Lehti suomalaiselle sijoittajalle

– Osakekurssien viimeaikaisten nousujen myötä sijoittajat ovat jo suurelta osin hinnoitelleet tulevien rokotteiden myönteiset vaikutukset, mutta ennustamme siitä huolimatta kurssien nousun jatkuvan vuonna 2021, senioristrategi Tuukka Kemppainen sanoo.

Danske ennustaan kurssien nousun jatkuvan ensi vuonna – rokotteet saavat maailmantalouden nousuun

Tehokkaat rokotteet ovat Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppaisen mukaan ratkaiseva tekijä. Niiden tulo nostaa maailmantalouden takaisin koronakriisiä edeltävälle tasolleen.

Koronavirus leviää tälläkin hetkellä, mutta siitä huolimatta yhdysvaltalaiset osakkeet ovat nousseet historiallisen korkeille tasoille ja Euroopassakin osakkeet ovat korkeimmilla tasoillaan kevään romahduksen jälkeen.

– Jos tartuntojen tämänhetkisen leviämisen sijaan keskitytään vuoden 2021 näkymiin, on kuitenkin syytä optimismiin, minkä vuoksi pidämme osakkeet maltillisessa ylipainossa salkuissamme ja joukkolainat vastaavasti alipainossa, Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen toteaa uusimmassa pankin sijoitusnäkemys-raportissa.

Kemppainen ennustaa yritysten tulosten parantuvan ensi vuonna.

– Maailmantalouden ennustetaan piristyvän ensi vuonna, joten odotamme myös yritysten tulosten parantuvan roimasti. Ennustetta tukee myös se, että monet yritykset ovat onnistuneet karsimaan kustannuksiaan koronakriisin aikana.

Käänteentekevät rokotteet

Tehokkaat rokotteet ovat Kemppaisen mukaan ratkaiseva tekijä, joka mahdollistaa maailmantalouden nousun takaisin koronakriisiä edeltävälle tasolleen.

– Osakekurssien viimeaikaisten nousujen myötä sijoittajat ovat jo suurelta osin hinnoitelleet tulevien rokotteiden myönteiset vaikutukset, mutta ennustamme siitä huolimatta kurssien nousun jatkuvan vuonna 2021. Lisäksi keskuspankkien erittäin elvyttävä rahapolitiikka tukee yhä taloutta ja rahoitusmarkkinoita.

– Monien joukkolainojen korot ovat matalat tai negatiiviset, joten sijoittajilla on vain vähän vaihtoehtoja osakkeille, jos he haluavat pääomalleen jonkin verran tuottoa. Kehittyvien markkinoiden joukkolainat tarjoavat kuitenkin mielestämme kiinnostavia tuottomahdollisuuksia, hän huomauttaa.

Takapakkien riski on yhä olemassa

Kemppainen myöntää, että kasvuun liittyy yhä huomattavaa epävarmuutta, ja koronapandemia voi vielä kehittyä huonompaan suuntaan ennen käännettä parempaan.

– Koronavirus voi yhä pilata rahoitusmarkkinoiden tunnelman, jos rajoituksia ja sulkutoimia kiristetään tai ne jatkuvat odotettua pidempään tai talouden elpyminen osoittaa merkkejä pysähtymisestä. Markkinoiden heilunnan ja takapakkien riski on siis yhä tavallista korkeampi, minkä vuoksi ylipainotamme osakkeita vain maltillisesti.

Brexit sopimisen epävarma tulos on Kemppaisen mukaan toinen riskejä tuova tekijä.

– Se on merkittävä riskitekijä, sillä EU ja Iso-Britannia eivät ole vielä päässeet sopuun tulevan yhteistyön ehdoista brittien lähtiessä EU:sta vuodenvaihteessa. Sen vuoksi sopimukseton brexit on yhä oikea riski.

– Uskomme, että sopimukseton brexit pystytään välttämään, mutta jos se kaikesta huolimatta toteutuu, se voi vahingoittaa Euroopan taloutta ja osakkeita. Muun muassa brexitiin liittyvän epävarmuuden vuoksi näemme tällä hetkellä kiinnostavimmat tuottomahdollisuudet yhdysvaltalaisissa ja kehittyvien markkinoiden osakkeissa, Kemppainen toteaa.

 

Lisää aiheesta "Markkinat"