Lehti suomalaiselle sijoittajalle

– Automaattiset vakauttajat, lähinnä työttömyysturva, auttavat kotitalouksia selviytymään. Monien palvelualojen tilanne pysyy kuitenkin haastavana kuluttajien välttäessä ihmiskontaktia ja liikkumista, joten talouden kokonaisvaltainen elpyminen voi tapahtua vasta kun koronavirus on suurelta osin selätetty, Kuppamäki toteaa.

Ekonomistin pikakommentti: Koronavirus iskee kovaa

Dansken pääekonomisti Pasi Kuoppamäki: "Odotamme silti edelleen talouden palaavan kasvuun vuonna 2021."

Dansken pääekonomisti Pasi Kuoppamäki toteaa suhdanne-ennusteiden vanhenevan nyt vauhdilla.

– Arvioimme edellisessä ennusteessaan, että talous kasvaa tänä vuonna 0,3 prosenttia ja ensi vuonna 1,3 prosenttia. Nyt on selvää, että tänä vuonna talous supistuu, mutta ensi vuonna talous voi edelleen elpyä.

Pankin viikko sitten annettu arvio perustui oletukseen siitä, että vienti ja investoinnit supistuisivat, mutta yksityisen kulutuksen nähtiin pitävän taloutta pinnalla.

– Nyt on ilmeistä, että koronaviruksella on suuri vaikutus myös kotitalouksien kulutuskäyttäytymiseen. Kotivaran kasvattaminen voi hetkellisesti nostaa vähittäiskaupan lukuja, mutta monien palveluiden kulutus romahtaa ja lähiaikojen näkymä myös kaupan alalla on vaisu. Samaan aikaan koko kansainvälinen talous kärsii suuren vaurion, joten myös viennin näkymät ovat entistä huonommat ja investointihalukkuus vaatimaton.

Kuoppamäki pitää bruttokansantuote supistumisen ennustamista nyt todella vaikeana.

– Suomi on poikkeustilassa. Finanssikriisissä Suomen BKT laski yli 8 prosenttia vuonna 2009 ja nousi yli 3 prosenttia seuraavana vuonna. Emme odota aivan näin suuria liikkeitä tällä kertaa, mutta talousliikkeiden mittakaava riippuu todella paljon epidemian kestosta ja poikkeustoimien jatkumisesta.  Edelleen odotamme talouden palaavan kasvuun vuonna 2021, hän toteaa.

Julkisen sektorin velkataakka kasvaa

– Julkisen vallan reaktio on niin maailmalla kuin Suomessa ollut varsin mittava. Toistaiseksi taloustoimet ovat keskittyneet siihen, että terveydenhuollon resurssit turvataan ja yritykset selviävät akuutin kriisin yli ilman massiivista konkurssiaaltoa.

Hallitukset antavat edullisia pikalainoja, myöntävät yritystukea ja lykkäävät verojen keräystä. Samaan aikaan keskuspankit laskevat korkoja ja lisäävät likviditeettiä. Pankitkin tulevat vastaan, jotta asiakkaat selviytyvät pahimman yli.

– Monien toimeentulo kuitenkin kärsii ja työttömyys nousee, joten seuraavassa vaiheessa kaivataan kokonaiskysynnän elvyttämistä esimerkiksi lisäämällä julkisia menoja infrastruktuurin rakentamiseen.

– Automaattiset vakauttajat, lähinnä työttömyysturva, auttavat kotitalouksia selviytymään. Monien palvelualojen tilanne pysyy kuitenkin haastavana kuluttajien välttäessä ihmiskontaktia ja liikkumista, joten talouden kokonaisvaltainen elpyminen voi tapahtua vasta kun koronavirus on suurelta osin selätetty.

Kuoppamäki toteaa Kiinassa nähdyn talouden aktiviteetin piristymisen olevan kuitenkin rohkaiseva merkki siitä, että normaaliutta kohti voidaan päästä jo tänä vuonna.

– Epävarmuus on silti monin tavoin suurta. Ja kun kriisi on lopulta ohi, julkinen sektori on nykyistä selvästi velkaisempi ja talouspolitiikan liikkumavaraa joudutaan arvioimaan uudelleen monissa maissa, myös Suomessa.

Lisää aiheesta:

Etla: Suomen bkt sukeltaa jopa 5 prosenttia – uutta finansskriisiä ei kuitenkaan odoteta

Nämä osakkeet saattavat hyötyä "stay-at-home" taloudesta

Inderes: Helsingin pörssissä odotettavissa joukko negatiivisia tulosvaroituksia

Nordea: koronavirus vie Suomen taantumaan – kylmäpäisyys palkitaan sijoittamisessa

Viisi vinkkiä sijoittajalle: Älä hätäile, vaan pysy sijoitussuunnitelmassasi

Lisää aiheesta "Markkinat"