Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Cramosta mahdollinen ostotarjous – kurssi ampaisi nousuun

Kaupankäynti kone- ja laitevuokraukseen keskittyvän Cramon osakkeella keskeytettiin iltapäivällä hetkeksi. Yhtiö tiedotti katkon aikana saaneensa kiinnostuksenosoituksia potentiaalisesta ostotarjouksesta.

Cramon mukaan yhtiö on vastaanottanut kiinnostuksenosoituksia mahdollisesta ostotarjouksesta. Yhtiö kertoo arvioivansa parhaillaan mahdollista käteisostotarjousta kaikista osakkeistaan sekä strategisia vaihtoehtojaan.

- Cramo on tällä hetkellä pitkälle edenneissä neuvotteluissa mahdollista ostotarjousta koskien. Jos neuvottelut onnistuvat, Cramo odottaa, että vapaaehtoinen käteisostotarjous kaikista yhtiön liikkeeseenlaskemista osakkeista tehtäisiin 13,25 euron tarjousvastikkeella, tiedotteessa todetaan.

Uutinen sinkautti Cramon kurssin rajuun nousuun illansuussa, kun kaupankäyntiä jatkettiin. Kello 17.26 kurssi oli noussut 25,7 prosenttia 12,70 euroon. Ylimmillään hinta oli kuitenkin käynyt jo 13,14 eurossa.

Cramon mukaan mahdollinen ostotarjous olisi ehdollinen muun muassa viranomaishyväksyntöjen saamiselle. Yhtiö arvioi, että mahdollisella tarjouksentekijällä olisi riittävät taloudelliset edellytykset tarjouksen tekemiseen.

- Cramo painottaa, että mahdollista ostotarjousta koskevien prosessien lopputuloksesta tai ehdoista ei ole varmuutta. Cramo julkistaa lisätietoja mahdollisuuksien mukaan.

Ramirentin tiellä?

Cramolla on kaikkiaan 44 690 554 osaketta, joten 13,25 euron käteisvastike per osake tarkoittaisi reilun 592 miljoonan euron kokonaishintaa. Kone- ja laitevuokraajan markkina-arvo maanantain 10,10 euron päätöskurssilla laskettuna oli 451 miljoonaa euroa.

Toinen suomalainen konevuokrausyhtiö Ramirent ostettiin pois pörssistä aiemmin kesällä. Ranskalainen konevuokrauskonserni Loxam maksoi 9,0 euron käteisvastikkeen per Ramirentin osake eli kaikkiaan noin 970 miljoonaa euroa.

Ramirentin liikevaihto oli viime vuonna noin 712 miljoonaa euroa, kun Cramolla sitä oli 780 miljoonaa.

 

Potentiaalinen tarjoushinta ei päätä huimaa, varsinkaan jos kyse on pitkäaikaisesta sijoittajasta, arvioi Inderesin analyytikko Olli Koponen (video 1 min 57 s)

Lisää aiheesta "Markkinat"