Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Cramo jakautui kuun vaihteessa kahdeksi yhtiöksi. Siirtokelpoiset tilat -liiketoiminnat lohkesivat Tukholmaan listattuun Adapteoon, kun taas  kone- ja laitevuokraustoiminnot pysyivät Cramossa. 

Cramosta lohkaistuun Adapteoon sijoittava saa varautua lisäkuluihin

Jakautumisessa konevuokraus pysyi Cramossa, mutta siirtokelpoiset tilat -liiketoiminnoista syntyi Adapteo. Uuden pörssiyhtiön kotipaikka on Suomessa, mutta se listautui Tukholmaan, jolloin kaupankäynti sen osakkeella on kimurantimpaa.

Adapteo eli aiemmin Cramossa olleet siirtokelpoiset liiketilat listautui Tukholman pörssiin 1. heinäkuuta. Sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita uudesta yhtiöstä, sillä sen kurssi liikkui tiistaina maanantain tasollaan 133 kruunussa eli 12,60 eurossa.

Vastaavasti nykyään kone- ja laitevuokraustoiminnot sisältävän Cramon kurssi oli Helsingissä tiistaina selvässä 5,1 prosentin laskussa ja osakkeesta maksettiin päätöskellon kohdalla 10,61 euroa.

Yksi syy kurssieroon on, että Cramoon liittyvät sykliset riskit näkyvät jakautumisen jälkeen aiempaa selvemmin.

- Cramon osaketta ajaa tällä hetkellä syklisen liiketoiminnan heikentyvät näkymät. Arvostus on tulospohjaisesti neutraalilla tasolla pitkän aikavälin tasoon nähden, eikä tulostason laskuun liittyvät riskit puolla mielestämme positiivista suositusta tällä hetkellä, Inderesin analyytikko Olli Koponen arvioi tuoreeltaan.

Koponen huomauttaa Cramon olevan erittäin riippuvainen Skandinavian ja etenkin Ruotsin rakennusmarkkinoista. Hän laskikin suosituksensa Cramon osakkeelle Adapteon irtautumisen jälkeen 11,20 euroon aiemmasta 19 eurosta ja toisti ”vähennä”-suosituksen.

Adapteon listaaminen Tukholmaan merkitsee Koposen mukaan siitä kiinnostuneelle suomalaissijoittajalle lisäkustannuksia.

Katso koko analyysi oheiselta videolta (4 min 26 s).

 

Lisää aiheesta "Markkinat"