentoliikenteen kysynnän laskun vuoksi Finnairin vertailukelpoisen liiketuloksen vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä arvioidaan jäävän vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen liiketulosta heikommaksi. Tämänhetkisen kysyntäennusteen perusteella Finnairin vertailukelpoinen liiketulos on olennaisesti heikompi vuoden 2020 toisella neljänneksellä vuoden 2019 toiseen neljännekseen verrattuna. Täten vuoden 2020 vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan olevan olennaisesti edellisvuotta heikompi, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.

Kymmenien miljoonien säästötoimet

Finnairin lentosidonnaiset kustannukset, kuten lentopolttoainekulut ja lentokenttä- sekä muut maksut pienenevät lentokapasiteetin muutosten mukaisesti. Yhtiö aikoo sopeuttaa myös muita kustannuksiaan pienentääkseen tilanteen negatiivisia vaikutuksia ja arvioi parhaillaan keinoja, joilla saataisiin aikaan 40 - 50 miljoonan euron kustannusäästöt.

– Koronavirustilanne on nyt saavuttanut uuden vaiheen ja levinnyt useisiin maihin, joten ryhdymme tarvittaviin toimiin sopeuttaaksemme kustannuksemme, toimintomme ja resurssimme vastaamaan paremmin liikevaihtoamme, Manner sanoo.

Säästötoimet kohdistuisivat henkilöstöön, myyntiin ja markkinointiin, kehityshankkeisiin ja muihin projekteihin. Arvioitavana olevat henkilöstötoimet voisivat toteutuessaan sisältää esimerkiksi määräaikaisia lomautuksia tai muita koko henkilöstöä koskevia toimia, sekä rekrytointien sopeuttamista. 

Lisää aiheesta:

Myynti kasvoi ja matkustajia ennätysmäärä, mutta Finnairin kannattavuus nuokahti

Suomalaisyritykset kärsivät jo monin tavoin koronaviruksen leviämisestä

Sijoittajien luotto Finnairiin rapisee

 

Lisää aiheesta "Markkinat"