Lehti suomalaiselle sijoittajalle

EU valitsi Georgievan IMF:n johtoon - Rehn vetäytyi

EU-maat päättivät perjantaina värikkäiden vaiheiden jälkeen nimittää bulgarialaisen Kristalina Georgievan ehdokkaakseen Kansainvälisen valuuttarahaston uudeksi pääjohtajaksi.

Georgieva sai lopulta myöhään perjantaina taakseen EU-maiden väestöllä painotetun enemmistön.

Mukana olleista viidestä ehdokkaasta kolme, euroryhmän nykyinen johtaja, portugalilainen Mário Centeno, komission budjettiosaston entinen pääjohtaja, Espanjan talous- ja yritysministeri Nadia Calviño sekä Suomen Pankin pääjohtaja, entinen talouskomissaari Olli Rehn vetäytyivät päivän mittaan kisasta.

Viimeisillä kierroksilla vastakkain olivat Maailmapankin virkaa tekevä pääjohtaja, entinen komission varapuheenjohtaja, bulgarialainen Kristalina Georgieva ja ennen Centenoa euroryhmää johtanut, Hollannin entinen valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem.

Georgieva oli koko ajan neuvotteluja johtaneen Ranskan suosikki uudeksi pääjohtajaksi. Hänen valintansa IMF:n johtoon on EU-sovusta huolimatta vielä epävarmaa, sillä valuuttarahaston sääntöjen mukaan pääjohtajaehdokkaan tulee olla alle 65-vuotias. Georgieva täyttää 66 vuotta ensi viikolla.

Ranskan mukaan Eurooppa tulisi ehdottamaan IMF:lle ikäsäännön muutosta. Ei kuitenkaan ole varmaa, että se menisi läpi, sillä etenkin kehittyvät taloudet, kuten Intia, Brasilia ja Kiina, saattavat asettaa tehtävään omat, hyvin pätevät ja kaikilta osin säännöt täyttävät ehdokkaansa.

Kehittyvät maat ovat muutenkin protestoineet jo pitkään Yhdysvaltain ja Euroopan keskinäistä perinnettä, jonka mukaan amerikkalaiset nimittävät Maailmanpankin pääjohtajan ja eurooppalaiset vastaavasti IMF:n.

Nimellisesti kaikki maat saavat asettaa ehdokkaita, mutta käytännössä Euroopan ehdokas on valittu EU:n ja Yhdysvaltain tuella. Nyt amerikkalaisten tuki saattaa kuitenkin olla epävarmaa etenkin, jos Britannia toteuttaa uhkauksensa ja asettaa kisaan oman ehdokkaansa.

Ehdokasasettelu päättyy 6. syyskuuta ja uuden pääjohtajan on määrä aloittaa tehtävässä lokakuussa.

Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtajan paikka tuli täytettäväksi, kun sen nykyinen haltija, ranskalainen Christine Lagarde nimitettiin heinäkuussa Euroopan keskuspankin seuraavaksi pääjohtajaksi.

Lisää aiheesta "Markkinat"