Lehti suomalaiselle sijoittajalle

– Monien joukkolainojen korot ovat matalat tai negatiiviset, joten sijoittajilla on vain vähän vaihtoehtoja osakkeille, jos he haluavat pääomalleen jonkin verran tuottoa, Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen sanoo.

Danske Bank ennustaa kurssien nousun jatkuvan ensi vuonna – sijoittajilla ei ole juuri muita mahdollisuuksia

"Osakkeiden kaltaisten riskipitoisten omaisuuslajien ensi vuoden näkymät ovat strategiemme mukaan hyvät koronavirukseen ja talouskasvuun liittyvän epävarmuuden jatkumisesta huolimatta", Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen ennustaa. 

Koronavirus leviää nyt nopeasti niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Siitä huolimatta amerikkalaiset osakkeet ovat nousseet historiallisen korkeille tasoille ja Euroopassakin osakkeet ovat korkeimmilla tasoillaan kevään suuren romahduksen jälkeen.

– Jos tartuntojen tämänhetkisen leviämisen sijaan keskitytään vuoden 2021 näkymiin, on kuitenkin syytä optimismiin, minkä vuoksi pidämme osakkeet maltillisessa ylipainossa salkuissamme ja joukkolainat vastaavasti alipainossa, Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen kertoo uusimmassa Sijoitusnäkemys-raportissa.

Kemppainen ennustaa rajoituksista ja sulkutoimista huolimatta talouden noususuhdanteen vahvistuvan vuoden 2021 aikana.

– Maailmantalouden ennustetaan piristyvän ensi vuonna, joten odotamme myös yritysten tulosten parantuvan roimasti. Ennustetta tukee myös se, että monet yritykset ovat onnistuneet karsimaan kustannuksiaan koronakriisin aikana.

Käänteentekevät rokotteet

Tehokkaat rokotteet ovat strategi Kemppaisen mukaan se ratkaiseva tekijä, joka mahdollistaa maailmantalouden nousun takaisin koronakriisiä edeltävälle tasolleen. Rajoitusten ja sulkutoimien jatkuessa talouden vire pysynee maltillisena.

– Osakekurssien viimeaikaisten nousujen myötä sijoittajat ovat jo suurelta osin hinnoitelleet tulevien rokotteiden myönteiset vaikutukset, mutta ennustamme siitä huolimatta kurssien nousun jatkuvan vuonna 2021. Lisäksi keskuspankkien erittäin elvyttävä rahapolitiikka tukee yhä taloutta ja rahoitusmarkkinoita.

– Monien joukkolainojen korot ovat matalat tai negatiiviset, joten sijoittajilla on vain vähän vaihtoehtoja osakkeille, jos he haluavat pääomalleen jonkin verran tuottoa. Kehittyvien markkinoiden joukkolainat tarjoavat kuitenkin mielestämme kiinnostavia tuottomahdollisuuksia.

Epävarmuustekijöitä silti ilmassa

Maailmantalouden ensi vuoden kasvuun kohdistuvista positiivisista odotuksista huolimatta Kemppainen myöntää, että kasvuun liittyy yhä huomattavaa epävarmuutta, ja koronapandemia voi vielä kehittyä huonompaan suuntaan ennen käännettä parempaan.

– Koronavirus voi yhä pilata rahoitusmarkkinoiden tunnelman, jos rajoituksia ja sulkutoimia kiristetään tai ne jatkuvat odotettua pidempään tai talouden elpyminen osoittaa merkkejä pysähtymisestä. Markkinoiden heilunnan ja takapakkien riski on siis yhä tavallista korkeampi, minkä vuoksi ylipainotamme osakkeita vain maltillisesti.

Brexit on toinen merkittävä riskitekijä, sillä EU ja Iso-Britannia eivät ole vielä päässeet sopuun tulevan yhteistyön ehdoista brittien lähtiessä EU:sta vuodenvaihteessa. Sen vuoksi sopimukseton brexit on yhä oikea riski.

– Uskomme, että sopimukseton brexit pystytään välttämään, mutta jos se kaikesta huolimatta toteutuu, se voi vahingoittaa Euroopan taloutta ja osakkeita. Muun muassa brexitiin liittyvän epävarmuuden vuoksi näemme tällä hetkellä kiinnostavimmat tuottomahdollisuudet yhdysvaltalaisissa ja kehittyvien markkinoiden osakkeissa.

Lisää aiheesta "Markkinat"